Ghettoa riistävät vuokranantajat ansaitsevat Leroyn (Ving Rhames) mielestä tulla ryöstetyiksi. Nämä asuvat suunnattomassa talossa joka on ankarasti lukittu. Hommaan tulee mukaan myös Spenser (Jeremy Roberts) ja 13-vuotias Poindexter, jota kaikki kutsuvat vähemmän mairittelevalla lempinimellä Fool (Brandon Quintin Adams). Talo kylläkin kätkee sisäänsä muitakin asioita, sillä sitä asuttava mies (Everett McGill) ja nainen (Wendy Robie) ovat enemmän kuin ilkeitä ja näiden tytär Alice (A.J. Langer) valitettavasti tietää näiden tavoista joihin kuuluu tottelemattomien lapsien heittäminen kellariin ja koirien syöttäminen myyntimiehillä. Fool joutuu pakenemaan henkensä edestä talon kauheuksia ja lopulta vielä palaa takaisin tuhotakseen moisen mätäpaiseen.
[I]Kellariväkeä[/I] ei ole puhdas kauhuleffa, sillä sen lähtökohta ja henkilöt ovat paljon enemmän velkaa vanhoille saduille. Lähtökohdassa on sankarteon avulla aikuisuuteen astumista, torniin lukittu prinsessa, aarteet varastavia hirviöitä ja sokkeloinen linnoitus täynnä salakäytäviä ja se on vanha. Tätä satumaailmaa groteskilla väkivallalla ja raakuudella, joten se ei ole kaunis satu.
Wes Craven ohjaa ja käsikirjoittaa satuleffaa ja näyttelijät ovat asianmukaisen laadukkaita. Brandon Quintin Adams onnistuu luomaan uskottavan sankarroolin Foolina ja A.J. Langer Alicena on pelon takia hiljaisuuden oppinut. Sean Whalen antaa kasvot kellariin vangituille lapsille jotka ovat piinansa vammauttamia, mutta yhä tietävät kuka on syy heidän piinaansa. Ving Rhames ja Jeremy Roberts tekevät lyhyet, mutta toimivat suoritukset murtovarkaina joiden saalistalo osoittautuu huomattavan vaaralliseksi.
Everett McGill ja Wendy Robie ovat yliampuvassa ylivedossa puhtaina ihmishirviöinä. Molemmat paahtavat täysillä aina yksin ollessaan ja osaavat silti näyttää täysin kunniallisilta joka vain lisää heidän inhottavuuttaan. Nämä olennot ovat puhtaasti iljettäviä ja kun piinatut uhrit karkaavat kiduttajansa päälle on meno tunnelma puhdistava, sillä pahaa kylvänyt saa maistaa satoaan ja uhrit puhdistuvat vihastaan.
Lähtökohdassa on ikiaikaista viehätysvoimaa ja toteutuksessa on mukana paitsi raakuuksia myös mustaa huumoria ja symboliikkaa. Hienoista hiomista olisi voinut tehdä, mutta tällaisenaankin kyseessä on hyvä ja viihdyttävä elokuva.
