Odotukset Batman-leffaa kohtaan kasvavat

13.12.2016 14:17

Näyttelijänä, ohjaajana, tuottajana ja käsikirjoittajana tunnettu Ben Affleck sai yleisesti kohtalaisen hyvää palautetta roolityöstään Batmanina elokuvassa Batman v Superman: Dawn of Justice. Kahden Oscarin ja kahden Golden Globen voittaja sonnustautui Batmanin pukuun siinä virallisesti ensimmäisen kerran. Affleck puuhaa Batmanin sooloelokuvaa, mutta se ei ole aivan ensimmäisenä hänen työlistallaan.

Ensi vuodeksi valmistuva Justice League -sarjakuvaleffa on edennyt jo jälkituotantovaiheeseen joten Affleckin Batman nähdään uudestaan ensin siinä. Tuotantoyhtiö Warner Bros. aikoi kuitenkin alkujaan julkaista Affleckin The Batman -sooloelokuvan ensin. Aikomus jäi aikomukseksi, sillä Affleck ei halua tehdä elokuvaa hutiloiden.

Tähti on paljastanut, ettei rainan käsikirjoitus ole vielä siinä pisteessä, että hän haluaisi elokuvan etenevän kuvausvaiheeseen.

– Uskon vahvasti, ettei kannata ryhtyä tekemään projekteja jokin tietty päivämäärä mielessä, vaan mieluummin niin, että odotetaan oikeaa ideaa tai sitä hetkeä kun asiat vain loksahtavat paikoilleen, ja sitten ryhdytään hommiin. Niin me nyt etenemme, toivon meidän saavan tämän tehdyksi ja viettävämme sen parissa kunnolla aikaa. Mutta minulla on myös muita juttuja työn alla, Affleck toteaa. Hän lisää olevansa hyvin halukas ohjaamaan Batmanin sooloelokuvan ja painottaa haluavansa tehdä siitä suuren ja ikonisen.

The Batmanin kuvausten on uumoiltu alkavan aikaisin ensi vuonna, mutta mikäli Affleck, joka on myös yksi elokuvan tuottajista, saa hauduttaa ideoitaan toivomassaan rauhassa, näin ei ehkä käykään. Elokuvalla ei ole virallista julkaisupäivämäärää, mutta Warnerin julkaiseman aikataulun mukaan jonkin sen isoista sarjakuva-adaptaatioista toivotaan valmistuvan ensi-iltaan vuoden 2019 lopulla – ehkä kyseessä on The Batman, ehkä lopulta jokin muu elokuva.

Lähteet: ScreenRant, Den of Geek, The Playlist

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa