Tom Selleckillä on aina ollut tietynlaista karismaa. Samaan aikaan hän omannut sekä one-linereita heittävän sankarin ja yksinäisen omantienkulkijan mentaliteettia. Hänestä löytyy samaan aikaan herrasmiesmäisyyttä, mutta myös paljon rentun piirteitä. Ei ole siis ihme, että hän oli ykkösvaihtoehto Indiana Jonesin rooliin silloin aikoinaan. Selleck muistetaan parhaiten legendaarisesta kasarisarjasta Magnum sekä enemmän tai vähemmän flopanneiden elokuvien rooleista. Magnumin kaltaista menestystä ei ole myöhemmälle uralle enää sattunut, mutta 2005 vuonna startannut Jesse Stone -elokuvien sarja on sopiva uusi koti ikääntyneelle Selleckille ja äijä sopii täydellisesti pikkukaupungin poliisipäällikön rooliin.
Stone Cold eli Jesse Stone: Videokameramurhaajat starttaa kunniakkaasti mielenkiintoisen rikoselokuvasarjan. Kokonaisuus ei ole mikään täydellinen mestariteos, mutta viihdyttävä ja mielenkiintoinen murhajännäri. Vaikka filmi onkin periamerikkalainen rikostrilleri ja pikkukaupunkikuvaus, niin se ei kuitenkaan kaikessa tuttuudessaan sekä kliseisyydessään tunnu loppuun kulutetulta. Elokuvassa on jotain särmää, minkä vuoksi sitä katselee mielellään.
Itse leffan murhien ratkomiseen perustuva pääjuoni on aika tylsä ja ennalta arvattava, mutta se ei olekaan onneksi pääpointti. Massachusettsissa sijaitsevan Paradisen seesteinen arki sekä kyläläisten ja poliisiaseman henkilökunnan väliset kontaktit luovat filmille vakaan perustan, jolle on hyvä luoda vähäpätöisempiäkin tarinoita. Tuore poliisipäälikkö Jesse Stone selvittää videolle murhiaan kuvaavan avioparin sarjamurhia luottaen älylliseen peliin. Elokuvassa on myös psykologista jännitystä, mutta se ei pääse hirveän syvälle tai muodostu missään vaiheessa tarpeeksi kutkuttavaksi.
Stone Cold on henkeen ja vereen Selleckin show. Hän on elementissään ikääntyneenä, parhaat päivänsä nähneenä jeparina. Lievä alkoholismi, päättyneen avioliiton rauniot ja repalaiset ihmissuhteet ovat raapineet mieheen henkisiä arpia sekä luonut väsymystä elämää kohtaan. Selleckin karisma ei petä ja rooli on kuin räätälöity hänelle. Muutkin näyttelijät osaavat hommansa ja kylän asukkaat vaikuttavat varsin aidoilta sekä arkisilta tapauksilta. Jopa niin arkisilta, että he eivät jää mitenkään erityisesti mieleen. Silti joka tapauksessa näyttelijöiden yhteistyö pelaa ja Paradisesta löytyy aitoa kyläyhteisön tuntua.
Elokuvan rauhallisesti etenevä kerronta ja pikkukaupungin seesteinen elämänrytmi luovat mukavaa tunnelmaa, joka pitää otteessaan. Kokenut ohjaaja Robert Harmon osaa kyllä hommansa ja nostaa uransa laatua ylöspäin monen ohilaukauksen jälkeen. 1980-luvun kovimpiin ja hyytävimpiin trillereihin kuuluvan Liftarin jälkeen Harmonin uraa ovat rasittaneet monet huonot käsikirjoitukset. Van Dammen surkea yritys tehdä vakavaa draamaa elokuvassa Ei pakopaikkaa ja Wes Cravenin nimellä ratsastava tusinakauhutrilleri They eivät ole mitään hirveän isoja ylpeyden aiheita. Robert B. Parkerin kirjoihin perustuvat Jesse Stone -filmatisoinnit ovat Harmonin perinteiselle tarinankerrontatyylille juuri sopivaa kauraa. Tunnelmaa Harmon osaa kyllä luoda ja tarinan kertoa, mutta hän tarvitsee vain tarpeeksi hyvän käsikirjoituksen sekä kantavan päänäyttelijän avukseen.
Mitään mieleenpainuvaa elokuvaa on turha odottaa, mutta reippaasti keskitasoa parempaa TV-elokuvaa on joka tapauksessa tarjolla. Jos rikossarjat kolahtavat ja varsinkin Rooman sheriffin tyyliset sarjat ovat lemppareita, niin Jesse Stonen seikkailut saavat varmasti uuden ystävän. Tähän mennessä Stone on ratkonut Paradisen murhamysteereitä jo viidessä elokuvassa ja lisää on tulossa.
