Kauhuelokuvana varmasti toimi ysärillä, mutta nykyään teinimurhaaja-leffat ovat lähes kaikkien mielestä loppuunsa kulutettua tavaraa.

1.4.2008 13:39

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:I Know What You Did Last Summer
Valmistusvuosi:1997
Pituus:97 min

Jostakin syystä minuun iski eilen taas se pahamaineinen hinku, joka ajaa tylsistyneen ihmisen vanhojen VHS:sien kimppuun. Tällä kertaa hyllystä tarttui käteeni Tiedän mitä teit viime kesänä -raina jatko-osineen. Koska edellisestä katselukerrasta oli jo aikaa, en ihan kaikkea kyseisestä duosta muistanut. Ei muuta kuin video laitteeseen ja baanalle.

Elokuvan juoni ei ole siitä omaperäisimmästä päästä, mutta harvemmin tämän tyylisissä teinikauhuleffoissa kovin erikoisella tarinalla päästäänkään mässäilemään: joukko teinejä ajaa huristelee autollaan vanhan kalastajan päältä. Välttyäkseen poliisin puheille joutumisen he päättävätkin heittää ukon raadon mereen ja unohtaa koko tapahtuman. Heidän ikäväkseen homma ei kuitenkaan mene niin yksinkertaisesti kuin he olivat toivoneet: tasan vuoden päästä tapauksesta yksi kaveriporukan jäsenistä saa nimettömän kirjeen, jossa joku väittää ”tietävänsä, mitä viime kesänä tapahtui”. Eipä aikaakaan kun teinejä alkaa löytyä tapettuna joka nurkan takaa.

Oikeastaan Tiedän mitä teit viime kesänä ei lämmitä juuri millään saralla. Kauhuelokuvana se varmasti toimi ysärillä, mutta nykyään teinimurhaaja-leffat ovat lähes kaikkien mielestä loppuunsa kulutettua tavaraa. Näyttelijät eivät onnistu vakuuttamaan ketään ja muutamaa säikytyskohtausta lukuunottamatta katsoja taatusti kyllästyy jo elokuvan puolessa välissä.

Arvosteltu: 01.04.2008

Lisää luettavaa