Harvemmin vastaan tulee yhtä kärjistävällä opetusvideolinjalla tehtyä elokuvaa kuin Strangeland. Muutamilla kidutuskohtauksilla ja tekijöidensä nimillä mainetta kerännyt, mutta sittemmin onneksi unohdettu, leffa käynnistyy “nokkelasti”, kun kaksi teinityttöä (joita toki esittää pari about 25-vuotiasta näyttelijätärtä) antavat lyhyen oppimäärän vuoden 1998 chattailusta.
“Hei, mikä toi Personal Message niinQ on?”“No hei daa, n00b, et tiä vai?”
“Mut hei, voidaanks me tosiaan tehä näin?”
“Voidaan, voidaan. Tää on tosi cool!”
*tässä vaiheessa tytärten posket punottavat pahaenteisesti*
Ja kappas vain, hetkistä myöhemmin nimimerkki Captain Howdy tarjoaa tyttösille bittikuuta taivaalta ja kohtahan pulassa ollaan. Tässä vaiheessa elokuva suorittaa ainoan hienon hetkensä, leikkaamalla yllättäen nopsasti asiaan, surusta sekaisin oleviin vanhempiin ja… niin, surullista kyllä, mutta leffan tuottaja/käsikirjoittaja/näyttelijänä toimivaan Dee Snideriin, joka ainakin Arsi T. Elokolikon puolesta olisi voinut jättää syrjähypyt leffapuolelle tekemättä. Sillä Dee twistaisi systereidensä kanssa paljon uskottavammin, jos ei olisi tarvinnut nähdä herran kehnoa näyttelemistä ja leffan onnahtelevia käänteitä.
Jostakin syystä Strangelandia muistetaan mainostaa myös Linda Cardellininin hiljaisen roolityön vuoksi (ks. vaikka leffan kansi), mikä on todella ovelaa, sillä sittemmin teinistarauskottavuutta hieman (huom. nimenomaan sitäkin vain hieman) kerännyt ja ER:n käytäville tiensä löytänyt nainen käy vaan pistäytymässä ruudulla. Toisaalta homma selkenee huomattavasti, kun huomioi, että leffan pääosassa on Kevin “Yrmy” Cage, ns. köyhämmin miehen Bruce Willis, mies, joka selkeästi on katsellut Die Hardinsa liian monesti ja jotenkin erehtynyt luulemaan omat kykynsä hieman väärin. Ja kovin vääristyneeltä se äijän kasvoille liian usein hiipivä tuska näyttää. Kaikkien aikojen laimein hyvis -palkintoehdokkuus hänelle suodaan tästä hyvästä.
Strangeland kompuroi eteenpäin skitsofrenisissa ja sadomasokistisissa tunnelmissa, Captain Howdyn kieroutuneiden visioiden ja naamaläväreiden loisteessa. Freddy Kruegerille kumartelevan Sniderin kässäristä puuttuvat ns. kriittiset kohdat, eli suoraan sanottuna herra taitaa olla tyytyväinen jo siihen, miltä Howdyn vankikellarissa näyttää, ja miten yhteiskunnan ja sairaan (monella tapaa) miehen kohtaaminen tuodaan esiin. Scaryja molemmat… Mitäpä sitä siihen taistelua eri puolten välille rakentamaan. Tai dialogia kasaamaan.
Anyway, kovimmat Twisted Sister –fanit voivat saada kiksinsä nähdessään idolinsa The Crow’n halpisversion kaltaisissa tunnelmissa. Mutta sitäkin sopii epäillä. Ja koska elettiin aikaa, jolloin internetin mahdollisuudet ja kaikenmaailman marilyn mansonit säikyttivät kunnollisia ihmisiä, Strangeland menee tylysti sieltä, mistä aita on matalin. Mätön sentään soidessa.
