David Robert Mitchell muistetaan muutaman vuoden takaisesta piinaavasta kauhuhitistään It Follows. Perin simppelin idean jännäriä höystettiin ihmisen perimmäisillä peloilla ja niiden kautta seksiin liittyvillä tabuilla. Mitchellin uutuus, Under The Silver Lake on isomman budjetin jännäri, jonka kohderyhmänä on selvästi tämän päivän kolme- ja nelikymppiset, joihin allekirjoittanut itsekin kuuluu. Vanhemmalle tai nuoremmalle katsojalle voi elokuva avautua enemmänkin pöhkönä trippinä saamattoman nuoren miehen sielunelämään. Elokuvan voi nähdä olevan jonkinlaista jatkoa It Followsille, kun päähenkilöiden osalta siirrytään parikymppisistä kolmikymppisiin. Tyyli on erilaista, hieman kasvanutta, mutta toisaalta sekavampaa.
Kolmekymppinen Sam (Andrew Garfield) on Los Angelesissa asuva herkkä ja fiksu nuorimies, jonka elämä kuitenkin junnaa paikoillaan. Vuokrat ovat rästissä, töitä ei ole eikä vakituista tyttöystävääkään. Tirkistelyyn taipuvainen miekkonen bongaa kiikareilla uima-altaalla keikistelevän kauniin nuoren naisen (Riley Keough) ja päätyvätkin viettämään iltaa yhdessä, jonka jälkeen nainen mystisesti katoaa. Naisen katoamisen selvittämisestä tulee Samille pakkomielle ja tutkimusretki vie enkelten kaupungin erikoisimpiin paikkoihin ja oman mielen syvimpiin syövereihin.
Mitchell on elokuvassaan ottanut selvästi vaikutteita David Lynchiltä. Miehen kädenjälki tosin on persoonattomampaa kuin esikuvallaan. Tunnelma ei ole piinaava vaan enemmän tummanpuhuva ja humoristinen. Elokuvan teema on myös astetta kevyempi kuin Lynchin elokuvilla yleensä. Samalla helposti huomaa, että tässä pyöritään samojen asioiden äärellä yhä uudestaan ja uudestaan, jonka vuoksi myös rytmitys alkaa kärsimään. Käsikirjoituksessa olisikin ollut parannettavaa; sinänsä hauskat ja osuvat kohtaukset tuntuvat turhan irrallisilta. Vaihtuvat tapahtumapaikat, Los Angelesin öinen mystiikka ja erikoiset henkilöhahmot jaksavat pitää mielenkiinnon yllä. Lähes kahden ja puolen tunnin mittaisen kokonaiskeston olisi voinut typistää puoleentoista tuntiin tai jopa tunnin mittaiseen TV-sarjan jaksoon.
Elokuva on kokonaisuutena ambivalentti, kuten on myös sen päähenkilö Sam. Huolella mietittyjen yksityiskohtien puutteesta teosta ei voida syyttää. Parhaimmat oivallukset liittyvät päähenkilön populäärikulttuurista omaksutun naiskuvan ja julkisuuden henkilöpalvonnan kriittiseen käsittelyyn. Melankolinen tunnelma patistaa nuoria aikuisia ottamaan vastuuta elämästään ja tekemisistään sillä suurimpien arvoitusten ratkaisut eivät löydy Playboy -lehtien sivuilta, muropaketin kyljestä tai Nintendo -pelistä. Elokuva tarjoaa joillekin nuorille aikuisille osuvaa itsepohdiskelua ja vanhemmille sukupolville oivaltavaa hyväksymistä. Nuoremmille katsojille saattaa olla vaikeampi pala ymmärtää tosielämän linkityksiä moderniin ja eri kriiseissä painineeseen populäärikulttuuriin.
Mitään ikäryhmää ei loppujen lopuksi osoiteta syyttävällä sormella. Jokaisella sukupolvella on omat haasteensa ymmärtää aiempia ja tulevia polvia. Erityisen hyvin tämä tulee esille Samin katsoessa Janet Gaynorin tähdittämää elokuvaa VHS-kasetilta, jonka tämän hellyyttävä äiti on pojalleen lähettänyt. Lopussa kuitenkin lepää lämmin tunnelma sekä itsensä hyväksyminen ja parhaiten se onnistuu kun osaa katsoa omaa elämäänsä ja aikakauttansa ulkopuolisen silmin.
