Ruggero Deodaton “Cannibal Holocaust” ja Lucio Fulcin “Zombie Flesh-Eaters” muuttivat paljon ja merkitsivät sitäkin enemmän eksploitaatioelokuville. Ainahan väkivalta on myynyt, mutta Deodato ja Fulci osoittivat elokuvillaan että sillä voi tehdä miljoonia, joten eipä ollut suurikaan ihme että seuraavien parin vuoden ajan toistaitoisten tekijöiden väsäämiä turpasaunaelokuvia putkahti esiin kuin sieniä sateella. Osa näistä oli varsin hyviäkin splattereita, ja osa sitten taas vähemmän hyviä. Marino Girolamin Zombie Holocaust kuuluu valitettavasti jälkimmäiseen ryhmään.
Zombie Holocaust kertoo retkikunnasta joka lähtee selvittelemään mystisiä ruumiinosien katoamisia. Parissa sairaalassa kun on riehunut ihmissyöjälääkäreitä, jotka ovat erityisen mieltyneitä raadonsyöntiin. Jäljet johtavat kaukaiselle Aasian rannikon saarelle, johon porukka itselleni vähän hämäräksi jääneestä syystä lähtee. Perille odottaa aina yhtä nälkäisiä kannibaaleja, zombeja sekä hulluja tiedemiehiä. Juoni on epäuskottava, hahmojen toiminta on epäuskottavaa ja tarinassa on paljon aukkoja joita ei vaivauduta selittämään mitenkään. Nimestä huolimatta zombejakaan ei tosin ruudulla paljoa nähdä, mutta ihmissyöntihän on aina yhtä kivaa, joten asiaan!
Niin ideologisesti kuin juonellisestikin pätkä on paljon velkaa “Cannibal Holocaustille” ja “Zombie Flesh Eatersille”, taiteellisia arvoja tai yritystä tässä ei ole lainkaan ja tekijöiden päätavoite on enemmän kuin selvästi ollut tehdä rahaa kuumalla aiheella. Verta kuitenkin lentää, mikä on gore-leffoissa aina hieno juttu. Elokuvan alku on kuitenkin tylsänlainen, sillä varsinainen verilöyly alkaa vasta puolenvälin tienoilla, jolloin katsoja tosin saa nauttia hurmesirkuksesta liki non-stoppina. Teurastuksen erikoisefektit ovat ajoittain tosin luokattomia: sahattavat kädet ovat vähän turhankin selvästi muovia ja jos oikein ilkeälle päälle heittäydyn, voisi sanoa että jopa “Splattenstein” oli vakuuttavamman näköinen – ja se on sentään amatööri-indiesplatter jota ei ole edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Eläinten ystävien onneksi kannibaalileffoille valitettavan yleisiä eläintappoja ei mukana ole.
Zombie Holocaust yrittänee olla kuhuelokuva. Kovin pelottavasta elokuvasta ei kuitenkaan voi puhua, vaan huonot näyttelijät, surkea toteutus ja yhden ainoan “dzzzzz”-äänen käsittävät äänitehosteet lähinnä huvittavat katsojaa. Varsinkin zombeille tuli hörähdeltyä. Zombit ovat ehkä ensimmäisen sekunnin ajan ihan uhkaavia (tämä oli tarkoitettu kehuksi tekijöille) mutta niiden yläasteelaispoikien aloittelevan black metal -bändin vokalistilta kuulostava ääntely ja savinaamion mieleen tuova maskeeraus tappaa orastavan jännityksen alkuunsa. Aivan finaalissaan Zombie Holocaust itse asiassa onnistuu kuin onnistuukin luomaan jonkinlaista jännitystä, mutta jos tämän ostaa aikeenaan katsoa piinaava kauhutrilleri, rahansa voi yhtä hyvin sijoittaa lietealtaaseen.
Jos jännityksen ja kauhun luominen onkin huonoa, surkea tekninen toteutus paistaa muissakin osa-alueissa: Girolami ohjaa varsin laiskalla otteella, ja innovatiivisuuden hiventäkään pätkässä ei ole. Näyttelijöiden suoritukset uhkuvat tahatonta komiikkaa; “Zombie Flesh-Eatersista” tuttu jääkimpale Ian McCulloch tuo ummehtuneella yhden ilmeen näyttelyllään jo pelkästään olemuksellaan hupia leffaan. Spagettiwesternienkin (“Keoma”, “Mannaja”) puolelta muistettava Donald O’Brien on hänkin hulluna tiedemiehenä huvittava ilmestys niin asenteidensa (“Kannibaalit uskovat peruukkina käytettyjen päänahkojen parantavan potenssia joten pidän heidät tyytyväisenä spalpeeraamalla kaappaamani ja tappamani villit.”) kuin jatkuvasti laukomiensa hoopojen repliikkienkin puolesta (“Potilaan huudot häiritsivät, poistin äänihuulet,” samalla kun hän vuodattaa kuiviin uhriaan). O’Brien todella on hullu tiedemies, sillä harvoin elokuvien pahiksien toimet ja sanomiset näin onnistuneesti väistelevät järjen valon heikkojakin tuikahduksia.
Karmeasta ääniraidasta irtoaa myös nauruja. Parhaiten Zombie Holocaustista voikin siis nauttia sen splatter- ja kalkkuna-arvojen myötä. Luvassa on gorefaneille runsaasti silmämunien puhkomista ja ihmisten elävältä suolestamista sekä tietysti tahatonta huumoria – aivan liian harvoin elokuvissa tapetaa zombeja kumiveneen perämoottorilla. Huono elokuvahan tämä on perinteisillä elokuvan arvoilla, mutta se ei estä jollain tasolla jopa nauttimasta tästä roskasta. Ja onhan tämä elokuva kaikista puutteistaan huolimatta enemmän kuin pätevä verenjanon sammuttamiseen.
DVD-julkaisusta[/B] vielä sananen: Zombie seriesin neljänteen osaan kuuluva Suomi-DVD on yllättävän laadukas tämän tasoiselle elokuvalle. Mukana on enemmän ekstroja kuin useimmissa “oikeissa” elokuvissa. Itse elokuvan kuvanlaatu tosin oli häiritsevän huono, ja ruudun ylälaidassa vilkkuu koko ajan kotitekoisten-VHS-“elokuvien” kultaiset ajat mieleen tuova valkoinen raita.
