Ladon leimahtaessa liekkeihin Dan Evansia (Bale) ei naurata. Puolirampana hän klenkkaa tihutyön tehneiden velkojien perään. Vain lähteäkseen sattumusten sanelemana saattamaan mestaririkollista (Crowe) kohti tuomiota – klo 15.10 kohti Yumaa lähtevää junaa. Urakkansa Evans suorittaa umpisurkeana tallaajana, mutta suurella sydämellä.
Kello 15.10 lähtö Yumaan on tarina antisankaruudesta ja sitä kautta myös sankaruudesta. Tämä uuden ajan länkkäri pistää paljon peliin leffa-alan pokeripöydässä; luottaen tähtiensä pokkaan ja peckinpahilaiseen ilmapiiriin. On ohjaaja Mangoldin (Walk the line, Vuosi nuoruudestani) onni, että Bale on jälleen kantava voima. Ilman Batman-tähden rähjäistä olemusta lännenelokuvan klasssisista tekijöistä olisi voinut rakentua hitusen heikompi elokuva.
Rikolliskuljetukseen keskittyvä elokuva on siis, riippuen katsannosta länkkäriperinteisiin, joko superteos tai superkliseekasa. On rakenteilla olevia junaratoja, on velmu rikollinen suurella itseluottamuksella, tarkkaakin tarkempi mestariampuja, jolle vastapainona huteja laukovia nimettömiä surkimuksia. Sitten on kauniita naisia mitättömässä sivuosassa, rohkea nulikka, ilkeitä inkkareita ja raavasten miesten junailema toimintarikas ryöstöoperaatio. Rohkeus on silti teemoista suurin. Bale on oiva valinta kantamaan rohkean pelkurin taakkaa, eikä ”gladiaattori” jää uskottavuudessa paljoa jälkeen. ”Lapsitähti” Logan Lermanille voi edelleen povata pienoista nostetta ja yllättäjän leima menee Ben Fosterille; sen verran karvaisen, ilkeän ja toisaalta lojaalin rosmon hän hahmostaan taikoo.
Kello 15.10 lähtö Yumaan on osoitus siitä, että vaikka meno on tylyä ja rumaa, voi rumuuden keskellä kasvaa mitä aidoin pala elokuvaa. Kaavamaisuus verottaa hieman pojoja, mutta partion taival kohti oikeutta sisältää tarvittavaa tunnetta ja karheutta.
