Räjähtävää toimintaa hienolla asenteella, mukana suuret tähdet Sean Connery ja Nicholas Cage: mitä muuta puhtaalta viihdeleffalta voi vaatia? Eipä oikeastaan mitään, tämän actionleffan jaksaa katsoa kerta toisensa jälkeen, ja sen kliseet pystyy hyväksymään tavallista actionräminää paremmin: The Rock on selvästi lajityyppinsä klassikko.
Pieni terroristi ryhmä kaappaa USA:n vankilasaari Alcatrazin haltuunsa ja uhkaa ampua San Fransiscoon erittäin myrkyllisellä hermokaasulla varustettuja taistelukärkiä, ellei hallitus anna unohtamilleen sotasankareille heille kuuluvaa arvostusta. Niin patrioottista, ja jenkkityyliin yli-imelää, mutta Michael Bayn teokselle sallitaan sekin. Sen verran mahtavasti taistot the Rockin eli Alcatrazin ympärillä käydään ja, ennen kaikkea, asenteella, jota moniin toimintaelokuviin kaipaisi.
Ed Harris on totutusti pahis. Hänen hahmonsa kenraali Frank Hummel on jopa sympaattinen hulluine unelmineen. Hiukan liiallisesti mukana ärjyvä Cage ja karismaattinen Connery kuljettavat tarinaa hyppysissään hienosti ja kiinnostavuutta ylläpitäen. Kyllä tällaista suoritusta kelpaa katsoa.
Hans Zimmerin musiikki näyttelee suurta osaa elokuvassa, ja varsinkin erikoisjoukkojen verisessä kohtaamisessa ja loppuhuipennuksessa musiikki soi mahtipontisesti ja koskettavasti. Tunnari soi ylväästi päässä vielä päiviä leffan jälkeenkin. Kymmenen ikimuistoisimman leffasävelen joukossa ollaan kirkkaasti tällä suorituksella.
The Rock on toimintahömpän legenda jo kahdeksan vuoden ja (vielä) neljän katselukerrankin jälkeen. Suosittelen kernaasti: Ei muuta kuin ajatusosasto vapaalle ja katsomaan hyvää toimintaleffaa.
