Kiinnostuin Apioiden Planeetta- elokuvista siinä vaiheessa, kun Dawn Of The Planet Of The Apes (Apinoiden Planeetan Vallankumous)- elokuvan traileri päräytettiin nettiin. Aloin ihannoida elokuvan lookia ja halusin nähdä välittömästi itseltäni ohimenneen Rise Of The Planet Of The Apesin. Originaalit elokuvat ja Tim Burtonin Reboot- kalkkunat eivät lainkaan kiinnosta, mutta Apinoiden Planeetan Synty on varmaa kamaa kun puhutaan hienoista leffoista.
Tarina seuraa Caesar- nimistä simpanssia, joka joutuu orvoksi menetettyään suojelevan äitinsä laboratoriossa, jossa etsitään parannuskeinoa Alzheimerin tautiin. Projektia johtava Will ottaa simpanssin hoiviinsa ja alkaa kasvattamaan tätä kuin omaa poikaa, vaikka alunperin eläimen oleskelu talossa olisi pitänyt olla tilapäinen asutus. Caesarin äitiin käytetty lääke perityy pojalle, joka alkaa tuoda esille epätavallista suurempaa älykkyyttä. Kasvavan simpanssin tie johtaa pian ylitseampuvan tapahtuman jälkeen vankeuteen muiden apinoiden kanssa, joihin tämä kiintyy. Caesar ottaa paikkansa apinoiden johtajana hiljalleen ja aloittaa heidän yhteisen pakomatkan omaan elämäänsä vapaudessa. Eikä Caesar anna tovereidensa jäädä tolloiksi vaan tarjoaa heillekkin älykkyyden tien. Elokuva on yllätyksellinen jännällä tavalla ja se vie katsojansa seuraamaan jännittävän toimivalla tahdilla katsomaan Caesarin kasvua, jolloin evoluutiosta tulee revoluutio. Ja se “jännä tapa” tulee ilmi sillä tavalla, että elokuvassa on pari kohtausta, jotka tulevat aivan puun takaa ja näistä kaikkein upein on se kun “sankariapinamme” heittää ilmoille ensimmäisen vuorosanansa. Caesarin ensimmäinen puheenvuoro ja sitä seuraava 5 sekuntinen hiljaisuus ovat selvä merkki yhden sanan muotoisesta kapinan julistuksesta, joka puistattaa joka kerta.
Vaikka melko epävarmana ja sekavin tuntein odottelen elokuvan jatko-osaa, jonka kässäriporukka ja ohjaaja ovat täysin uudet, voi vaan rukoilla, että elokuva elää edellisen varjossa ja hypetyksen mukaan.
