Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tulee nyt laivastopropagandaa, avaruusmörköjä ja älyvapaata turboviihdettä 200 miljoonalla dollarilla. Hollykylässä on lyöty jälleen kesän alla tyhmää yhteen ja kaavoiteltu kasaan ihan kohtuullinen budjetti, valmistautukaa, leffantapaiselle joka, ei vielä, vaan NYT!, pohjaa laivanupotus-lautapeliin (tadaa!). Kyllä, ihan siihen klassiseen ”Faarao kolme”, ”huti”-peliin, jonka pelaamiseen ainakin meikäläinen käytti lukion matikantunnit ja aliupseerikoulun puuduttavat auditorioluennot. You sunk my battleship!
Kaikki filkat pitäisi tietty arvostella ihan samalta viivalta ja yhtä vakavasti. Itsekin olen tyrmännyt tällä saitilla useita vastaavia megarahalla duunattuja rymistelyitä ihan rypyt otsalla ja känännyt mukaan edes jotain yritystä, edes jotain sanottavaa, edes vähää alusta. Ja jonain toisena päivänä olisin varmaan lätkinyt tällekin pläjäykselle yhden pointsin ja suu mutrussa vaahdonnut menettämäni leffalipun hinnan ja ajan perään. Mutta johtuisiko sitten stadin aurinkoisuudesta vai kenties siitä, että puolivahingossa eksyin perinteiseen 2D-näytökseen enkä joutunut käyttämään niitä ärsyttäviä laseja ja toteamaan jälleen, ettei se 3D tuo mitään uutta vanhaan hyvään konseptiin, niin joka tapauksessa myönnän viihtyneeni hyvin teatterin penkissä.
Älkää nyt käsittäkö väärin. Battleship ei mitenkään tee poikkeusta genrensä saralla. Se ei tuo hommaan mitään uutta, eikä siitä koskaan muodostu mitään blockbuster-leffojen virstanpylvästä. Oikeastaan älyllisessä kohmeloisuudessaan Battleship vetää vertoja jopa Armageddonille, ja jos oma elokuvamaku on niin hyvä, ettei pysty asennoitumaan juonenaukkoihin ja karikatyyrisiin hollywoodhenkilöihin mitenkään, kannattaa vaan jättää tämä pätkä katsomatta. Ei tule kuin paha mieli.
Juonentapainen kertoo jotain jostain viestistä joka lähetetään Maasta avaruuteen, ja avaruuden hirmuista, jotka vissiin koppaavat viestin ja päättävät tulla tuhoamaan kaiken. Tai jotain. Hyökkäys osuu keskelle historian suurinta merisotaharjoitusta, ja tarinan keskiössä patsastelee kaksi Ämerikhän laivastolta leipänsä ansaitsevaa veljestä, toinen upseeri ja herrasmies, särmä jätkä viimeisen päälle ja toinen vain upseeri. Mukana menossa myös wanhan liiton amiraali, amiraalin blondi tytär, kersantti Rihanna, ilkeä japsiupseeri, jalkansa sodassa menettänyt katkera musta mies ja pelkurinörtti.
Seuraavaksi juonispoilereita, jotka eivät tosiasiassa pilaa katselunautintoa keltään, joka on 14 vuotta täyttänyt ja nähnyt elämässään enemmän leffoja kuin jaksaa omilla sormillaan laskea. Eli tietty se skarpimpi veli heittää veivit taistelussa, ja maan pelastaminen jää hulttioveljen harteille. Tosipaikassa tuhlaajapojasta kasvaa sitten Mies, joka sopii erimielisyytensä japanilaisen kollegan kanssa, upotuttaa laivansa uhkarohkealla hyökkäyksellä avaruusaluksen kimppuun ja palaa geimeihin pelastauduttuaan kumiveneellä taistelulaiva USS Missourille, joka on vuodesta 1992 asti nököttänyt Havaijilla museolaivana. Siitä laiturista botski kuitenkin irtoaa viimeiseen taisteluun, miehistönään kourallinen hengissä selvinneitä merisolttuja sekä, wait for it, leffan alussa pikaisesti esitellyt havaiji-paitoihin pukeutuneet, Missourilla back in the day palvelleet sotaveteraanit, jotka saarelle oli roudattu sotaharjoituksen avajaisseremoniaa varten. Ou jeeee! Homma on tässä vaiheessa lähtenyt jo niin totaalisesti lapasesta, ettei voi kuin arvostaa. Koko veteraanikuvio on samaa luokkaa kuin jo aiemmin mainitun Armageddonin ”öljynporaajat avaruuteen”-veto. Mutta on se siistiä, kun vanhat parrat heittävät Missourilta museokrääsän jorpakkoon ja lataavat tykit AC/DC:n tahtiin.
Entä miten se itse laivanupotus-kuvio on mahdutettu mukaan? Tässä täytyy jo antaa pointsi innovatiivisuudesta, vaikken olekaan varma, onko idea nerokas vai kuolleena syntynyt. Mukana on siis taistelukohtaus, jossa alienien alus katoaa tutkasta, mutta soltut jäljittävät sen tsunamivaroituspoijujen syvyydenvaihtelun perusteella ja ampuvat… kyllä, kovin tutunkuuloisiin koordinaatteihin tyyliin ”äf-kolme, tulta”, siis sokkona. Ja tietysti vuoronperään pahisolentojen kanssa. Peukuttelua yritykselle, minusta ihan hauska kohtaus!
Eipä tässä. Battleship on ihan oikeasti tuhottoman surkea leffa, joka naurattaa huonoudellaan ja käsittämättömällä typeryydellään. Mutta on turha huijata itseään uskottelemalla, etteikö tätä olisi Hollywoodissa tajuttu, raha ratkaisee ja kyllä leffa omansa pois vetää. Meininki oli musta freesimpi, eloisampi ja jotenkin fyysisemmin läsnä kuin vaikkapa Avatarissa tai muutamissa muissa viime vuosien megarainoissa. Totaalisen turha tekele, mutta jaksoi viihdyttää kestonsa ajan ja aiheutti huvittunutta hymähtelyä vielä muutaman päivän katsomisen jälkeenkin. Tästä kiitokset.
