Aikaansa edellä oleva mestarillinen kuvaus sodan ja sen jälkeisen kaltoinkohtelun aiheuttamasta traumaperäisestä stressihäiriöstä miehessä, joka halusi vain voileivän…

29.8.2023 13:00

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:First Blood
Valmistusvuosi:1982
Pituus:90 min

Rambo on toki samannimisen elokuvasarjan päähenkilö, mutta myös sana, josta ihmisille tulee heti mieleen räiskintä, mies ilman paitaa konekiväärin kanssa ja aivot narikkaan ammuskelu. Kyllä, Rambon kahdessa ensimmäisessä jatko-osassa näitä elementtejä on valtavan paljon. Mutta ensimmäinen Rambo-elokuva on toista maata. Se on jotain aivan muuta: aikaansa edellä oleva mestarillinen kuvaus sodan ja sen jälkeisen kaltoinkohtelun aiheuttamasta traumaperäisestä stressihäiriöstä miehessä, joka halusi vain voileivän mutta tätäkään ei voitu hänelle antaa siksi, että tämä on Vietnamin sodan veteraani. Mutta kuka on tämä kyseinen Vietnamin sodan veteraani? No tietenkin legendaarinen John Rambo, sotaveteraani ja ennen kaikkea entinen vihreä baretti.

Elokuva alkaa Rambon (Sylvester Stallone) vierailulla vanhan ystävänsä luona, mutta kuuleekin että ystävä on kuollut. Rambon ei sitten auta kuin kävellä yksin vailla päämäärää, kunnes lopulta saapuu pieneen kylään. Rambo haluaisi syödä siellä jotain, mutta kylän rasistinen sheriffi (Brian Dennehy) ottaa heti Rambon väkisin autoonsa ja heittää Rambon ulos kylästä, vieläpä myöntää avoimesti, että hän ei halua Rambon kaltaisia ihmisiä kyläänsä. Rambo kuitenkin tietää, että hänellä on täysi oikeus käydä kylässä syömässä ja palaa kylään, mutta sitten Dennehyn näyttelemä sheriffi Teasle pidättää Rambon tekosyillä. No, Teasle ei tiedäkään, että päätti ruveta ryppyilemään entiselle vihreälle baretille ja sotasankarille mistä myös yksi hänen alaisistaan kuittailee tällä myöhemmin…

First Blood (elokuvan englanninkielinen nimi, jota käytän koska pidän englanninkielisestä nimestä enemmän kuin suomenkielisestä) on toimintaelokuvalajistaan huolimatta yllättävän hillitty, rauhaisaan mutta ei liian hitaaseen tahtiin etenevä elokuva, joka sisältää toki toimintakohtauksia mutta ei mitään ylivedettyä mäiskintää. Rambo toki taistelee elokuvassa mutta elokuvan viimeisiä kohtauksia lukuunottamatta vain puolustuspainotteisesti ja vahingoittaa häntä jahtaavia poliiseja ja sotilaita vain sen verran kuin on pakko pysäyttääkseen heidät. Tämä tuo Rambon hahmoon paljon syvyyttä ja sympatiaa: Ramboa ei esitetä verenhimoisena tappajana vaan yksinäisenä ja syvästi kiusattuna miehenä, jota eversti Trautmania (Richard Crenna) lukuunottamatta kukaan ei ymmärrä. Rambo haluaa elokuvan aikana vain elää rauhassa ilman että häntä koko ajan vainotaan ja syrjitään vain siksi, että hän on Vietnamin sodan veteraani. On toki hetkiä elokuvassa, jolloin Rambokin menee taistelussa liian pitkälle, ja tämä näytetään elokuvassa selkeästi, eivätkä ne kohtaukset toimi ylivedettynä räiskintämässäilynä, vaan traumaperäisen stressihäiriön laukaisevina tekijöinä. Hyvänä esimerkki toimii kohtaus missä vangitulta Rambolta yritetään väkisin ajaa parta, mistä Rambolle tulee erittäin voimakkaasti mieleen muistot vankina olemisesta ja brutaalista kidutuksesta Vietnamissa.

Sylvester Stallone tekee ehdottomasti yhden parhaista roolisuorituksistaan tässä elokuvassa Rambona, ja jos et epäilet osaako Sylvester Stallone näytellä, niin uskon että elokuva poistaa epäilysi. Stallone onnistuu erinomaisesti tekemään Rambosta sympaattisen ja, huomattavista taistelutaidoistaan huolimatta, henkisesti hyvin haavoittuvaisen miehen joka on täysin rikki sisältä. Hyvä myös mainita, että Rambo tappaa tässä elokuvassa vain yhden henkilön, ja sekin on täysin itsepuolustusta ja jopa vahinko. Tässä kohtaa Rambon hahmo poikkeaa tässä elokuvassa huomattavasti First Blood-kirjan Rambosta, missä Rambo tappaa useita poliiseja. Olen iloinen siitä, että Stallone halusi tehdä Rambosta elokuvassa vähemmän väkivaltaa käyttävän hahmon, koska ilman sitä Rambo olisi paljon vähemmän sympaattisempi hahmo.

