Nimekkäät elokuvantekijät sarjojen pariin

Mikä saa fanit useimmiten hykertelemään mielihyvästä? Vastaus on arvatenkin: mahdollisuus saada lisää sitä hyvää, johon on tykästytty. Netflix vahvisti BBC:lle eilen tiedon, jonka mukaan Matrixin myötä kaikkien tietoisuuteen iskeneet Wachowskien sisarukset (kuvassa) tekevät kyseiselle streaming-palvelulle 10-osaista sarjaa. Tänään puolestaan Vulture kertoi toisen kiehtovia juonitwistejä työkseen luovan elokuvan moniottelijan, Charlie Kaufmanin kehittelevän niin ikään tv-sarjaa.

Andy ja Lana Wachowskin 10-jaksoinen sarja, Sense8, on tekijöidensä mukaan tarina toisiinsa kietoutuvista mielistä ja levottomista sieluista. Tieteistrilleriksi mm. EW:n kuvailema Sense8 on Wachowskien ensimmäinen tv-työ, jos Netflixin kohdalla enää edes voidaan televisiosta puhuakaan. Suurta huolta sarjan tasosta ei tarvinne kantaa, sillä Wachowskien kanssaan projektia työstää kuitenkin formaatin vanha kettu, J. Michael Straczynski, joka muistetaan meilläkin parhaiten aikanaan lähes eeppiset mittasuhteet saavuttaneesta scifisarjasta Babylon 5.

Charlie Kaufmanin uutuussarja kantaa nimeä How and Why, ja se on kuin paluuta Tahrattoman mielen sekä Adaptation. Minun versioni -elokuvien käsikirjoittajan uran alkupuolelle - hän aloitti käsikirjoittamalla tv-komediaa (mm. The Dana Carvey Show). How and Why on puolituntisista episodeista koostuva komediasarja, jonka pilottijakson Kaufman aikoo myös ohjata ja tuottaa itse. Pilotin sisältö vaikuttaa ennakkotietojen mukaan juuri siltä, mitä Kaufmanilta saattaa odottaakin: sen päähenkilö on mies, joka tuntee ydinreaktorit läpikotaisin muttei tajua elämästä juuri mitään.

Wachowskien sarja on tulossa Netflixille ensi vuonna ja Kaufmainin How and Why on amerikkalaisen FX:n uudelle kanavalleen tilaama sarja. Vielä ei ole tietoa, milloin ja mistä How and Whyta voisi katsoa Suomessa, joskin FX:n Elämää Philadelphiassa -sitcomia on voinut seurata rapakon tällä puolen ainakin Subilta.


Kuva: Anna Hanks (& Z.E)

Z.E 28.03.2013 klo 23:39

Uusimmat uutiset

M. Night Shyamalan raotti leffasuunnitelmiaan

Jännitystä tulossa.

R. Isoviita

The Irishmanin jälkeen: Scorsese ja DiCaprio jälleen yhteistyöhön

Martin Scorsesen kuvaaja kertoo uudesta elokuvasta.

R. Isoviita

Ensin Sonic, sitten Cats – leffojen CGI:n saamat moitteet olivatkin ennenaikaisia?

Sonic the Hedgehog ei ole ainut ennen leffajulkaisua uudistetun ilmeen saava hahmo.

R. Isoviita

Lisää Hulkia? Mark Ruffalo ei sulje mahdollisuutta pois

Marvel-sankarin sooloelokuvien tie on ollut kuoppainen.

R. Isoviita

Epookkielokuva voi syntyä myös harrastelijavoimin

Tällä viikolla ensi-iltansa saa säveltäjäelämäkerta Selim.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...