Mitä on luvassa vakoojaleffojen ystäville?

18.2.2020 19:44

Huhtikuun alussa ensi-iltaan saapuva Bond-leffa No Time to Die kerää taatusti katsojia. Mutta sen jälkeen Bond pitää taukoa, sillä uuden James Bond -näyttelijän löytäminen Daniel Craigin (51) tilalle ei käy käden käänteessä. Kun myös toisen isomman agenttileffafranchisen, Jason Bourne -elokuvien, jatko on hyydyksissä, mitä toimintaa ja vakoojia kaipaaville sitten on luvassa?

Heinäkuun puolivälin jälkeen helpotusta kaipuuseen tuo Christopher Nolanin Tenet-uutuus. Se ei kuitenkaan hyvin todennäköisesti aloita varsinaista uutta elokuvasarjaa. Jos Batman-trilogiaa ei lasketa, tämän omaäänisen käsikirjoittaja-ohjaajan filmografiassa ei oikeastaan muita suoria kokoillan jatko-osia ole.

Tenetin jälkeen katseen voi kääntää esim. kohti skotlaintilaisstara Gerard Butleria. Butler on tähdittänyt jo kolmea elokuvaa agentti Mike Banningin nahoissa. Olympos on valloitettu -rainasta alkanut leffasarja ei toistaiseksi ole saamassa jatkoa, vaikka sen neljännelle elokuvalle juonellisesti jätettiinkin tilaa. Nyt Butler on kiinnitetty toiseen toimintarainaan, jonka taustalla ovat mm. James Bond -elokuvasarjan tuottajat.

Remote Control -nimisessä elokuvassa Butler näyttelee Banningin sijasta Michael Rafteria, turvallisuuskonsulttia, joka joutuu lähes bournemaisesti pakoilemaan agentteja salaliiton keskellä. Remote Controlin käsikirjoituksesta vastaa Mark Burnell (The Rhythm Section). Leffan virallinen julkaisupäivämäärä on vielä auki, mutta parhaassa tapauksessa Butler nähdään ajojahdin silmässä jo ensi vuonna.

 

Lähteet: Deadline, Digital Spy

Kuva: Nicole Dove © 2019 DANJAQ, LLC AND MGM. ALL RIGHTS RESERVED./No Time to Die, 2020

Lisää luettavaa