Koko hemmetin elokuva kusee kirjan sivut keltaisiksi surkeudellaan.

22.1.2011 20:46

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Percy Jackson & The Olympians: The Lightning Thief
Valmistusvuosi:2010
Pituus:118 min

Percy Jackson on ADHD:sta ja lukihäiriöstä kärsivä teinipoika, joka saa eräänä päivänä luokan museoretkellä niskaansa Raivottaren. Olio väittää Percyn varastaneen ylijumala Zeuksen Mestarisalaman, maailman vahvimman ja vaarallisimman aseen. Yllättäen Percyn rullatuolissa istuva opettaja herra Brunner köröttelee sisään ja nakkaa Percylle mustekynän, joka muuttuu miekaksi! Ja siitäkös hurjat tapahtumat alkavatkin: Percy saa kuulla olevansa puolijumala, Poseidonin poika, hänen paras ystävänsä onkin satyyri ja Olympoksen jumalat sekä muut kreikkalaisen mytologian ölliäiset ovat elossa ja hyvinvoivia. Percy pääsee Puoliveristen leirille, ja siellä hänelle selvitetään olan kohautuksella, että hänen äitinsä on vankina Manalassa ja jumalat syyttävät Percyä Mestarisalaman varkaudesta. Percy ja kaksi ystäväänsä Grover ja Annabeth lähtevät suurelle matkalle kohti Manalaa, Haadeksen valtakuntaa.

Elokuva perustuu vuonna 2005 ilmestyneeseen, amerikkalaisen Rick Riordanin kirjaan Salamavaras ja kyseinen teos ilmestyi 2007 myös suomeksi. Kirja on haalinut paljon kehuja kansainvälisesti ja ansainnut muun muassa Mark Twain Awardin vuonna 2008. Itse pidin kirjasta todella paljon! Innokkaana kreikkalaisen mytologian lukijana sanoisin, että tarina täynnä kreikkalaista tarustoa höystettynä nykyaikaan on juuri sitä suurinta herkkua, jota kirjan sivuilta voin haukata. Hieno kirja, loistava juoni!

Mutta Percy Jackson Salamavaras elokuvana on mitä kauniimmin sanottuna aivan syvältä perseestä. Tarina poikkeaa niin paljon kirjasta, ettei elokuvaa voida sanoa kirjaan pohjautuvaksi. Niin paljon, liian paljon oli muutettu asioita: hahmot iät, ulkonäöt, merkittävyys juonen kannalta, koko pirun juoni, kaikki ne oli muutettu ja rumasti! Ai niin, sitä tärkeintä pääpahista ei edes mukana ollutkaan, hemmetti! Kirjassa päähenkilöt ovat 12-vuotiaita, mutta elokuvassa henkilöt on jotain teini-ikäisiä kiimasia ja äärimmäisen epäuskottavia julleja. Keskeisiä hahmoja myöhemmissä kirjoissa, kuten Areen tytär Clarisse on poistettu kokonaan ja monet, monet muut hahmot on poljettu maan alle eikä niitä edes mainita – hyvänä esimerkkinä Kronos, koko kirjasarjan pahis. Elokuvassa oli niin paljon epäkohtia että ei hemmetti vieköön. Mitä hittoa Raivottaret vaatii Percya palauttamaan Zeuksen aseen, kun ne on Haadeksen kätyreitä? Elokuvan käsikirjottajat ei tiedä hevonmitään kreikkalaisesta mytologiasta – eikä näköjään alkuperäisestä tarinastakaan. Ja mikä hemmetin sääntö elokuvaan on keksitty, että nuoret eivät saa tavata vanhempiaan? Ei, ei, ei. Ja se kasinokohtaus missä sankarit alkavat popsia kukkia, voi juma.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi elokuvan käsikirjotusta alkuperäisestä pitää muuttaa niin radikaalisti ettei ne enää edes muistuta toisia. En ole koskaan ymmärtänyt miksi näyttelijät eivät voi olla edes suunnilleen samanikäisiä kuin roolihahmonsakin. En ole koskaan ymmärtänyt miksi rooleihin täytyy valita aivan lahjattomia tumpeloita. Tämä elokuvaa kiteyttää samaan soppaan kaikki ne lukemattomat epäkohdat jotka mielestäni pilaavat hienon tarinan ja tekevät siitä pelkän naurettavan elokuvaripulin. Voisin melko luottavaisin mielin väittää, että ne jotka on kehunut tätä elokuvaa hyväksi, eivät ole todellisuudessa lukeneet kirjaa.

Näyttelijöistä voisin sanoa, että ne ovat Twilightin tasoisia lahjattomia tunareita. Päähenkilön Percyn roolissa toimiva Logan Lerman ei ole lainkaan uskottava, Alexandra Daddario oli selvästi liian vanha näyttelemään teini-ikäistä, Jake Abel Luke Castellanin roolissa on silkkaa komediaa eikä Uma Thurmankaan jaksanut suuresti innostaa Medusan roolissa. Pierce *James Bond* Brosnanin karvanen hevosenperä jaksoi kyllä riemastuttaa naurettavuudellaan. Ainoa hyvä näyttelijä oli… öh… tuota… Sellasta ei ollutkaan! Eikä, kyllä olikin: Sean Bean (Zeuksen roolissa). Sean Bean on yksi omista suosikeistani ja hän oli ainoa joka miellytti. Miksi hahmojen iät täytyi mennä muuttamaan? Miksi ihmeessä rooleihin ei voi hankkia oikean ikäisiä näyttelijöitä? Miksi ihmeessä olennaiset hahmot täytyi ottaa pois?

Chris Columbus tunnetaan parhaiten ehkä ohjaamistaan Harry Potter ja Yksin kotona elokuvista. Hän on lisäksi ohjannut sellaisia komedioita kuin I love you, Beth Cooper ja Mrs. Doubtfire. Nämä kuvat ovat lisäksi olleet varsin kehuttuja, siksi ihmettelenkin miksi ihmeessä tästä elokuvasta tuli tällainen sotku. Siis ei Columbuksen ohjaajantaidoissa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta tämä kuva meni kyllä aivan väärään suuntaan. Käsikirjoittaja Craig Titley on ensisilmäykseltä aivan tuntematon nimi, mutta kun alkaa katsomaan hänen aikaisempia tuotoksiaan huomaakin, että ihan tuttujahan muun muassa Villi tusina -elokuvat on – ei hyviä, mutta tuttuja. Visuaaliset efektit tosin ovat ihan hienoja, ja niiden vuoksi annan yhden tähden tälle nololle floppaukselle.

Mikäli et ole lukenut kirjaa, lue se, lue se heti. Voin taata 100% varmuudella, että pidät siitä, ihan totta. Tulette varmasti huomaamaan, että elokuva on täysi pohjanoteeraus kirjan rinnalla. Yksi kaikkein harmillisimmista asioista elokuvassa on, että loppu teki lähes mahdottomaksi saada aikaan jatko-osa, kun Kronosta ei ollut mukana. Manala ja Haades ovat jotain niin väärää, lopun suuri taistelukohtaus on floppi ja koko hemmetin elokuva kusee kirjan sivut keltaisiksi surkeudellaan. Älkää missään nimessä ajatelko, että koska tämä elokuva oli paska niin kirjakin on. Itse inhoan tätä elokuvaa suuresti, ja tämä pääsi henkilökohtaisen surkeinta shittiä -listalleni alta aikayksikön, kun teatterista ulos kävelin.

Arvosteltu: 22.01.2011

Lisää luettavaa