Ei edes yritä keksiä mitään uutta, vaan turvautuu vanhoihin konsteihin.

15.2.2008 21:20

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Bad Company
Valmistusvuosi:2002
Pituus:102 min

Agenttipari on tekemässä kauppoja ydinasetta kaupittelevien tyyppien kanssa, mutta homma menee pieleen. Oakes (Hopkins) pääsee pakoon, mutta pari kuolee. Tästä koituu ongelmia, sillä paria olisi tarvittu jatkossakin. Mutta eipä hätää, sillä tällaisten tapausten varalta on aina hahmoilla salainen kaksoisveli. Mutta tämä kaksoisveli (Rock) on luonteeltaan ja muutenkin käyttäytymiseltään aivan erilainen kuin edesmennyt veljensä. Eipä sitten muuta kuin pikakouluttamaan kaveria, jonka jälkeen lähdetään Itä-Eurooppaan suorittamaan tehtävää.

Jerry Bruckheimer on tuottanut elokuvan, joka ei edes yritä keksiä mitään uutta, vaan elokuva hyödyntää vanhoja juonikuvioita ja on oikeastaan vain ennalta-arvattava kliseepommi. Tämäntyylisiä elokuvia on kyllä nähty monen kerrat. Mutta ei kliseisyys sentään tästä huonoa elokuvaa tee, joskaan ei sen puoleen parannakaan sitä. Toimintakohtaukset ovat sentään ihan kivaa katseltavaa, eikä olla syyllistytty mihinkään nopeisiin leikkauksiin. Myös huumoripuoli on ihan kohtuullista.

Anthony Hopkins tekee hyvää työtä roolissaan. Myös Chris Rock on ihan hauska, eikä edes ärsytä niin paljon kuin tavallista. Muutenkin näyttelijätyö on tasoltaan ihan kohtalaista. Hahmot ovat sen sijaan todella yksiulotteisia, eikä heitä juuri kehitellä.

Bad Company on kaikesta kliseisyydestään huolimatta kivaa viihdykettä, jonka katsoo pariin kertaan.

Arvosteltu: 15.02.2008

Lisää luettavaa