Anarkistisen komedian mestarin Jacques Tatin ensimmäisessä työssä ei ole vielä pääosassa kuuluisa herra Hulot, vaan postinkantaja François. Molemmat ovat kuitenkin samanlaisia kiehtovia koheltajia yrittäessään epätoivoisesti pysyä kehityksen mukana ja sopeutua moderniin maailmaan.
Lystikäs kirjeenkantaja on Tatin elokuvista selkeästi juonivetoisin, mutta filmin voimavarat kaivetaan silti samasta astiasta. Filmissä ei seurata täysin orjallisesti Tatin esittämän postinkantajan hahmoa vaan kuvataan koko kylän asukkeja näyttämällä näiden harrastavan kepposten tekoa, tehdä työtä tai laukovan lakonisia lausahduksia. Dialogi koostuu lähinnä rennosta lörpöttelystä eikä päähahmo itseasiassa paljoa puhua pukahda.
Sinänsä yksinkertainen juoni on sivuseikka tässäkin Tatin elokuvassa koska senkin voima tulee avoimesta tavasta kommentoida nykymaailman menoa ja sen suhdetta vanhempiin aikoihin. Juonessa ahkera, mutta kömpelö postinkantaja turhautuu pahasti kuullessaan amerikkalaisten tehokkaammista postinjakokeinoista. Ryhdistäydyttyään hän kuitenkin päättää tehdä kierroksensa amerikkalaiseen tyyliin, eli erittäin nopeasti mistä ammennetaankin teoksen huvittavimmat kohtaukset. Mutta pitääkö loppujen lopuksi kaiken mennä aina uusimman muodin mukaan vaikka vanhakin toimii? Miksi ihmisillä on nykyään niin julmettu kiire? Kylän elämäniloinen vanha rouva toteaakin, että: “Ei tämä ole mikään kisa. Ja hyviä uutisia jaksaakin odottaa.”
