Himpun meidän päivistämme eteenpäin ihmiskunta päästää kollektiivisen kylmän pierun vihamielisen muukalaisrodun mäjäyttäessä kotoplaneettaamme tuhosäteellään. Harvat selviytyjät elelevät kuka mitenkin homo-suvun jäsenille vihamielisessä maailmankaikkeudessa. Huhut kertovat galaksien kätköissä piileksivästä tarunomaisesta teknologisesta ihmeestä, jolla Tellusta vastaava planeetta olisi mahdollista palauttaa tähtitaivaalle. Ihmettä etsimään lähtee pieni joukko ihmiskunnan rippeitä yhdessä muukalaisystäviensä kanssa. Vainun ovat saaneet ilkimyksetkin, joten luvassa on kilpajuoksu kelloa vastaan.
Titan A.E. ei kuulosta lainkaan Don Bluthin elokuvalta – eikä sen pitänytkään olla. Tätä räiskälettä oli palloteltu Foxilla jo vuosikausia ja tuhlattu kymmeniä miljoonia kauan ennen kuuman perunan tipahtamista Donin taskuun. Sittenkin Fox joutui ryydittämään tarjoustaan parilla hevosenpäällä sekä uhkaamalla studion sulkemisella, ellei Bluth ottaisi tarjousta vastaan. Ennen valmiin elokuvan julkaisua satoja studion työntekijöitä olikin ylennetty asiakkaiksi, Foxin johto saanut monoa, ja Titan A.E:n tuotanto siirretty ulkomaisten alihankkijoiden harmiksi.
Foxin yritys avaruusoopperaksi lukeutuu elokuvafloppien hall of famen kunniajäseniin. Ajatuksen tasolla kasassa luulisi olevan kaikki hittielokuvan ainekset jännittävästä seikkailusta megakalliisiin erikoistehosteisiin sekä hyvän ja pahan kohtaamiseen. Valitettavasti spektaakkeliin tarvitaan myös kiinnostava juoni sekä vetäviä hahmoja – ja Titan A.E:ssä on vajetta kummastakin. Bluthin elokuvan vetinen käsikirjoitus tuntuu kuin keskittymishäiriöisen kirjoittamalta: yhtäkään esitellyistä teemoista tai ajatuksista ei käsitellä tai hyödynnetä lainkaan pintaa syvemmältä. Ihmiskunnan rippeiden selviytymistarina tai vaikea isäsuhde esimerkiksi ovat toimivia lähtökohtia draamalle, mutta mitä sitten? Yksi hahmosta on tietysti petturi, mutta koska toveruutta ei ole kunnolla rakennettu, ei dramaattiseksi tarkoitetusta käänteestä jaksa välittää.
Donin itsensä panoksessa elokuvan visuaaliseen antiin en keksi moitetta: mielestäni Don Bluth tiimeineen on aina ollutkin parhaimmillaan omituisten ja ilmeikkäiden otusten parissa. Titan A.E:n hahmojen design ja animaatio taisivat aikoinaan saadakin kehuja jopa Roger Ebertiltä. Sittemmin Blue Skyn ytimen muodostanut, digitaalisiin erikoistehoteisiin ja 3D-animaatioon erikoistuneen työryhmän panos taas näyttää kuin 32-bittisen pelikonsolin välivideolta. Donin ajattoman tyylikkään piirretyn sekoittaminen tylsänharmaisiin tietokonegrafiikoihin saattoi olla taloudellisesti järkevä ratkaisu, mutta taiteellisesti ääripäiden yhdistelmä on niin ruokotonta katseltavaa, ettei kuvaavaa sanaa taida kauniista suomenkielestä löytyäkään. Ja tätä mieltä olen itse ollut aina: Titan A.E. ei ole ikinä näyttänyt hyvältä.
Foxin avaruuspannukakun epäonnistuminen oli kirjoitettu tähtiin valovuosia ennen Doninkaan astumista kuvioihin. Joss Whedonin ja kumppaneiden tuheroiman käsiksen ei olisi pitänyt edetä elokuvaksi asti hyvänä päivänäkään, mutta tuhlatun ajan ja rahan vastineeksi Foxin johtomiesten oli pakko toimia riskillä saadakseen edes osan sijoituksistaan takaisin. Elokuvan tappiot eivät tietenkään rajautuneet vain turvonneeseen tuotantobudjettiin, vaan markkinointivaiheessa heitettiin lisävettä kiukaalle tuuttaamalla ulos kahmalokaupalla oheistuotteita, jotka leffan flopattua raijattiinkin kaatopaikalle. Pesuveden mukana meni Don Bluthin ura ja maine elokuvantekijänä.
