Elokuva-alan laitteille on luonnollisesti tapahtunut sama mikä kaikelle muullekin teknologialle. Se on kehittynyt helppokäyttöisemmäksi ja halvemmaksi hankkia. Nykyaikainen kuvauskalusto on tarpeeksi pieni mahdollistaakseen yhden ihmisen kuvausryhmän joka taltioi kuvan ja äänen yhtä aikaa. Elokuvaa voi siis käyttää myös päiväkirjana ja päiväkirjaelokuva saattaa olla suorastaan musertavan itseanalyyttinen kuvaus tekijästään.
Äärioikeisto (ainakin Suomessa) tuntuu suuresti vetävän puoleensa erilaisia vajaalla pakalla pelaavia pipipäitä. Yhden tällaisen kiistatta täysin kajahtaneen ja ruuvirikkoisen pipipään, Mark Parlandin ”ohjaama” ”dokumenttielokuva” [I]Elämäni SUPOn varjossa 2[/I] kertoo jo nimiotsikollaan millaisesta tekeleestä on kyse, mutta lopputulos silti ylittää odotukset kaikilla mittareilla. Tai paremminkin sanoen alittaa ne kaikki niin abysmaalisella surkeudella että herkinkään mittari ei edes värähdä.
SUPO juonittelee Mark Parlandia kohtaan ja lähettää häntä kohti agentteja. Kaikki vastoinkäymiset joita tyhmän ja vastenmielisen Parlandin ”elämässä” tapahtuu ovat SUPOn juonimia salajuonia. Ajan myötä jopa muut äärioikeistolaiset pipipäät kyllästyvät pakkomielteiseen Parlandiin. Jokainen tyyppi joka tässä elokuvatuksessa kuitenkin esiintyy on kuin suoraan Kummeli-ryhmän sketsistä repäisty, mutta ilman lämmintä koomisuutta. Valitettavasti Parland ei taltioi sketsikomediaa vaan todellisuutta ja todellisuus on tarua älyttömämpää ainakin kun kyseessä on mielipuolisen narsistin oma, vääristynyt ”todellisuus” ja valitettavasti katsoja pääsee liiankin lähelle sekopäisen Parlandin ”ajatuksia”.
Päiväkirjaelokuvassa voi odottaa teknistä karheutta, mutta Parlandin tekele rikkoo siinäkin kategoriassa sietorajat jo alkumetreillä. Leikkauksesta ei voi edes puhua, kuvaus nykii ja äänityö on melkoisen tunkkaista. Karkean toteutuksen sukurutsainen ja epäpyhä ryhmäseksi käsittämättömän tarinan ja märkäpesäkkeen viehätysvoiman omaavan ”päähenkilö” kanssa luo ”dokumentin” joka ei ole huono. [I]Elämäni SUPOn varjossa 2[/I] ei todellakaan ole niin huono että se olisi hyvä, joten sen on pakko olla niin huono että se yksinkertaisesti on [U]huono[/U], mutta sekään ei riitä! Jollain omituisella, fysiikan lakeja uhmaavalla tavalla Parlandin elokuvatus kiepauttaa itsensä elokuvalaadun pyörän ympäri pariinkin otteeseen muodostaen ainutlaatuisen tekeleen kauheudessaan. Tällaista jälkeä syntyy kun narsistinen hörhöhuuhaata sepustava uusnatsi-idiootti saa käteensä videokameran ja jopa keksii kuinka se toimii.
Jo ensimmäinen katsantokerta vaatii volframiteräksisen lujan vatsalaukun ja jos uusiokatsomisen vaihtoehtona on Christian Szellin juurihoito jota seuraa John Kramerin esterata ja USS Indianapolis-uintimaraton niin Allekirjoittanut valitsee hammaslekurista, esteradasta ja uimakisasta koostuvan kolminaisuuden. Niissä sentään tietää yksiselitteisesti mitä on luvassa ja ne ovat loogisia.
Lohdutustakin voi tästä lahonneesta zombiekalkkunaelokuvatuksesta löytää. Kuka tahansa ja se todellakin tarkoittaa sitä voi tehdä paremman elokuvan ja on mahdotonta löytää ihminen joka olisi vastenmielisempi kuin Mark Parland. Jopa fiktiivinen superluuseri ja ärsyttävä nolla Richard Richard on Parlandiin verrattuna Casanova. Eli katsokaa [I]Elämäni SUPOn varjossa 2[/I] ja riemuitkaa omasta viehätysvoimastanne, älystänne ja ystävistänne jotka ovat tärkeä asia. Tämä oksettava mutanttiäpärähirviöelokuvatus on inhimillisen kehityksen antiteesi ja varoittava esimerkki kaikesta. Suorastaan metafyysiset ulottuvuudet omaava hirvittävyys joka on hirvittävämpää seurattavaa kuin Hiroshima elokuun kuudentena 1945 puoli yhdeksän aamulla paikallista aikaa.
