Jäähyväiset spagettiwesternien ohjaajalle

3.7.2015 07:42

Italialainen ohjaajanimi, jonka ihailijoihin mm. Kill Bill -ohjaaja Quentin Tarantino on kuulunut, lasketaan tänään haudan lepoon Roomassa. Ohjaaja Sergio Sollima menehtyi keskiviikkona kunnioitettavassa 94 vuoden iässä. Roomassa vuonna 1921 syntynyt Sollima sai elokuva-alan oppinsa Centro Sperimentale di Cinematografialta, mutta päätyi ohjaajaksi mutkan kautta.

Hän kirjoitti aluksi kritiikkejä ja siirtyi niiden parista näytelmien ja elokuvien käsikirjoittajaksi. Solliman kirjoittajanuran ensimmäinen valkokankaalle asti päätynyt teos oli kolmen muun käsikirjoittajan kanssa yhdessä luotu prostituutiotarina Suljettujen verhojen takana vuodelta 1951. Elokuvassa näytteli tunnettuja italialaistähtiä, kuten komeudestaan kuulu Massimo Girotti ja mestariohjaajamiehensä Federico Fellinin teoksissa pitkän uran tehnyt Giulietta Masina.

1960-luvulla Sollima löysi paikkansa myös ohjaajana, lähinnä agenttitrillerien kautta. Niiden parista hän eteni luontevasti niin ikään toiminnallisten italowesternien pariin; kolmena perättäisenä vuonna häneltä julkaistiin elokuvat Luodin laki, Kasvokkain ja Ratsasta henkesi edestä, jotka edesauttoivat häntä nousemaan samaan pidettyyn joukkoon Sergio Leonen (Huuliharppukostaja) ja Sergio Corbuccin (Django – kostaja) kanssa. Niissä hänen tunnusmerkikseen muodostui kuvata sankareina hahmoja, joita ei välttämättä sille jalustalle yleensä nostettu. Myöhemmin Sollima ohjasi myös merirosvoaiheisia Sandokan-tuotantoja, joista minisarja Il figlio di Sandokan vuodelta 1998 jäi lopulta hänen viimeiseksi ohjaus- ja käsikirjoitustyökseen.

Lähteet: La Stampa, Corriere della sera, Panorama, Indiewire

Kuva: Explosive-Media/ Luodin laki

Lisää luettavaa