Lilliputian kuningas Little (Jack Mercer) ja Blefuscun kuningas Bombo (Tedd Pierce) ovat järjestämässä kuninkaallisia häitä, mutta juhlallisuuxien erimielisyydet johtavat välirikkoon ja rähinää on luvassa. Sehän pistää prinsessa Gloryn (Jessica Dragonette) ja prinssi Davidin (Lanny Ross) tilanteen synkäxi. Airut Gabby (Pinto Colvig) huomaa rantaan ajautuneen jättiläisen. Onnexi jättiläinen on Lemuel Gulliver (Sam Parker), eikä tämä ei ole vihamielinen, mutta jättiläisen läsnäolo on jo itsessään poliittista tilannetta keikuttava tekijä.
Fleischer-veljexien välit olivat kireät kuin viulunkieli ja bisneskin alkoi näyttää hiipumisen merkkejä. Lisäxi kilpailija Ameriikan länsirannikolta oli käyttänyt veljexien vanhentunutta patenttia hyödyxeen ja tehnyt jotain (melkein) ennenäkemätöntä: pitkän animaatioelokuvan. Siitähän sisu nousi ja pohjaxi otettiin Jonathan Swiftin surrealistinen satiiri Lemuel Gulliverin edesottamuxista ja erityisesti siitä ensimmäisestä: lilliputtien maasta. Kilpailijan virheitä toistettiin, mutta leffa valmistui ja tienasi vielä rahaakin. Kilpailijan esimerkistä pohjimmiltaan tyly satiiri tehtiin surrealististen gagien ja musiikin näyttämöxi ja pääpaino siirtyi pienikokoisiin touhottajiin ja nimihahmo oli enemmänkin liikkuva luonnonvoima kuin tarinan protagonisti.
Pinto Colvig on leffan toimeliain persoona hössöttävänä airuena, joka joutuu ratkomaan monenlaista ongelmaa. Jack Mercer on aiheesta isosti hermoheikko Little ja Tedd Pierce on pieni kuningas, jolla on iso asenne. Jessica Dragonette ja Lanny Ross ovat poliittisen tilanteen eteerisiä uhreja, mutta tarina vaatii onnellisen lopun heille. Sam Parker on nimiroolissa, eikä tämän suorituxesta voi sanoa mitään pahaa ja käsikirjoituskin muuttaa hänet enemmänkin ystävälliseen luonnonvoimaan verrattavaxi hahmoxi, jolta löytyy kyky nuijia järkipuhe pieniin päihin.
Fleischer-veljexet olivat teknisesti osaavia animaattoreita ja käsinpiirrettyjen hahmojen kirjaimellinen animaattisuus antaa kontrastia Gulliverin rotoskoopattuun olemuxeen. Sama tekniikka antaa nuoremmille kuninkaallisille eleganssia. Visuaalista ilmettä ja teknistä toteutusta ei voi moittia, joskin käsikirjoitus on harmillisen heppoinen jopa ajankohta huomioiden. Fleischer-veljexien sovitus on surrealistinen ja teknisesti erittäin sujuva, joskin dramaattinen sisältö on harmillisen heikkoa, eikä se ole yhtään mukavaa. Toimivat hetket ovat todella toimivia, mutta ne eivät muodosta vahvaa kokonaiskuvaa.
