Faccia a Faccia on mielenkiintoinen tapaus. Eurekan oli tarkoitus julkaista kyseinen elokuva, osana Masters of Cinema –sarjaa, vajaa vuosi sitten DVD:llä sekä Blu-rayna. Erinäisistä syistä julkaiseminen viivästyi, joka sai omalla kohdallani aikaan valtavan hypen. Blu-raysta luovuttiin, mutta DVD saatiin vihdoinkin puskettua ulos kesäkuussa. Näin ollen se hype oli kasvanut jo äärettömäksi, niin odotukset elokuvaa kohtaan olivat lähes tähtitieteelliset. Kyllähän se odottaminen lopulta palkittiin, sillä kyseessä oli ehdoton genreklassikko.
Tarina käynnistyy, kun opettajana toimiva Brad Fletcher (Volonté) joutuu jättämään työpaikkansa sairauden vuoksi. Hän pakkaa laukkunsa ja suuntaa kohti Teksasia, jossa hän kohtaa rikoksesta kiinniotetun Soloman Bennettin (Milian). Ihmisoikeuksia puolustava Fletcher haluaa antaa vettä Bennettille, vaikka tämän kiinni ottaneet miehet ovatkin erimieltä. Tämän seurauksena Bennett onnistuu pakenemaan, ja ottaa Fletcherin panttivangiksi. Jokseenkin tässä on tarinan alkulähde pähkinän kuoressa.
Tapahtumat jatkuvat, kun taustalla pauhaa Morriconen jylhä sävellys. Faccia a Facciaa voi helposti pitää genren mestariteoksena. Mainitsemani Morriconen musiikki on aivan tajuttoman upea, eikä Solliman ohjaksessakaan ole mitään vikaa. Koko elokuva tuntuu yhdeltä isolta egojen taistelulta. Sollima on saanut pääosahahmoihin valtavan paljon potentiaalia, jonka hän myös taitaen käyttää hyödyksi. Molemmat Volontè ja Milian ovat upeassa vedossa. Kummankin roolissa on tarvittavaa karismaa, joka puskee koko elokuvan keston ajan.
Tyypilliseen länkkärihenkeen, maisemat ovat myös komeita. Aavikko on kuiva ja vuorimaiset hiekkadyyneineen tuovat janon kuivaan suuhun. Faccia a Faccia ei kuitenkaan tyydy olemaan pelkästään Jumalainen egotrippi, vaan sen sisältöön on upotettu upeasti toimiva tarina. Mitkään sanat eivät riitä kuvamaan elokuva lataamaa tunnetta. Upea, mahtava ja mitä näitä on, ovat kaikki Faccia a Faccia. Mutta tosiaan elokuva ei ole pelkkä kiiltokuva, sen sisällössä on voimakasta kritiikkiä. Etenkin fasismin kehitystä seurataan ankaralla otteella. Elokuvan hahmoissa on jotain hyvin inhimillistä, joka tavallaan viittaa siihen, että fasismia edes voi syntyä.
Ihmisten oikeudet ja fasismi ovatkin elokuvan suurimmat teesit. Tuntuu kuin Sollima olisi ehdottomasti tahtonut ottaa nämä kaksi asiaa jalustalle. Todellisuudessa ne kulkevat hyvin kaukana toisistaan, mutta teorian tasolla ihmisoikeuksia on alettu tutkia tarkemmin fasismin takia. Täytyy kyllä sanoa, että aiheellisesti elokuva on paljon enemmän kuin ”vaan länkkäri”, joka tekee sen katsomisesta yhtaikaa tuskallista ja nautinnollista.
Näin kauniisti sanottu, Sollima on saanut aikaiseksi todella mainion elokuvan, jonka temaattinen puoli on hyvin monivivahteinen. Tyypillistä lännenelokuvaa hakevien kohdalla meno saattaa olla liiankin rosoista, mutta kaikki taiteen ystävät ovat varmasti kotonaan Faccia a Faccian kanssa. Nimittäin kyseessä on monitasoinen kokonaisuus, joka ei tyydy olemaan tavallinen elokuva. Solliman ohjauksessa on ison egon tuntua. Pelkästään alkutekstijakso näyttää kuinka isosta egosta todellisuudessa on kyse.
Ainoat miinukset elokuvalle tulevat hitusen ailahtelevasta kerronnasta, jossa on muutamia lineaarisia aukkoja, mutta nämä seikat eivät pilaa lähes ollenkaan kokemusta. Faccia a Faccia on elokuva, joka kaikkien tulisi nähdä. Se on poliittisesti korrekti tapaus, kun se ruotii onnistuneesti fasismia ja tämän kautta ihmisoikeuksia. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää tiettyjen sääntöjen puitteissa. Kaikille meille ei niitä suoda, mutta hyvä lukija suo itsellesi hetki aikaa ja katso tämä elokuva.
Lopuksi vielä muutama sana Eurekan julkaisemasta versiosta. Kuvanlaatu on moitteeton, ja stereoäänet ovat riittävän hyvät. Lisäksi italiankielinen audio on ihan kelvollinen ja se on tekstitetty toimivasti englanniksi. Lisämateriaalia on vähän, mutta itse elokuva korvaa kaiken lisäsälän.