Pikku Kananen perustuu monille tuttuun satuun kaverista, joka tekee väärän hälytyksen ja saa sillä aikaan suurta sekasortoa. Satuhan menee niin, että sen väärän hälytyksen seurauksena kukaan ei enää ota tätä kaveria tosissaan, kun hän myöhemmin tekee uuden hälytyksen – ihan aiheesta. Pikku Kanaselle käy nimenomaan tällä tavalla. Tipuraukka istuu pähkinäpuun alla, kun jokin suuri kappale mötkähtää hänen päähänsä. Siitä aiheutunut sählinki päättyy Kanasen isän, entisen pesistähti Ässän anteeksipyyntöön poikansa puolesta. Pähkinähän pojan kalloon kopsahti… Vai? Kun tämä pormestari Tolkku Kalkkunan karamellinkaunis kaupunki uhkaa myöhemmin olla maailmojen sodan starttipaikka (!), ei kukaan voine kiistää sitä, etteikö Ässän poikaa sittenkin olisi pitänyt kuunnella.
Pikku Kananen vilisee siinä määrin viittauksia muihin (aikuisten) elokuviin, että siinä on enemmän lainattua kuin mitään uutta (ja sinisen vähästä). H.G. Wellsin alun perin ideoimat avaruusöttiäisetkin on tarinaan tuotu niin tunnistettavina, että koko rainaa voisi pitää mainoksena Spielbergin viime vuotiselle tieteispläjäykselle. Tällaiset lainat saavat tietysti aikuiset nauramaan, mutta lapsille ne tuskin avautuvat. Leffan yskähtelevä alkukin osoittelee isolla sormella (jälleen Spielbergin tuotantoa…) kohti Kadonneen aarteen metsästäjiä. Kyseisen Indiana Jones -leffan ikärajaksi on läiskäisty joskus jopa K-18.
Lapsille Pikku Kananen tarjoilee perinteikkäästi nörtit vs. koulun suositut -asetelmaa, lutusia hahmoja (joista ylivoimaisesti ihanin lienee oranssi ja kolmisilmäinen Kirppu) ja vauhdikasta menoa muovilelumaisessa pikkukaupungissa. Sen takana kulkee tarina, jossa opetellaan keskustelemaan ja avautumaan, mutta myös kuuntelemaan. Lopussa seisoo kaikesta vauhdikkuudesta ja hössötyksestä huolimatta viisas opetus.
Elokuvan suomennos on onnistunut. Onnistuneita nimiä, kuten Possu Ponneton, vilisee leffassa runsaasti. Ääninäyttelijät eivät pahemmin sössötä tai niele sanojaan, eikä ärsyttäviä äänenvääntelyitäkään kuulla. Mikä sitten jäi kaivelemaan? Disneyläiseksi tuotokseksi Pikku Kananen on ehkä liiankin odotetun oloinen paria paatosta puhkuvaa biisiä myöten. Lisäksi opettavainen tarina tuntuu hitusen päälle liimatulta kaiken menon ja meiningin seassa. Ja sitten on tietenkin se lainailu, jota on harjoitettu himpun verran liikaa. Näistä seikoista huolimatta kiva leffa, jonka ilmeikkäät (nörtti)hahmot tarjoavat paljon hupia kaiken ikäisille.
