On vuosi 2049. Keinomaatalouteen erikoistunut korporaatio on ostanut jäänteet Tyrell yhtiöstä, joka valmisti bioteknologisesti muunneltuja ihmisiä maan ulkopuoliseen orjatyövoimaan. Joitakin Tyrellin aikaisia niin sanottuja riskialttiita replikantteja on edelleen vapaalla jalalla ja niiden metsästämiseen erikoistuneita henkilöitä kutsutaan Blade Runnereiksi. Maapallo on synkkä ja tomuinen, aurinkoa ei näy ja ravintoa viljellään silmänkantamattomiin ulottuvissa valtavissa kasvihuoneissa. Toukkia kasvatetaan ja viljellään altaissa proteiinin lähteeksi. Aasialaiset ovat muuten edelläkävijöitä hyönteisravinnon hyödyntämisessä, joskin ei vielä näin suuressa mittakaavassa.
Uusi Blade Runner on vähintäänkin briljantti scifi, johon on yhdistetty mestarillisella tavalla draamaa sekä syvällisiä tunteita. Yksi suuri pelon aiheistani tämän elokuvan suhteen oli se että nykyaikaan tyypillisellä tavalla Blade Runneristakin tehdään uusi jatkumo ensimmäisen elokuvan avaten pelin tulevia osia varten. Onneksi näin ei ole. Leffa kunnioittaa vuoden 1982 versiota täydellisyyttä hipoen kertomalla alun, keskiosan ja lopun. Siinä se. Se on yksi, itsenäinen kiehtova tarinansa joka samalla porautuu ajankohtaisiin ja aiheellisiin teemoihin jopa onnistuneemmin kuin edeltäjänsä.
Hollywoodin oma pretty boy Ryan Gosling tekee kenties uransa tähän asti parhaimman roolisuorituksen agentti K:na, joka työskentelee LAPD:lle jäljittääkseen loput, vanhemman mallin replikantit. Herran yleensä yhden ilmeen kasvoilta pystyy jopa tulkitsemaan eri tuntemuksia, pettymyksiä ja ilon hetkiä elokuvan aikana. Jared Leto nähdään Tyrell yhtiön jäänteet ostavan Wallace Industriesin limaisena sieluttoman tuntuisena keulakuvana. Harrison Fordin hahmoa, entistä blade runneria Rick Deckardia elokuva käsittelee kuin silkkihansikkain, hahmon historiaa ja perintöä kunnioittaen. Deckardin uusi tarina sulautuu moderniin tarinankerrontaan paremmin kuin hyvin. Elokuvan jokainen hahmo palvelee omaa tarkoitustaan erinomaisesti, eikä surullisen kuuluisia yhdentekeviä täytenaamoja onneksi ole mailla halmeillakaan.
Vaikka leffan maailma onkin lohduttoman ankea, sykkii sen sisällä kuitenkin lämmin sydän ja tarinalla on todella positiivinenkin sanomansa. Se ei ole vain mahdottoman kauniin näköinen, tekninen mestariteos vaan kertoo samalla älykkään kokonaisuuden myös ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin liittyen. Agentti K joutuu keskelle mitä merkillisimpiä tapahtumia suorittaessaan tehtäväänsä ja samalla katsoja oppii ettei kaikki olekaan sitä miltä näyttää. Juonen edetessä elokuvassa nähdään henkeäsalpaavaa kuvastoa unohtamatta antaa tarkoitusta ja oleellista sisältöä jokaiselle hetkelle. K:n ratkoessa mysteeriä, tarina on kuin umpisolmu jota avaamalla pikkuhiljaa kaikki suoristuu ja kaikelle löytyy selityksensä.
Tätä loistavaa teosta minun on vaikeampi kuvailla spoilaamatta liikaa elokuvan juonesta. Ohjaaja Denis Villeneuven uusimmista elokuvista Arrival ja Sicario ovat jo hyviä kokonaisuuksia. Varsinkin scifin ja mysteerin saralla olen viimeisimpien vuosien aikana odottanut seuraavaa isoa ja merkittävää ohjaajaa. Puhun Stanley Kubrickin ja Ridley Scottin kaltaisista ohjaajista, joiden perintöä ei tulla koskaan unohtamaan ja jotka nostivat tiettyjen lajityyppien elokuvat kokonaan uudelle tasolle. Villeneuvella ainakin on tarvittavat taidot käytettävissään.
Blade Runner 2049 ei ole toimintaelokuva. Se on ajoittain jopa hitaasti etenevä tyypillistä scifiä terävämpi kertomus vaihtoehtoisessa, synkässä tulevaisuudessa. Krista Kosonen toi mukaansa myös elokuvaan kaunista suomen kieltä josta saamme olla ylpeitä. Sinällään sääli ettei näin hieno elokuva ole saanut enempää näkyvyyttä. Ehdottomasti yksi vuoden 2017 parhaimmista elokuvista.
