Miksi Blade Runner 2049 ei ole saanut isompaa menestystä?

Blade Runner 2049 saatettiin leffateatterikierrokselle suuren hypen voimin. Vaikka ensimmäinen Blade Runnerkaan ei kohonnut hitiksi hetkessä, vuosikausia odotetun jatko-osan vastaanotosta odotettiin parempaa. Arviolta 150-180 milj. dollaria maksanut uusi leffa ei ole Yhdysvalloissa päässyt vielä kuin 81,5 milj. dollarin lipputuloihin, joskin maailmanlaajuisesti laskettuna leffa on jo päässyt ns. omilleen 223,1 milj. dollarin tuloin.

Aikana, jolloin muut genre-elokuvat, kuten esim. kauhuleffa Se ovat päässeet toisinaan jopa huikeasti yli tuotantokustannustensa pelkästään Yhdysvaltojen markkinoilla pian ensi-iltansa jälkeen, Blade Runner 2049:n menestys on verrattain heikko. Michael Deeley, ensimmäisen Blade Runnerin yksi tuottaja, on esittänyt oman kantansa jatko-osan tekemästä tuloksesta. Deeley, joka on tuottanut myös sellaiset leffat kuin Kauriinmetsästäjä ja rikostrillerin Riehakas ryöstö, pitää Blade Runner 2049 -leffaa liian pitkänä - sen kesto on 2 tuntia ja 44 minuuttia.

- Tuo elokuva on hyvin pitkä. Sen on täytynyt olla leikattavissa ja sitä olisi pitänyt leikata. Sillä ei mene lippuluukuilla paremmin, koska sitä ei voida esittää kuin kolmesti päivässä liian pituuden takia, mikä tietenkin on vähintään omahyväistä ja mahdollisesti ylimielistä. Se on rikollista, Deeley moittii. Hän ei ole elokuvaa vielä nähnyt itse, mutta aikoo katsoa sen - vaikka ei omien sanojensa mukaan innolla sitä tilaisuutta odotakaan.


Lähteet: ScreenDaily, Box Office Mojo

Kuva: Alcon Entertainment

R. Isoviita 31.10.2017 klo 14:10

Uusimmat uutiset

Marvel-ohjaaja valaa uskoa faneihin viivästysten keskellä

Useat elokuvat ovat saaneet uuden ensi-iltapäivän pandemian takia.

R. Isoviita

Odotitko Indiana Jonesin paluuta tai The New Mutantsia? Disney päivitti julkaisukalenteriaan

Hattu pysyy telineessä, mutantit kätköissään.

R. Isoviita

Amerikkalaisstudio tarjoaa leffafriikeille erityisnäytöksiä verkossa

Focus Features aloittaa maanantaispesiaalit.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...