Uskotteko jos sanon, että vielä muutama viikko sitten ajattelin vähitellen jo nähneeni ja arvostelleeni kaikenlaisen vähänkään kiinnostavan japanilaisen elokuvan ja silmäilleeni jo hienosti alkaneelle putkelleni myöhemmin tulevaa jatkoa jostain toisesta maanosasta. Sitten päätin omaksi ilokseni käydä läpi näitä itselleni taannoin katsottavaksi merkkaamiani Kinji Fukasakun rähjäisiä rikosleffoja, ja tajuntani laajeni kertalaukauksella sellaisiin nautinnollisiin mittasuhteisiin, ettei maanosan vaihto taida sittenkään tulla kysymykseen vielä vuosikausiin. Vielä riittää siis työsarkaa, alkaen väkivaltamestarin keskeisimmän tuotannon pikaisesta ruotimisesta.
Kinji Fukasakun filmografiassa Graveyard of Honor sijoittuu kronologisesti aikaan välittömästi viisiosaisen Battles Without Honor And Humanityn jälkeen, oikeastaan tätä onkin kuvattu samoihin aikoihin niiden kanssa. Yhtäläisyydet myös paistavat läpi joka rakosesta ja huokosesta, sillä pelkän tapahtuma-aikansa, tarinansa ja kuvaustyylinsä perusteella tätä voisi helposti luulla yhdeksi sarjan osista, mikä on siis omasta mielestäni vain hyvä juttu, sillä ensimmäinen [movie]Battles Without Honor And Humanity[/movie] lukeutuu omissa kirjoissani ohjaajan ehdottoman kurkoimpiin ja nautittavimpiin rikosleffoihin.
Edellisestä poiketen Graveyard of Honor kuitenkin kertoo kokonaisen rikollisen organisaation sijaan vain yhden miehen traagisen tarinan ja on jo siksi huomattavasti sitä helpommin seurattavissa. 40- ja 50-luvun Japanin raunioissa ja slummeissa operoiva pilottilaseja käyttävä Rikio Ishikawa on kuumapäinen gangsteri, joka antaa tarpeen vaatiessa turpiin yhtä herkästi vihollisille kuin omilleenkin. Tappelemisen ja öykkäröinnin välissä tämä käy tapaamassa mielitettyään paikallisessa ilotalossa. Mentyään puuhissaan turhan pitkälle ja jouduttuaan koko Tokion gangstereiden tappolistoille tämä päätyy lopulta vaihtamaan maisemaa. Myöhemmin huumeisiin sekaantunut ihmisraunio kuitenkin päätyy palaamaan takaisin tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.
Graveyard of Honor on sopivan simppeli ja voimaannuttava elämys, joka kuitenkin sisältää kaiken, mitä Fukasakun kaltaiselta ohjaajalta on tähänkin asti tottunut odottamaan, mutta ehkä vielä vähän paremmin toteutettuna. Väkivaltaa ja tekoverta on tälläkin kertaa runsaasti ja ne ovat vähintään yhtä karua ja rumaa käsikameralla kuvattua hallittua kaaosta kuin aina ennenkin. Samoin äärimmäisen likaista on miljöö, jossa nähdään jo alussa valtoimenaan teurasjätettä, ulostetta ja virtsaa sekä ilotyttöjä kuin itseironisena vitsinä ohjaajan tavalle luoda tarkoituksellisen synkkiä ja niljaisia rikosvisioita yleisönsä iloksi.
Oikeastaan itselläni on tällä kertaa yksinkertaisesti vaikeuksia keksiä ylimääräisiä sanoja kuvaamaan tätä leffaa, sillä kyseessä on niin perinteinen tekijänsä tuotos kaikkine sekaisin sovellettuine kuvaustekniikoineen, stillkuvineen, teksteine ja kertojaäänineen. Fukasaku ei kuitenkaan ole turhaan viitsinyt vaivautua Graveyardissa keksimään pyörää uudelleen, joten miksi taiteilla itsekään. Tämäkään ei tosin tarkoita, että kyseessä olisi mitenkään huono tai tylsä teos; itse asiassa taidan pitää tästä helppotajuisuudessaan jopa vähän Battle Without Honor And Humanityäkin reippaammin, mutta matkaa [movie]Battle Royale[/movie]n ja [movie]Under the flag of the rising sun[/movie]in timanttiselle tasolle on vielä jonnin verran.
