Tyypillinen sarjamurhaaja on kolmenkymmenen kieppeillä, valkoinen ja kiltin näköinen mies. Kieltämättä aika vakuuttava väite, kun Sigourney Weaver sen esittää punaisessa puvussaan ja pian tämän jälkeen hänen esittämänsä sarjamurhatutkija Helen Hudson on joutua kuvausta vastaavan hepun (Connick Jr.) hirttämäksi. Täti pelastuu, mutta kokemuksesta jää muistoksi agorafobia ja niinpä hän sulkeutuu luksus-kotiinsa napsimaan tabuja ja litkimään väkeviä. Tuskin ehtii vuosi kulua, kun ”alan mestareita” kopioiva sarjamurhaajatulokas saa tantin jälleen hommiin. Ikävämpi juttu on, että kopiomurhaaja havittelee myös hänen henkeään. Onko Hudson vielä voimissaan? Saadaanko murhaaja ajoissa kiinni? Kuka saa sen namun näköisen poliisisedän (Mulroney)?
Copycat on ilahduttavan tiukka trilleri. Esim. Uhrilampaiden tasoa se ei ehkä saavuta, mutta läheltä lipsuu. Söpöt murhaajat ovat karskeja äijiä pelottavampia – ainakin filmillä, tämä kävi ilmi mm. rikosleffassa He Walked By Night (1948), jossa mister Komistus tekee ensimmäiseksi selvää poliisista. Lisäksi leffan näyttelijät osaavat jokainen asiansa. Holly Hunter saattaa joskus olla ärsyttävä kimittäjä, mutta ainakin tällä erää Hunter tuo sopivasti tasapainoa yltiökarismaattiselle Weaverille ja hiukan pehmoa poliisikollegaansa esittävälle Mulroneylle. Ilman Weaveria tämä elokuva jäisi kuitenkin paljon heikommaksi. Kun murhaajakin vaikuttaa lähes supersankarilta tarvitaan uskottavia näyttelijöitä.