Elokuvan toiseksi parhaan roolisuorituksen taas tekee Richard Crenna eversti Trautmanina, joka on samaan aikaan Rambon mentori, isähahmo ja ainoa elossa oleva ystävä. Crenna tuo toisaalta elokuvaan ajoittain sopivaa keveyttä kohtauksissa missä Trautman voimakkain sanoin ylistää Rambon sotataitoja, mutta myös lisää ymmärrystä Rambon hahmoon ja siihen mitä kaikkea kamalaa Rambo joutui Vietnamin sodassa kokemaan. Brian Dennehy tekee myös vaikuttavaa työtä sheriffi Teaslena, joka esittää olevansa ja ehkä uskookin olevansa vahva lain puolustaja, mutta pohjimmiltaan on pieni ja lapsellinen mies, joka ei voi myöntää olleensa väärässä ja luovuttaa Rambon suhteen.

Jerry Goldsmithin musiikki elokuvassa on myös vallan ansiokasta ja toimivaa. Elokuvan eri kohtauksissa musiikki antaa kyseisille kohtauksille sen kuuluisan viimeisen silauksen ja musiikki on hyvin kaunista, mutta ei kuitenkaan ota liikaa roolia elokuvan kohtauksissa. Tarkoitan tällä sitä, että tähän elokuvaa ei olisi sopinut 80-luvulle tyypilliset voimakkaat ja mahtipontiset (joista siis yleisesti ottaen nautin suuresti) ”kasaritunnarit”, minkä vuoksi on hyvä, että musiikki elokuvassa on kaunista ja sopivan hillittyä.

Elokuvan yksi parhaita, ellei paras osio on ehdottomasti loppupuolella oleva kohtaus, missä Rambo murtuu täysin ja avautuu Trautmanille siitä kaikesta miten järkyttävän huonosti häntä on kohdeltu sodan jälkeen: on syytetty lapsenmurhaajaksi ja kaikeksi muuksi kamalaksi eikä töitä ole mistään annettu vaikka, kuten Rambo sanoo, kukaan, joka ei ole ollut Vietnamin sodassa ei voi ymmärtää miten raskasta sota oli ennen kaikkea sotilaille. Ja ihan kuin sotilaat olisivat itse keksineet koko Vietnamin sodan… Sitten Rambo kertoo siitä, miten sodassa hänellä oli ystäviä mutta sodan jälkeen hän on ollut täysin yksin eikä usein viikkoihin puhu kenellekään. Tämä kohtaus erityisesti poistaa elokuvan perinteisen toimintaelokuvan genrestä ja tekee siitä voimakkaan ja syvällisen sotadraamaelokuvan mikä kuvaa traumaperäistä stressihäiriötä uskottavasti ja liikuttavasti. Stallonen ja Crennan näyttely on myös tässä kohtauksessa erityisen upeaa: Stallone näyttelee äärimmäisen yksinäistä ja väärinymmärrettyä Ramboa ja Crenna eversti Trautmania, joka ei voi kuin järkyttyneenä ja myötätuntoisena katsoa ja toimia olkapäänä Rambolle. Vasta tämän kohtauksena aikana Trautman alkaa täysin ymmärtää Ramboa ja tämän jatkuvaa tuskaa. Varsinkin tämän kohtauksen katsottuani kukaan ei enää voi muuttaa mieltäni siitä, että Stallone todellakin osaa näytellä monista aivot narikkaan-leffoistaan huolimatta.

En ole toki varma, mutta uskoisin että First Blood (Taistelija) sai varmasti paljon huomiota siitä, miten voimakkaasti ja surullisesti se kuvaa sitä miten sota ja sen jälkeinen kohtelu aiheuttaa monessa sotilaassa traumaperäisen stressihäiriön ja täydellisen syrjäytymisen yhteiskunnasta.
First Blood on yksi parhaista elokuvista, jonka olen nähnyt. Olen katsonut elokuvan yli kymmenen kertaa mutta en vain kyllästy siihen, aina elokuva pitää alusta loppuun asti tiukasti otteessaan ja näin aikuisena elokuvan syvällisyyttä näkee ja arvostaa vielä enemmän kuin nuorena, jolloin elokuvan ensimmäistä kertaa katsoin. Tämä elokuva myös sai minut aikanaan kiinnostumaan Vietnamin sodan historiasta. Pidän kyllä itse kolmosta lukuunottamatta kaikista Rambo-elokuvista paljon, mutta First Blood on ehdottomasti oma suosikkini niistä. Mikäli et ole nähnyt Rambo-elokuvia ja olet ajatellut, että ne eivät ole sinun juttusi koska et pidä ylivedetystä toiminnasta ja räiskinnästä, katso silti tämä elokuva. Voin melkein luvata, että tulet yllättymään positiivisesti ja huomaamaan että tämä elokuva ei ole lähes yhtään sellainen elokuva, jollaiseksi Rambot yleensä (ihan ymmärrettävästi kyllä) mielletään.

Arvosteltu: 29.08.2023

Lisää luettavaa