…apina, apina, tyhmä apina!
Hups, taisi jäädä Ferngully vähän päälle. Jatketaan…
Tämänkertaisen näköradiokuunnelman alussa uuteen kotiin muuttava perhe löytää matalan majansa kätköistä omituista jylyä pitävän lautapelin. Lasten kokeillessa heittää noppaa laudan sisuksista hyppääkin esiin Robin (ei Robbie) Williamsin esittämä partasuinen ukkeli. Partasuti kertoo lapsena pelanneensa Jumanjiksi ristittyä maagista lautapeliä ystävänsä kanssa, kun pahainen kapistus imaisi pojan sisuksiinsa kunnes toinen pelaajista heittäisi noppien silmälukujen summaksi kaksi taikka kahdeksan. Toinen lapsista kuitenkin pelästyi ja pakeni, jättäen ystävänsä viidakon keskelle odottamaan pelin jatkumista. Williamsin esittämän karvanaaman on yhdessä lasten kanssa suostuteltava aikuiseksi kasvanut traumatisoitunut ystävä takaisin pelipöydän ääreen, kunnes voittaja on selvillä.
Jumanji on näitä ysärivuosien klassikoita, jonka muistan nähneeni monta kertaa televisiosta – ja jokaisella kerralla kaikenikäiset kertovat pitäneensä paljon näkemästään. Robin Williamsia lienee tällä kertaa suurelta osin kiittäminen elokuvan laadusta, joutuivathan Tri-Starin nimimiehet tekemään ylitöitä käsikirjoituksen parissa pelkästään Williamsin vakuuttaakseen. Alkuperäiseen kasarivuosien kulttiromaaniin verrattuna elokuva onkin tarinana mielekkäämmin muotoiltu ja lämminhenkisempi. Peruskonfliktinahan itse tarinassa on nuoren ja kurittoman Alan Parishin vaikea suhde vanhempiinsa ja etenkin isäänsä, jota kirjassa hädin tuskin nähtiinkään. Jos Siperia opettaa nöyryyttä, kuten sanotaan, niin kyllä opettaa Jumanjikin.
Ajatus viidakon seikkailut reaalimaailmaan loihtivasta lautapelistä on täydellinen ajatus koko perheen seikkailuelokuvaksi, ja ainut oikea aikakausi vision menestyksekkääseen toteuttamiseen oli 1990-luvun alku. Tuolloin hyödynnettiin vielä paljon käytännöllisiä erikoistehosteita, vaikka myöhemmin yleistynyt CGI alkoikin jo paikata pölyttyvän teknologian hienoisia puutteita: eihän tuohonkaan aikaan olisi ollut mahdollista juoksuttaa virtahepojen, norsujen tai muidenkaan eläinten laumoja pitkin asuntoja tai kaupunkien katuja. Jumanjissa kaksi eri aikakautta elävät vielä harmoniassa, vanhentuneiden digitaalisten tehosteiden osuessa silmään armollisen harvoin. Tapahtumien keskipisteeksi valitun ylellisen huushollin kokema kuritus on omalla tavallaan todella tyydyttävää katseltavaa.
Jos Jumanjilla erityistä roistoa onkaan, niin metsästäjä Van Pelt, jota muuten esittää Alan Parishin isän näyttelijä. Partansa ajanut Robin Williams saa näin yhdessä ystävänsä kanssa seikkailun lomassa mahdollisuuden selvittää välinsä menneisyytensä virheiden ja traumojen kanssa. Nykypäivän lapsilla on vastaavasti omat ongelmansa, joiden suhteen Alan ystävänsä kanssa voisi ehkä auttaa. Mutta ei kuitenkaan ennen kuin toinen lapsista koettaa huijata – ja muuttuu rangaistukseksi apinaksi. Miksiköhän muuten apinaksi, eikä esimerkiksi sarvikuonoksi tai seepraksi? Ehkä lapselle tehty maskeeraus ja erikoistehosteet istuvat paremmin kädelliseen kuin nelistävään nisäkkääseen.
Mikäli itse sattuisin löytämään Jumanjin kaltaisen lautapelin, haluisin ehdottomasti päästä moista pelaamaan, mieluusti vaikka moneen kertaan. Tai siis mikäli Jumanji-elokuvaa on uskominen, niin hauskaa, massasta erottuvaa ja vetävää seurattavaa Tri-Starin tuotos on vielä näin vuosikymmenten päästäkin. Omaan silmääni ja korvaani, nenääni ja varmaan kieleenikin Robin Williams vaikuttaisi olleen animaatiorooliensa ulkopuolella parhaimmillaan erityisesti vakavammissa rooleissaan. Kuka olisi uskonut?
Apina takaisin häkkiisi! Apina, apina, apina…
