Aina tulee vastaan elokuvia, joista ei ole suurempia odotuksia, mutta se tuppaankin olemaan loistava. Tämä on minun kohdallani sellainen elokuva, vaikka en minä tätä huonoksikaan odottanut. John Sturgesin (7 Rohkeata miestä) ohjaama Suuri pakoretki on aikansa suurimpia sotaelokuvia ja elokuvia yleensäkin. Siinä yhdistyvät hyvä näyttelyntyö ja loistava musiikki, jonka on säveltnyt Elmer Bernstein (Kymmenen Käskyä).
Joukko sotavankeja saa siirron Stalag Luft northin vankileirille. Jokainen sotavanki on yrittänyt karata ainakin kerran ja uutta pakoretkeä aletaan suunnitella. Loppujen lopuksi voittajia ei ole. Se juonesta.
Näyttelyntyö on loistavaa. Steve McQueenin (Papillon) suoritus on sopivan tasainen ja viihdyttävä. Richard Attenbourghin (Oi! Mikä ihana sota) hahmo on kiinnostava, sillä hän haluaa vapauden lisäksi laittaa vihollisen plasmat sekaisin ja tuo hahmoonsa sopivaa johtavuutta. Charles Bronsonin (Huuliharppukostaja) suoritus on aluksi hyvin näyttelijänsä näköinen, mutta hahmon kehittyessä hänkin on varsin dramaattinen ja Bronson eläytyy tähän myös hyvin. Mielestäni pisimmän korren silti vetää Donald Pleasence (Halloween), jonka hahmo on leffan kenties Traagisin. Hän heittäytyy rooliin miehenä, jonka keho tekee rukkaset loistavasti ja hänen hahmoonsa on helppo samaistua.
Bernsteinin musiikki elokuvahistorian vauhdikkaimpia ja hyvätuulisimpia ja se kuljettaa elokuvaa eteenpäin, aina elokuvan traagiseen loppuun asti. Hänen muusiikkiaan olisi valmis vertaamaan Morriconen raaputuksiin, mutta eipä siihen nyt.
Elokuvan maisemat ovat hienoja, mutta niin ovat myös McQueenin moottoripyörä stuntit. Hän jopa näytteli yhtä häntä takaa-ajanutta Saksalais-sotilasta (en ole varma ollaanko asiasta mainittu täällä aikaisemmin, mutta ajattelin vain lisätä). Myös lavastus on hienoa katseltavaa ja varsinkin tunnelit lisäävät elokuvan tunnelmaa roimasti. Tämäkin on vielä varsin vanha leffa, joten värien käyttö on hyvin tärkeää ja hyvin se onnistuukin.
Syy miksi joidenkin mielestä tässä on ”hilpeä” meininki johtuu siitä, koska he ovat innoissaan saavansa kenties tuntea taas vapauden. Hahmojen ohuus on kenties tekeleen suurin ongelma, paitsi muuten leffa olisi saattanut mennä tylsäksi, joten se ei haittaa.
Lopuksi voinee vain sanoa: Hyvä leffa, joka ollaan kuorrutettu hyvillä näyttelijöillä-, musiikilla- ja teknisellä näyttävyydellä.
