Amerikkalainen unelma tarkoittaa yltäkylläistä elämää periamerikkalaisessa lähiössä muiden uusliberaalien juppien ympäröimänä. Kunhan pilailin – tai valehtelin. Keskiluokkaisen amerikkalaisen suburbian erityispiirteenä jokainen talo, jokainen piha tuhansiakin tontteja kattavassa kollektiivissa ovat päällisin puolin identtisiä kuin ruudut suklaalevyssä. Erään tarinan mukaan amerikkalainen lähiökompleksi suunniteltiinkin kylmän sodan vuosina ydinsodan varalta, jotta edes osa vakavaraisesta valkoisesta väestöstä selviäisi hengissä El Doradossaan myrkkyjen ja ydinlaskeuman sataessa pääosin muiden niskaan.
Tähän groteskiin urbaaniin kaninkoloon sijoittuu myös Yli aidan – joka ei muuten missään nimessä ole taas yksi valehtelijan tarina. Talviuniltaan heräillessään metsän pikkueläimet huomaavat elintilansa kaventuneen suburbian kokoisella ja näköisellä betonikompleksilla. Bruce Willisin esittämän CJ-pesukarhun innoittamana karvaturrien rytmiryhmä sopeutuu tilanteeseen alkamalla varastella ruokaa laiskanpulskeiden sikarikkaiden pihoilta ja makuukammareista. Todellisuudessa CJ meni ahneuksissaan tuhoamaan karhun ruokavaraston ja käyttää muita eläimiä vain hyväkseen pelastaakseen nahkansa.
Eläimistä puheen ollen: Yli aidan -eläinkööri on harvinaisen sympaattinen kopla valehtelijajuonineenkin – tällä kertaa myös elukoiden ulkoasu on hoidettu mallikkaasti kuntoon. William Shatner ja Avril Lavigne vuoronperää pyörtyilevinä isä- ja tytäropossumeina on söpö pari sekä Steve Carrellin esittämä hyperaktiivinen orava onneksi muutakin kuin pelkkä meluisa ADHD-koukku. Tarinan ihmishahmot taas ovat ehkä liiankin ilkeitä: lähiön asukkaiden vaistomaisena reaktiona eläimiin on vain väkivalta ja tappaminen. Hukattuna mahdollisuutena elokuvan ihmiset olisivat voineet olla vain niin luonnosta vieraantuneita ja naiiveja, että nämä hyvääkin tahtoessaan aiheuttaisivat toisilleen ja eläimille onnettomuutta.
Sisäänpäin lämpiävän lähiön asukkien vääristynyt maailmankuva olisi sopinut myös Yli aidan muuhun satiiriin. Selkeänä perusvitsinä eläinten pohjaton ahneus heijastaa vallitsevan sairaalloisen kulutuskulttuurin henkeä: eläimethän eivät voi marssia kauppaan, joten nämä ottavat tarvitsemansa hamstraavilta ihmisiltä. Asuinhelvetin pinnalliset asukkaat palvovatkin tuotemerkkejä, todistuksia ja titteleitä, jollaisia tuntuu löytyvän joka kotirouvalta ja tuholaistorjujalta. Tekijät itse taisivat ansaita kannuksensa tutkimalla vähän liikaakin Yksin kotona -leffoja. Alkuperäistä Michael Fryn ja T. Lewisin Over the Hedge -nettisarjakuvaa en ole lukenut, mutta ymmärtääkseni elokuvalla on alkuperäisteoksen suhteen yhtä paljon tekemistä kuin omenalla banaanin kanssa.
Vaan pelko pois, amigos, Yli aidan nimittäin lukeutuu Sinbadin jälkeisen ajan onnistuneempiin DreamWorks-elokuviin. Menitte taas lankaan. Tai siis kyllä, kunhan valehtelin valehdelleeni. Yli aidan voisi mielestäni helposti olla neljänkin tähden veroinen komedia ilman väsähtänyttä valehtelijajuontaan. Viilaamalla ihmishahmoja kypsempään suuntaan tähtiä voisi olla puolikaskin runsaammin. Viiteen tähteen tarvittaisiin tymäkämpi käsikirjoitus sekä slapstick-komediaa kunnianhimoisempi konsepti. Sinbadin nimellä kulkevan elokuvataiteellisen ydintuhon jäljiltä ei viiteen tähteen yltäviä teoksia DreamWorksilta nähtykään enää kuin poikkeusoloissa. Katzenbergin kultainen studio saattoi siis säästyä satavilta myrkyiltä ja ydinlaskeumalta, muttei taloudellisilta realiteeteilta.
