Viime vuosina varsinkin kauhuelokuvissa on yleistynyt niin sanottu ”yhden kameran tekniikka”. Tapahtumat siis koetaan vain yhdestä kuvakulmasta ja katsoja ei näe enempää, kuin elokuvan henkilökään. Muun muassa Cloverfield ja Diary of the Dead hyödynsivät tätä tekniikkaa erinomaisesti. Kuitenkin näitä kahta ennen valmistui espanjalaisen ohjaajakaksikon Jaume Balaguerón ja Paco Plazan vain reilulla miljoonalla eurolla tuotettu [Rec].
Elokuvasta nousi yllätyshitti kotimaassaan Espanjassa, ja keräsi se mainetta ulkomaillakin, ainakin sen verran, että jo alle vuodessa se sai oman jenkkiremakensa. Pienellä budjetillakin siis voidaan saada aikaan menestyselokuvia, kunhan vain tunnelma ja toteutus ovat hyviä. [Rec]:in resepti onkin varsin toimiva kaikessa yksinkertaisuudessaan: kuvaajasta ja reportterista koostuva televisioryhmä lähtee kuvaamaan ohjelmaa yöllä työskentelevistä palomiehistä. Laitokselle saapuu hälytys asunnossaan mekkaloivasta vanhuksesta, ja palomiehet lähtevät selvittämään tapausta kuvausryhmä kintereillään. Sisällä talossa asiat ovatkin pahemmin, kuin kukaan olisi arvannut, ja alkaa armoton selviytymiskamppailu kameran taltioidessa kaiken…
Leffa kulkee eteenpäin kuvaustapansa ansiosta todella realistisella otteella, ja lähes kaikki elokuvamaisuus on jätetty pois tehden tästä ikään kuin ”uutislähetyksen helvetistä”. Pelästymisiltä ei voi välttyä tunnelman ollessa varsin jännittävä koko ajan, vaikka suvantokohtiakin löytyy. Elokuva ei ole kuitenkaan sieltä pelottavimmasta päästä, mutta varsinkin viimeiset kymmenen minuuttia kuuluvat leffan piinaavimpiin. Aivan viimeisillä minuuteilla katsojan verkkokalvoille vyörytetään aidosti ahdistavaa materiaalia. Jos koko elokuva olisi yltänyt lopun karmivuustasolle, olisi tämä voinut olla jotain todella uskomatonta.
Toteutuksessa on hyvien puolien lisäksi kuitenkin huonojakin. Elokuvan hahmot reaktioineen ovat aidon oloisia, mutta välillä moni kohtaus menee silmittömäksi huutamiseksi ja meuhkaamiseksi. Varsinkin sekasortoisissa kohdissa ei aina meinaa saada selvää mitä oikein tapahtuu. Pääosassa häärivää reportteria esittävä Manuela Velasco (oikeassa elämässäkin tv-toimittaja) ei kerää katsojan sympatioita puolelleen, vaikka neidin näytteleminen on mukiin menevää. Tosin alun pakollisessa ja hieman tylsässä pohjustusjaksossa Velasco on kyllä melkoisen ärsyttävä.
Huonoista puolista huolimatta kyseessä on hyvä kauhuelokuva, joka olisi voinut silti olla hitusen pelottavampi, vaikka kylmäävä loppu ei jätä valittamisen varaa. Huima audiovisuaalisuus, maskeeraus ja näyttelijöiden aitoa pelkoa huokuvat kasvot kertovat ohjaajien tehneen esimerkillistä työtä. Elokuva menestyi sen verran hyvin, että virallinen jatko-osakin on jo tuloillaan. En pistä pahakseni.
