Järjestäytynyt rikollisuus, tuo inhimillisen yritteliäisyyden ilkeä velipuoli ei ole yksinomaan kieltolain luoma ilmiö, sillä 1960-luvun Lontoossa myös remusi useita koplia. Reginald Kray (Tom Hardy) pyöritti firmaa joka käytti itsestään nimeä firma ja omisti yökerhon. Kilpaileva Richardsonin liiga menetti päänsä Scotland Yardin toimesta ja siitä aukesi tie vielä tehokkaampiin bisneksiin. Leslie Payne (David Thewlis) pyöritti firman bisneksiä, Jack McVitie (Sam Spruell) oli yksi heidän kätyreistään ja Reginald Kray itse piti kätyrejä kurissa. Leonard ’Nipper’ Read (Christopher Eccleston) jahtasi Reginaldia kuin hai laivaa ja Reginald itse piiritti East Endissä asuvaa Frances Sheaa (Emily Browning) yrittäen päästä rehelliseen suuntaan ja onnistumatta. Pelkällä oveluudella ja satunnaisella nyrkkirautojen käytöllä ei Reginald olisi menestynyt, sillä Ronald Kray (Tom Hardy) oli väkivaltainen, psykoottinen ja paranoidi skitsofreenikko. Pähkähullu, homoseksuaali ja lääkitystä vailla. Hän oli Reginaldin identtinen kaksonen ja yhdessä he olivat Kray-kaksoset – peribrittiläisin gangsteri.
Brian Helgeland on erikoistunut rikollisiin draamoihin ja tutkii peribrittiläistä gangsteria henkilökemian tasolla. Kray-kaksosten väkivaltaisen uran alku sivuutetaan kokonaan ja leffan alussa he ovat jo voimakas kopla joka vain voimistuu elokuvan edetessä. Duon tervejärkisempi Reginald on leffan suvereeni keskipiste joka osaa olla nokkela, kurinalainen väkivallan suhteen ja yleisesti ottaen ihan vaan paikallinen jehu joka sattumoisin on päätynyt gangsteriksi ja osaa työnsä. Kurinalaisen konnan vastapuoli on liiketoiminnan raakuudesta hurmioitunut mielipuoli joka ei ymmärrä (piittaa) liiketoiminnasta yhtään, mutta ei ole täysin typerä ja kaiken lisäksi hän nauttii gangsteriudestaan. Luonnollisesti Reginaldin itsestään rakentama kuva murtuu pirstaleiksi, sillä henkilökohtainen tragedia saa hänet riehaantumaan ja mielipuolesta Ronaldista paljastuu inhimillisiä piirteitä ja ylähuoneen konservatiivipolitiikko Boothbyn (John Sessions) narautus isosta skandaalista antaa duolle poliittista muskelia juurikin Ronaldin ansiosta. Lyhyesti sanoen [I]Legend[/I] ei kerro pahamaineisista Kray-kaksosista vaan kahdesta veljestä jotka olivat samanlaisempia kuin kumpikaan halusi myöntää.
Christopher Eccleston on jääräpäinen etsivä joka ottaa roistot kiinni ja samoista lähtökohdista huolimatta on kulkenut eri suuntaan kuin kaksipäinen saaliinsa. Emily Browning omaa miellyttävän annoksen paikallisen tytön raikkautta ja arkkityyppinsä mukaisesti kyseessä on voimakas nainen joka osaa toimia häikäilemättömästi. David Thewlis on bisnestä pyörittävä liikemies joka työskentelee gangstereille pelkäämättä heitä (pitäisi) ja väärin (epäpätevästi) kohdeltuna hän on äärimmäisen vaarallinen tietolähde. Sam Spruell on kurjan näköinen kätyri joka maistaa kurinpalautuksellista nyrkkiä aika usein. Noiden merkittävämpien roolien lisäksi leffassa on joukko peribrittiläisen rumia konnia jotka juonivat rötöksiään pubissa ja setvivät kiistojaan nyrkkiraudoin ja vasaroin.
Pelkillä sivuhahmoilla Kray-kaksosten leffa toimisi ja yhden näyttelijän käyttö identtisinä kaksosina ei ole uutta, mutta Tom Hardy toimittaa varsinaisen hevosannoksen brittikonnaa ja vielä kaksin kappalein. Reginald on charmikas, kurinalainen ja bisneksistä ymmärtävä persoona joka käyttää väkivaltaa kurinalaisesti ja maksimaalisella tehokkuudella. Hän on karkea yrityksissään pitää vaimokkeensa iloisena, mutta se ei ihan onnistu ja asia suuresti vaivaa häntä. Ronald Kray on kaikkea muuta ja mustekalan tavoin Tom Hardy on Kray-kaksosten sammaltava, ennalta-arvaamaton ja väkivaltansa suhteen riehaantuva sekopää joka rähjää sylki roiskuen. Yhtenä roolina Kray-kaksoset ovat oppikirjaesimerkki psykopaatista joka osaa olla charmikas, manipuloiva, pinnallinen, epäempaattinen, impulsiivinen ja vastuuton. Nämä piirteet ovat vain jakaantuneet kahdeksi erilliseksi henkilöksi ja kun toista kasassa pitänyt kiintopiste katoaa ei eroa ole enää helppo havaita. Lyhyesti sanoen Tom Hardy toimittaa kaksi dramaattisesti erilaista konnaroolia jotka sulautuvat leffan aikana yhdeksi, arvaamattomaksi psykopaatiksi joka narahtaa omien virheittensä vuoksi.
Gangsterileffaa etsivät saavat pettyä, sillä aiheestaan huolimatta Brian Helgeland keskittyy kuvaamaan kahteen ruumiiseen jakautunutta gangsteria joka menestyi puhtaan psykopaatin röyhkeydellä ja narahti saman psykopaatin varomattomuudella. Roolitus ansaitsee täydet pisteet ja papukaijamerkin.
