Kun kyseessä on karu ja juuri ja juuri sivistyneen ihmisen asuttama seutu on odotettavaa että laki ja järjestys eivät ole kovinkaan korkeassa kurssissa. W.T O’Niel (Sir Sean Connery) on lainvalvoja joka lähetetään vuodeksi kaivoskaupunkiin missä hän löytää sen toimintaan liittyvän rikolliskoplan ja apua hän saa paikalliselta lääkäriltä, tohtori Lazarukselta (Frances Sternhagen) jonka tehtävänä on kirjoittaa rauhoittavia ja tarkistaa ilotytöt kupan varalta. Vastoin ympäristön, mutta ei katsojan odotuksia O’Niel selviytyy voittajana ja laittaa rikolliskoplan paikallisen edustajan, Sheppardin (Peter Boyle) nalkkiin. Lähtökohdat, miljöö ja käsittelytapa eivät loista omalaatuisuudella, mutta kokonaisuus ei kärsi siitä.
Peter Hyamsin ohjaama kevyt scifipläjäys ei ole scifiä eikä se myöskään rikostutkintaan pohjautuva elokuva, sillä varsinainen roisto paljastuu hyvin nopeasti ja kiistattomasti. Kyseessä on nuhjuinen ja tunkkainen western missä pelon ja korruption rampauttama paikallinen väestö ei suostu auttamaan suojelijaansa joka on heille määrätty ja lopussa suojelija myös osoittaa sen että ei aio jäädä paimentamaan laumaa joka osoittautui haluttomaksi suojelemaan itseään. Hän valitsee palata perheensä luokse nyt kun työ on tehty ja on vielä aikaa kadota ennen kuin esiin paiskattu sotku alkaa haista.
Sir Sean Connery karkeana ja hyvin sinikauluksisena lainvalvojana ei petä ja toimittaa työnsä vakuuttavalla karismalla. O’Niel on liian rehellinen ottaakseen työtaakkaa vähentävät lahjukset ja liian itsepäinen vain katsoakseen muualle. Hän on piikki minkä tahansa lihassa ja siksi hänet on paiskattu resuiseen kaivosloukkoon.
Peter Boyle vastapuolella taas on pelkkä keljuileva liero joka haluaa pyörittää likaista bisnestään koska se tuottaa rahaa ja hän ei halua viettää koko elämäänsä kiertämällä kolkkoja kaivoksia. Hän on korruptoitunut, mutta syntyjään hän ei ole paha ja myös hänellä on häntä suurempia velvoitteita. Siinä missä O’Nielin velvoittajina on oma idealistinen halu valvoa lakia ja tehdä oikein on Sheppardin velvoittajana pelko tuottoisan bisneksen katoamisen mukana tulevasta kiistatta kohtalokkaasta rangaistuksesta.
Frances Sternhagen ei jää Conneryn varjoon karheana ja itsemyönnetyn rajoittuneena lekurina jolla kuitenkin on pahaa sisua tarpeellisen avun antamiseen. Käheästi raakkuva paikkaajalekuri kylläkin tuntee kieroudet ja omaa nopean kielen millä hän napauttelee karut, mutta todelliset kommenttinsa ja on karismassa Conneryn veroinen.
Jos näyttelijäkaarti on laadukkaassa, joskin ei mitenkään mestarillisessa vedossa niin miljöön kuvaus on kiitettävää. Io:n kaivosasema on ahdas, likainen ja stressaava ympäristö. Lääkärin työtilat ovat luonnollisesti puhtaat, mutta nekin kantavat karkean funktionalismin pintaa. Sädeaseita ei heilutella sillä luoti repii lihaa tyhjiössäkin ja tyhjiö itsessään osoittautuu todelliseksi tappoaseeksi. Karu, sinikauluksisen koruton miljöö ja yhtä karu kuvaus sen asukkaista on osoitus ihmiskunnan luonteen todellisesta staattisuudesta ja luonnollisesti tiettyjen tosiasioiden suhteen otetaan elokuvallisia vapauksia. Mukana on silti hienoja, kauhuelokuvakelpoisia kohtauksia jotka vain vahvistavat karua vaikutelmaa.
Hyamsin ohjaama avaruuswestern ei tuo mitään uutta genresoppaansa, mutta kokonaisuus pysyy kasassa muutamista kerronnallisista hypyistä huolimatta. Karismaattiset henkilöhahmot ja ennen kaikkea realistisen nuhjuinen miljöö parantaa kokonaisuuden viihdyttävien elokuvien joukkoon.
