Kun ohjaajana on Michael Bay ja tuottajana Jerry Bruckheimer, on tulevalta elokuvalta turhaa odottaa mitään syvällistä. Nämä herrat tekevät helposti sulavaa, suurilla sykäyksillä etenevää elokuvaa joka vetoaa riittävän suureen ihmisjoukkoon jotta tämänkaltaisten elokuvien tekeminen yleensä kannattaa. Ongelmana onkin se, etteivät laatu ja menestys läheskään aina kohtaa. Onko The Rock siis hyvin menestynyt elävä kuva, josta ei lopputekstien jälkeen jää mitään mieleen?
Itse asiassa pieleen menee. Siis ennakkoarvelut. The Rock on paras Michael Bayn ohjaama leffa ja ainakin minusta yksi 1990-luvun viihdyttävimpiä elokuvia. Se kestää kiitettävästi katselukertoja ja toteutus osuu lähemmäs napakymppiä. Erotellaan siis laatuosioita vähemmän onnistuneista:
The Rockin mieleenjäävin asia on sen tunnelmallinen ja kuvallista ilmaisua esimerkillisesti tukeva soundtrack. Useiden säveltäjien tuotosta oleva musiikkisuunnittelu (mm. Nick Glennie-Smith & Harry Gregson- Williams) on elokuvalle sopivaa mahtipontista tyylittelyä, joka ajaa katsojan selkään kylmiä väristyksiä useammassakin kohdassa. Kaikki on tasapainossa; sävellykset päästetään valloilleen toiminnan saavuttaessa huippupisteensä. Musiikki on erittäin tarttuvaa ja mieleenjäävää tavaraa.
Näyttelijätyö on kautta linjan hyvää. Ed Harris on Abyssista saakka ollut yksi suosikeistani ja tässä elokuvassa hän antaa jälleen näytteen kyvyistään. Nicolas Cagesta kaikki tuskin pitävät, muttei hänen roolityönsä suinkaan huono ole. Sean Connery vetää ehkä koko castingista sen pisimmän korren.
Kun vielä todetaan elokuvan tapahtumapaikan olevan sekä visuaalisesti nautinnollinen että kiinnostusta herättävä, on kasassa erittäin hyvään lopputulokseen johtavat palat. Elokuvasta on turha etsiä suuria kysymyksiä, dialogin kautta välittyviä ahaa-elämyksiä tai toimintaelokuvien rutiineista poikkeavia toteutustapoja. Sen sijaan The Rock on hulppeasti viihdyttävä reilu kaksituntinen, jonka sujauttaa dvd-kelkkaan pelkästään äänimaailman takia. Viihdearvo on kohdallaan.
nimimerkki: Mikko Ijäs
