Kivikaudella ihmisten suurin pelko oli, että Aurinko lähtisi matkoihinsa ja Maa vajoaisi pimeyteen. Niinpä eräs heimo uhraa nuoria vaaleahiuksisia tyttöjä Auringolle, jotta se jäisi heidän luokseen. Eräänä päivänä Sanna (Vetri) pääsee uhraajilta pakoon. Tästä ei pidetä, joten heimon miehet lähtevät takaa-ajoon. Sannaa jahtaavat myös dinosaurukset. Tosin Sannalla on myös ystäviä.
Kyllä. Luitte oikein. Tässä tavataan dinosauruksia ja ihmisiä samalla ajalla. Jollakin on tainnut olla ideat vähissä. Dinosaurukset ja ihmiset ovat ottaneet yhteen elokuvissa niin kauan, kuin on vain elokuvia tehty. Tämän leffan valmistanut Hammer-yhtiö on tullut tunnetuksi 1950- ja 1960-lukujen kauhuelokuvista, jotka ovat yleisesti ottaen olleet ihan laadukkaita pätkiä. Nyt kyllä iskettiin kirves kiveen. Ajatus dinosaurusten ja ihmisten kohtaamisesta ei oikein tässä muodossa toimi, kun tietää, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon miljoonia vuosia ennen ihmistä. Huomaa kyllä, ettei tästä ole otettu ideoita Jurassic Parkiin.
Myös toteutus tökkii pahasti. Dinosaurukset ovat sentään aikaansa nähden ihan hyvin tehtyjä, vaikka ne ovatkin nykykatsojan kannalta aika kömpelön näköisiä. Toinen juttu on dinojen äänet. Ne eivät kuulosta yhtään aidoilta. Niiden ääntelyt ovat ihan ihmeellisiä. Yhdenkin otuksen äänet kuulostavat siltä, kuin joku käynnistäisi Ladaa talvipakkasilla. Eipä dinosaurukset myöskään ole mitään järjen jättiläisiä. Esimerkiksi Sanna pakomatkallaan piiloutuu isoon munankuoren puolikkaaseen ja sitten paikalle saapuu (todennäköisesti) pesän omistaja. Sen sijaan, että tämä dino luulisi Sannaa ruuaksi, niin se pitää häntä poikasenaan. Aika tyhmä otus tai sitten se on pahasti likinäköinen.
Näyttelypuoli sentään toimii varsin mallikkaasti. Hyvä idea oli myös se, että ihmiset puhuvat ”luolamieskieltä” eikä englantia. En sitten tiedä, oliko heidän käyttämänsä kieli tuonkuuloista. Mutta ei sitä taida tietää kukaan. Tosin nämä seikat eivät paljon auta. Lopputuloksena on vain köykäinen seikkailuelokuva varusteltuna niukasti puetulla Victoria Vetrillä.