Mitä Disney edellä, sitä DreamWorks perässä, vai? Kaikkien aikojen tuotantohelvetistä kansansuosikiksi ponnahtanut Shrek teki Jeffrey Katzenbergin kokkikoulusta rikkaan ja kuuluisan. Kuinka paljon paremmaksi jatko-osa voisikaan pistää? Ensitöikseen DreamWorks moninkertaisti jatkopalan budjetin alkuperäisestä ja asetti projektin puikkoihin koko joukon studion parhaita leipureita. Tuttujen hahmojen ääninäyttelijöiksi ei edes kaivattu kuin Mike Myersin, Eddie Murphyn sekä Cameron Diazin muodostamaa triumviraattia. Välttämättömyys kääri köörille parin vuorokauden äänitystöistä kymmenien miljoonien palkkapussin per kärsä. Shrek 2 maistuu pullalta ja haisee läpikotaisin rahalta.
Shrekissä lemahtaa vähän muultakin. Jatko-osan alussa Shrek ja Fiona palaavat suolleen honeymooninsa jälkeen. Jättipariskuntaa vastassa odottaa Fionan vanhempien edustusto soittokuntineen. Niinpä tapahtumat siirtyvätkin rikinkatkuiselta suolta steriiliin Kaukaiseen maahan. Vanha pariskunta oletti uljaan prinssin pelastavan tyttärensä hirviön kynsistä ja elävän tämän kanssa onnellisesti elämänsä loppuun – ihmisinä. Sadun saaman käänteen katkeroittama appiukko palkkaa salamurhaajan päästämään ilmat jätistä pihalle. Salamurhaaja on tietysti Saapasjalkakissa, aivan oma suosikkihahmonsa.
Hyvänä tyyppinä Shrek haluaa vain Fionan parasta. Niinpä vihreä suohirviö kaataakin kitaansa hyvän haltijan tehtaalta näpistämänsä taikarohdon, muuttuen kaikkien naisten ihailemaksi adonikseksi valkoisine ratsuineen. Harvinaisen munakkaana peliliikkeenä tarinan päähenkilöä ei siis nähdä omana itsenään kuin vähän alussa ja lopussa. Shrek 2 onnistuukin mielestäni ensimmäistä osaa huomattavasti paremmin tarinan panosten asettamisessa sekä pääparin romanssin kypsyttelyssä; Shrekin toisessa tulemisessa ei olekaan enää kyse vain prinsessan pelastamisesta, vaan valinnasta muiden ennakkoluulojen sekä henkilökohtaisen avio-onnen välillä.
Ja tarina on kuulkaas hauska – ääneen naurattava hauska. Shrek 2 on kohtaus toisensa perään niin täynnä herkullisia gageja, ettei kaikkea olekaan mahdollista huomata tai ymmärtää parilla katselulla. Kaukainen maa esimerkiksi muistuttaa Beverly Hillsiä, ja pahiksilla on kantakapakkansa nimeltä ”Poison apple”, jossa Tuhkimon paha sisarpuoli työskentelee baarimikkona. Haastavampana huumorina lopussa nähdään viittaus O. J. Simpsonin takaa-ajoon (White Bronco), pamputetaan mustaa miestä (Rodney King), lavastetaan latino huumerikoksesta ja nauretaan ristiinpukeutujille. Mustan miehen esittämä aasikin tietysti muuttuu nimenomaan valkoiseksi hevoseksi. Ihanan kyyninen ja kamala huumori kulautetaan alas Jim Steinmanin musiikilla säestetyssä, Ghostbustersille virnuilevassa kliimaksissa.
Visuaalisesti Sherk 2 on ensimmäisen osan tavoin kankea ja ikääntynyt kuin leipäjuusto. Mitäpä moisista kuitenkaan murehtimaan, rempseän repäisevä sisältö yhdistettynä käypään draamaan pitivät ainakin oman mielenkiintoni poissa pinnallisuuksista. Setelipainon löyhkä on viemärivettä hurmaavampi, mutta kyllä rahalla hyvääkin saa. Shrek 2 ei ole vain DreamWorksin parhaita elokuva, vaan ylipäänsä vuosituhannen alun mäjäyttävimpiä komedioita. Jatko-osan tuottama kassamenestys tiesi konseptin lypsämisen olevan itsestäänselvyys jatkossakin. Yksikään myöhemmistä raharei’istä ei kuitenkaan päässyt lähellekään toisen Shrekin makoisaa tasoa ennen Saapasjalkakissan viimeistä toivomusta.
