Andrew Beckett (Tom Hanks) on nouseva lakimieslupaus. Andrew saa elämänsä tilaisuuden, suuren profiilin oikeusjutun, Philadelphian johtavassa asianajajatoimistossa. Kaikki näyttää menevän amerikkalaisen unelman viitoittamaa tietä, kunnes Andrewn maailma romahtaa kuin salamaniskusta. Tomiston johtajat antavat miehelle odottamattoman tylysti kenkää, ja Andrew joutuu työttömänä kadulle. Andrew päättää haastaa toimiston oikeuteen syrjinnästä, sillä hän sairastaa kohtalokkaasti AIDSia. Hän palkkaa paikallisen lakimiestykin Joe Millerin (Denzel Washington) edustajakseen, mutta tilanteessa on hienoinen mutka: Miller on homofobinen, ja Andrew Becket sattuu olemaan homoseksuaalinen.
Jonathan Demmen vuonna 1993 ohjaama menestysteos Philadelphia on mallikelpoinen suoritus suuresta draamasta, ja kaunis elokuva vaikeasta aiheesta. Tarina on tavattoman inhimillinen kertomus tavallisesta miehestä, joka toivoo yhteiskunnallista hyväksyntää ennen väistämätöntä kuolemaansa. Sympatiat vierivät homovähemmistön puolelle, ja konservatiiviset syrjijät herättävät paheksuntaa. Elokuva yrittää kuitenkin katsoa tilannetta myös homoseksuaalisuutta vastustavien näkövinkkelistä, ja Denzel Washington tulkitsee oivallisesti periaatteidensa takana seisovaa perheenisää, joka ennakkoluuloistaan huolimatta oppii pikkuhiljaa ymmärtämään homoseksuaalisia tasavertaisina yksilöinä Andrew Beckettin kautta. Tom Hanksin voittama Oscar-pysti pääroolista oli enemmän kuin ansaittu; mies näyttelee täydellisellä vakamuksella sairasta miestä, joka ei kuitenkaan edes kuoleman partaalla menetä elämäniloaan. Kohtaus, jossa Hanks tulkitsee haikeaa oopperaballaadia punaisissa parrasvaloissa, on hätkähdyttävää seurattavaa, ja useammankin nenäliinan arvoinen performanssi. Hanksin omistautuminen rooliinsa on niin käsinkosketeltavaa, ettei tarvitse tätä elokuvaa pidemmälle lähteä etsimään syitä miksi tämä mies on yksi aikamme suosituimmista Hollywood-nimistä. Muista hyvistä näyttelysuorituksista mainittakoon positiivinen Antonio Banderas, Andrew Beckettin suojelevana poikaystävänä.
Mukava elementti Philadelphiassa olivat sen oikeusistunto-osiot, jotka kerrankin esitetään sellaisella maallisuudella, jota niiden olettaisi myös toiselämässä olevan. Huippudramaattisia yllätyksiä ei tarjota, molemmat osapuolet tekevät luonnollisia virheitä, ja sitä lopullista tuomiota ei rummuteta sydänkohtauksen arvoisesti. Oikeusprosessi jääkin hienoiseksi sivuseikaksi syvällisesti hahmotetun Andrew Beckettin varastaessa show’n. Beckettin perhe-elämä tuodaan näkyvästi esille, ja on sydäntä lämittävää nähdä miten lähimmäisten vilpitön tuki voi tehdä kaiken eron ihmisen elämään. Nykypäivän mittasuhteillakin Philadelphian viesti säilyy vahvana, ja Bruce Springsteenin tahdittama ikivihreä klassikko ”Streets Of Philadelphia” on omiaan nostamaan elokuvan tunnelmallisuuden kattoon, ja herättämään niitä syvällisempiä ajatelmia katsojassa. Philadelphia tulee säilymään elokuvaklassikkona, joka on tärkeä kuvaus homoseksuaalisuuden asemasta yhteiskunnassa sekä AIDSin tuohoisasta vaikutuksesta ihmiseen kuin ihmiseen. Elokuva ei kuitenkaan jää surkuttelemaan AIDSin traagisuutta, vaan kehottaa ihmisiä arvostamaan huonoinakin hetkinä elämän upeutta, ja elämään jokaisen hetken täysillä.
nimimerkki: SpaceCadet1
