“Tämän alemmaksi ei pääse!” -äyskäisyyn tiivistyy paljon. Se kuullaan Varaston päähenkilön, Antero Rouskun (Toivonen) suusta. Tämä oman elämänsä Aku Ankka duunaa pitkää päivää maalikaupan varastokellarissa. Rahkeita olisi kai muuhunkin työhön, mutta muuta ei ole tarjolla, joten Rousku alistuu kohtaloonsa kuin mies. Ihmisarvonsa tuntien hän pitää nokkansa supussa ison pomon lähettyvillä, mutta varaston hyllyjen takana Rousku jupisee, polttaa päreensä ja myy pienessä anarkistisuuden huumassa tapettia ja maalia omaan pussiinsa.
Varasto seisoo perustalla, jonka rakensi harmillisen varhain tuonpuoleiseen siirtynyt kirjailija Arto Salminen. Tiiviin romaanin koko sisältö on saatu mahdutettua runsaaseen puoleentoista tuntiin. Paikoin tekstiä on jopa laajennettu; esimerkiksi Rouskun kanssa varastossa valtaa pitävän Ranisen (Hirviniemi) loppuvaiheet Salminen on tiivistänyt pariin lauseeseen. Elokuvassa taas nuo lauseet on pidennetty dialogintäytteisiksi kohtauksiksi. Samalla se, minkä Salminen jätti lukijan mielikuvituksen varaan, on muuttunut kuin suurpiirteisin vedoin piirretyksi sanomalehtistripiksi. Ohjaaja Taru Mäkelällä ja käsikirjoittaja Veli-Pekka Hännisellä on huumorintajua, mutta onko heidän tekemänsä karrikointi ihan joka käänteessä niin perusduunarien kuin itsensä elitisteiksikin katsovien mieleen – se on toinen juttu. Varastossa on myös hienovaraisempaa huumoria, joten sen voisi väittää tarjoavan vähän jokaiselle jotakin. Salmisen kirjan tavoin elokuva ei silti esitä Antero Rouskua ihan niin ilkeänä ja vihamielisenä kuin voisi odottaa. Kari-Pekka Toivonen on roolissa yrmeästä jurotuksestaan huolimatta lempeän ja alistetun oloinen. Tosin, kirjassa Rousku toimi kertojana, joten lukija pääsi silloin kurkistamaan paljon helpommin hänen päänsä sisälle. Elokuvassa Rousku on pikemminkin yksi (anti)sankari toisten joukossa.
Kulunut fakta on, että kirja ja siitä tehty elokuva eivät monestikaan näytä paljon toisiltaan. Ulkonäöstä puhuttaessa Minttu Mustakallion hauskasti tyypittelemä Karita, maalikaupan myyjä, on aivan liian nätti verrattuna romaanin henkilöön. Jos Karita olikin kirjassa ihottumainen ja hiusväriltään epämääräisen tummanvaalea, on elokuvaan haettu jotain muuta. Toisaalta se on virkistävää, ja lopputulos tuo osaltaan elokuvan tapahtumia lähemmäs tätä päivää. Salmisen romaanihan ilmestyi jo 1990-luvun lopussa, jolloin kaamea ulkonäkökin poikkesi 2000-luvun kaameasta ulkonäöstä jonkin verran. Ei silloin osattu vielä edes haaveilla tämän päivän salarakkaiden tuksuttelijoiden glamorööseistä ulottuvuuksista. Elokuvan Karitan ihottuma on hänen persoonallinen naurunsa, josta on vaikea päättää, onko se karmean ihana vai ihanan karmea.
Varaston plussapuoliin kuuluvat nasevasti tulkitut sivuhenkilöt, joita esittää joukko tuttuja ja rakastettuja suomalaistähtiä. Esko Salminen suorastaan hyökyy vanhan maailman yrittäjyyttä ja arvoja johtaja Katajana. Hänen roolisuorituksensa on elokuvan uskottavimpia, sillä Kataja ei ole missään mielessä koominen hahmo, eikä näyttelijänkään tarvitse silloin yritämällä yrittää olla hauska. Vesa Vierikko taas lenkuttaa työkalulippuaatteeseen viehtyneen kettumaisen Jylhäkorven kirjalle uskollisesti. Yhtenä monista konkareista elokuvassa nähdään myös Vesa-Matti Loiri. Panomies Mynttinen on alkuperäisteoksessakin lähinnä kuin sivulause, mutta pilkahdus Loiria tekee silti kummia. Vähän kuin olisi saanut maistaa sihijuomaa pitkän kuivan kauden jälkeen (enkä tarkoita kuivalla kaudella tätä elokuvaa, vaan kotimaista elokuvavuotta yleensä).
Kun katsellaan taaksepäin vuoden 2011 kotimaisia elokuvia, Varasto nousee helposti niiden parhaimmistoon. Mikään Le Havre se ei ole, mutta kehityskertomuksena ja tarinana “huomaamattomista” ihmisistä, ns. taviksista, se on ehyt ja hupaisakin. Karrikoimisesta huolimatta se kuvaa myös osaa tästä joukosta yllättävän totuudenmukaisesti. Esimerkiksi voisi nostaa Jope Ruonansuun esittämän työttömyysputkesta pullahtaneen Ykän. Ihan samansorttinen nuokkuja osui kerran samalle työmaalle kanssani. Ykän kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän ei tämän toisen nuokkujan tavoin käynyt tyhjentämässä rakkoaan vartin välein keskelle pihaa. Meitä on moneen lähtöön…
