Milleniumin kynnyksellä Hollykylän neropatit väänsivät jos jonkinmoista maailmanlopun pläjäystä kaiken kansan ihmeteltäväksi. Katastrofileffat aloittivat buumin 90-luvun alussa jonka jälkeen luonnollisesti siirryttiinkin maailmanlopun odotteluun.
Deep Impact syntyi lähes rintarinnan sukulaisleffansa Armageddonin kanssa. Perusasetelmat leffoissa on täysin samat. Meteoriitti lähestyy Tellusta ja jotain pitäs tehdä. No viisaimpien teorioiden mukaan tällaisessa tapauksessa toimitaan näin: porataan ydinkärkiä meteoriittiin ja ne poksauttamalla saadaan mökkylän lentorataa muutettua niin ettei se ainakaan Amerikoihin osu. Se missä Armageddon tuottajaguru Brucheimerin johdolla hösötti aiheessa täysin aivot narikassa; Deep Impact yrittää tuoda tarinaan todentuntuisempaa ja humaanimpaa lähestymistapaa.
Deep Impact sekoittaa mukaan ihmisuhdekoukeroita nuoren naistoimittajan ja hänen läheistensä avulla. Silti sorrutaan puu-ukkomaisiin näyttelijäsuorituksiin ja juonen taso on saippuaoopperaa huonoimmillaan. Efektit ja astronautti kohtaukset ovat parasta antia, jotka kylläkin kokevat jo pahemman puoleista inflaatiota. Vapaudenpatsaan sortuminen on jo niin tylsää katseltavaa, ei voi mitään.
Kuorrutus Armageddoniin nähden on ehkä eri mutta samat oksetukset onnistutaan kuitenkin rainaan valitettavasti sisällyttämään. Jenkkilä on maailman napa ja Mr President kaikkien ihmisten ylijumala. Seuraavaksi tulevat arvoasteikossa kaikkien sankarit: astronautit. Niitä kovempia ja älykkäämpiä ihmisiä ei olekkaan! No onhan siellä joitain Neukkujakin mukana, noin ihan joviaalisista syistä. Rakkaat ihmiset löydetään miljoonien paniikkimassojen joukosta kevarilla pienen etsinnän jälkeen. Pakolliset ja äklöttävät lopun I Love You -hokemat saavat puuduttavuudellaan uuden tason. Hohhoijaa!! Toivottavasti emme kuitenkaan kuole tylsyyteen ennen maailmanloppua.
