Ja niin siinä sitten kävi, että [movie]Sanshiro Sugata[/movie]sta muotoutui Akira Kurosawan ensimmäinen menestyselokuva ainakin kotimaassaan. Ajan hengen mukaisesti Kurosawalle tarjottiinkin seuraavaksi mahdollisuutta kuvata japanilaisia lentäjä-ässiä kuvaava propagandaelokuva, mutta Tyynenmeren sodassa sattuneiden yllättävien käänteiden jälkeen huomio päätettiinkin kiinnittää takaisin kotisaarille.
The Most Beautiful sijoittuu japanilaiseen optisia instrumentteja valmistavaan, naistyöläisten pyörittämään tehtaaseen. Valtio on asettanut tavoitteekseen nostaa tehtaidensa tuottavuutta 50%, mutta intoa puhkuvat isänmaalliset japanittaret asettavat tähtäimensä vieläkin korkeammalle. Siinä sitten jännitetään onnistuvatko työläiset tavoitteessaan, tuhoaako Japanin laivasto amerikkalaiset ja brittiläiset voimat sekä ovatko kaikki tehtaan naiset valmiita asettamaan yhteisen ja maansa edun omansa edelle.
Koska kyseessä on Tahdon riemuvoitosta ja neuvostoliittolaisesta propagandatuotannosta estottomasti vaikutteita imenyt sota-ajan mielipiteenmuokkausteos, tästä voisi alkaa helposti luetella vaikka kuinka paljon erilaisia pieniä ja suuria vikoja alkaen vaikka täysin vanhentuneesta sanomasta, mutta miksi turhaan vaivautua. Paljon mielenkiintoisempaa on yrittää etsiä tällaisesta tuotoksesta positiivisempia ja ohjaajan myöhempään tuotantoon vaikuttaneita puolia, joista harvoin kuulee puhuttavan edes Kurosawa-fanien keskuudessa.
Kaikkein olennaisin huomio tässä elokuvassa on koko mestariohjaajan tulevaa uraa ajatellan, että Kurosawa pyrki tässä realismin nimissä kuvaamaan koko rainan oikeassa tehtaassa, jossa näyttelijät pantiin asumaan ja työskentelemään oikeiden työläisten tiloihin. Myöhempiä elokuvia tehdessään ohjaaja sovelsi The Most Beautifulin oppeja asettamalla näyttelijänsä lavasteden keskelle rooleissaan parhaan mahdollisen lopputuloksen saadakseen. Menetelmä on tässä vaiheessa ennestään tuttu ainakin Carl Theodor Dreyerin Jean d’Arcin kärsimyksestä.
Joten jos tästä nyt jotain erityisen positiivista voi sanoa, niin näyttelijät ovat pääosin erittäin luonnollisia rooleissaan ja kuvaus ainakin periaatteessa on tuttuun kurosawalaiseen tyyliinsä kuosissaan.
Mutta kyllä kai tämä silti Kurosawan teoksista se kaikkein heikoin on. Ehkä kaikkein yllättävintä The Most Beautifulissa kuitenkin on, että Kurosawa itse oli tähän tiettävästi hyvinkin tyytyväinen.
