Ihan viihdyttävä leffa, vaikkei olekaan sieltä omaperäisimmästä päästä.

26.5.2006 23:41

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Mission: Impossible
Valmistusvuosi:1996
Pituus:110 min

Ryhmä erikoisagentteja on Itä-Euroopassa hoitamassa erästä vakoilukeikkaa. Heidän pitäisi napata tyyppi, jolla on levyke, jossa on salaisen organisaation työntekijöiden kannalta vaarallista tietoa. Keikka kuitenkin menee pieleen ja pahasti. Ethan Huntia (Cruise) epäillään petturuudesta. Hunt joutuukin etsimään oikean petturin ja puhdistamaan maineensa.

Vaarallinen tehtävä perustuu vuosina 1966 – 1973 tehtyyn TV-sarjaan. Hyvin on kyllä tähänkin saatu 1960-luvun tyyliä, vaikka elokuva sijoittuukin 1990-luvulle. Mutta vaikka ajatus sooloilevasta agentista, jota epäillään petturuudesta ja joka joutuu todistamaan syyttömyytensä, olikin 1960-luvulla toimiva ja kohtuullisen tuore, niin vuoteen 1996 mennessä idea on jo kaluttu puhki. Elokuva toimisi paremmin, jos jotain uutta olisi vaivauduttu keksimään. Eikä David Koeppin sekavahko kässäri ainakaan auta yhtään. Tosin De Palman ohjaus tasoittaa omalta osaltaan varsin sekavaa käsikirjoitusta. Käsikirjoituksen ongelmat näkyvät pahiten lopun sekavissa lopputunnelmissa. Täytyy pysyä skarppina, jotta saa selvää, mitä tapahtuu. Elokuvassa on muutenkin hieman liikaa ennalta-arvattavuutta.

Vastapainona sekavalle käsikirjoitukselle ja ennalta-arvattavuudelle elokuva saa sentään jonkin verran jännitystä aikaiseksi. Jännitystä kyllä luodaan välillä aika hupaisin keinoin. Muun muassa Huntin työpaikan yhden tietokonehuoneen lattia on säädetty niin, että jos sille tulee vähänkin ylimääräistä painoa, niin hälyttimet laukeavat. Sitten Tom Cruise joutuukin roikkumaan köyden varassa murtautuessaan tietokoneeseen. Eikös miehellä vaan ala yhdessä vaiheessa valumaan hikipisaroita ja siinä sitten pidetään katsojaa jännityksessä, tippuuko hikipisara lattialle laukaisten hälytyksen vai ei. Myös Lalo Schifrin, joka teki musiikin myös alkuperäiseen Vaarallinen tehtävä-sarjaan, musiikki luo ihan kivasti jännitystä, vaikka sitä kuullaankin kovin vähän. Toimintakohtauksetkin ovat toteutetut varsin hyvin. Varsinkin helikopterin lentely luotijunan perässä on aika intensiivistä puuhaa. Eikä Tom Cruisekaan huonosti näyttele.

Arvosteltu: 26.05.2006

Lisää luettavaa