Sotku nimeltä Godzilla

10.1.2013 14:45

Japanilaisten lahja hirviötarinoiden ystäville, Godzilla, on noussut jälleen otsikoihin kuluvalla viikolla. Tämä nk. kaikkien hirviöiden kuningas on tarkoitus palauttaa valkokankaille reboot-elokuvassaan toukokuussa 2014 tuotantoyhtiö Legendary Picturesin ilmoituksen mukaan. Vielä muutama tunti sitten mm. Comingsoon.net tiedotti, että kyseisessä Godzilla-rebootissa nähtäisiin jopa kaksi monsteria, mutta nyt useampi uutisoija Comingsoon.net:in lisäksi on poistanut koko tiedon sivuiltaan.

Uutisen hävittäminen saattaa liittyä kärhämään elokuvan tuotantoportaassa. Deadline.com kertoo, että Legendary Pictures olisi haastanut uuden Godzillan tuottajat Dan Linin, Roy Leen ja Doug Davisonin oikeuteen. Tuotantoyhtiö haluaa, että kolmikko ei ole enää tekemisissä rebootin kanssa, koska yhtiöstä katsotaan heidän ymmärtäneen oikeutensa väärin ja vaatineen palkkioita, jotka eivät heille kuulu. Legendary Pictures on kanteessaan ilmaissut, että tuottajakolmikolla ei niin ikään ole oikeutta Godzilla-hahmoon.

Alkujaan vuonna 1954 Tōhō-yhtiön suuryleisölle esittelemän jättiläisliskon paluu elokuvasaleihin ensi vuonna onkin siis nyt muuttunut epävarmemmaksi. Mikäli projekti kuitenkin ylittää ongelmansa, elokuvasta saattaa tulla edellistä amerikkalaisversiota parempi. Rebootin käsikirjoituksen viimeisintä versiota nimittäin on palkattu hiomaan suositun zombie-sarja Walking Deadin takaa tuttu Frank Darabont.

 

Kuva: Legendary Pictures

Lisää luettavaa