Kuinka kova tekijä Christian Bale on?

24.10.2014 07:34

Jotakin Christian Balen ammattipätevyydestä kertoo se, millä tavoin käsikirjoittaja Aaron Sorkin (West Wing) suitsuttaa häntä tuoreessa haastattelussaan Bloomberg TV:lle. Sorkin toteaa haastattelussa Balen olevan ilmiömäinen, mutta paljastaa myös, ettei näyttelijän tarvinnut tehdä koe-esiintymistä uusimpaan osaansa. Vaikka Bale oli joitakin vuosia sitten otsikoissa raivottuaan kuvausryhmän jäsenelle kesken oton, hän on kuitenkin kerännyt kehuja, ehdokkuuksia ja palkintoja useista rooleistaan.

Balelle ilman koe-esiintymistä napsahtanut työ on sama, jonka Leonardo DiCaprio torjui aiemmin tänä vuonna. Kyseessä on Apple-tietokonejätin edesmenneen keulahahmo Steve Jobsin elämäkertaelokuva. Pelkän tapaamisen jälkeen rooliin hyväksytty Bale oli elokuvantekijöiden suosikki Jobsiksi jo aiemmin, mutta osa ei tule olemaan hänelle silti helppo.

– Se on todella vaikea. Hänellä on enemmän vuorosanoja tässä elokuvassa kuin useimmilla on kolmessa yhteensä, Sorkin toteaa, eikä luultavasti laske luikuria (katso ote Sorkinin The Newsroomista Youtubessa).

Jotakin Balen tehtävän haastavuudesta puhuu myös se, ettei Sorkinin mukaan koko elokuvassa ole kohtausta, jossa Balea ei tarvittaisi. Uuden Steve Jobs -leffan ohjaajana on THR:n mukaan edelleen Danny Boyle, jolle tätä pestiä tarjottiin David Fincherin luovuttua projektista. Elokuvan tuottaa Sony Pictures, mutta studio ei ole vielä julkistanut tietoa sen aikataulusta.

Kuva: 20th Century Fox/ Exodus: Gods and Kings

Lisää luettavaa