Yhteen aikaan enemmistö briteistä ei väitetysti tiennyt maan armeijan teloittaneen myös omia sotilaitaan. Teloituskomppanian eteen joutuneen rivimiehen omaisille saatettiin ilmoittaa pojan yksinkertaisesti vain kaatuneen taistelussa, aina merkintää rikoksista ei löytynyt edes virallisista papereista. Upseeristo järkeili äärimmäiset tuomiot miehistön taistelumoraalin ylläpitämisellä, olihan jo varhain muodostunut rivisotilaiden kesken tavaksi esittää loukkaantunutta tai sairasta päästäkseen miljoonia miehiä nielevistä suurtaisteluista. Kuten Kuningas ja isänmaan henkilöhahmot sivumennen vihjaavat: myös oikeiden sairastapausten hoito oli monesti mainituista syistä nöyryyttävien ulostuslääkkeiden ja peräruiskeiden varassa. Vielä Suomenkin sodissa henkisesti arpeutuneita teloitettiin toisinaan pelkureina.
Kuningas ja isänmaa alkaa minkä tahansa muun aiheesta kertovan teoksen tavoin kuvilla Pariisin riemukaaresta sekä sotilasmuistomerkeistä ja siirtyy juoksuhautojen ja hautaamattomien ruumiiden täyttämälle länsirintamalle. Kyseessä onkin vähän kuin Stanley Kubrickin Kunnian polkujen ydintarina yhdistettynä Larisa Shepitkon Nousun henkilökuvaukseen. Tarinan päähenkilöä syytetään sotaoikeudessa rintamakarkuruudesta. Sotilaan puolustusasianajajaksi määrätty kapteeni yrittää ymmärtää syylliseksi leimatun miehen motiiveja sekä pelastaa tämä pyöveliltä. Viimeiset kuvat elokuvassa ovat katkeria: sodassa upseeriston tarpeet menevät lainkin edelle.
Joseph Losey oli muinoin Hollywoodin nousevia ohjaajanimiä, kunnes kylmä sota ja ”punakammo” johtivat tämän sulkemiseen sikäläisten elokuvabisnesten ulkopuolelle. Uraansa Losey päätyi jatkamaan vanhalla mantereella, ja sittenkin miehen teosten budjetit olivat erittäin vaatimattomia. Kuninkaan ja isänmaan kohdalla olematon taloudellinen tuki näkyy erityisesti tapahtumien keskittymisenä yksittäiseen tilaan: juoksuhautoja elokuvassa nähdään tuskin muutamaa metriä enempää. Vesisade on loputon, ja suojanaan miehillä on yksinkertaisimmillaan vain halpa pellinpala. Sotilaita verrataankin toistuvasti rottiin.
Korkeakontrastista mustavalkoista kuvausta hyödyntävässä teoksessa löytyy puheroolin tekeviä näyttelijöitäkin enintään kourallinen. Syytettyä sotilasta esittävä Tom Courtenay sekä tätä puolustavaa kapteenia tulkitseva Dirk Bogarde ovat vuosien varrella keränneet kehuja sekä palkintoja rooleistaan täysin ansaitusti. Joseph Losey oli tunnettu tavastaan psyykata näyttelijöitään huippusuorituksiin, eikä ohjaajan työpanosta tontillaankaan sovi vähättelemän. Losey itse piti Kuningasta ja isänmaata uransa onnistuneimpana ohjaustyönä.
Ehkä sodan todellisuudesta ja upseerien mielivallasta oli näihin aikoihin jo ehtinyt kulua niin kauan, ettei yleisö enää osannut asettua sotilaiden asemaan, eikä Loseyn teos kaikesta kunniastaan huolimatta ole meidän päiviimme mennessäkään kyennyt tuottamaan vähiä sijoitettuja rahojaan takaisin. Omiaan britit kuitenkin tappoivat, joten nytpä on totuus siitäkin julki.
