Lähes tarkalleen vuosi sitten olin laiska elokuvien suhteen: en oikein jaksanut keskittyä yhteenkään elokuvaan, yksikään elokuva ei ollut syvemmin koskettanut minua, enkä yksinkertaisesti ollut nähnyt juurikaan elokuvia, ainakaan mainitsemisen arvoisia. Yhtäkkiä sain aivan kiven takaa tilaisuuden katsoa elokuvan nimeltä Brokeback Mountain. Tiesin, että tämä on se paljon puhuttu ”homolänkkäri”, mutten paljonkaan muuta leffan juonesta. Elokuva kuitenkin kiinnosti ja pakkohan se oli katsoa.
Siitä se sitten lähti. Siitä päivästä lähtien kiinnostuin elokuvista, koska ymmärsin, kuinka syvästi yksi pari tuntia kestävä kuvaus voi koskettaa, kuinka vahvasti se voi viedä mennessään ja kuinka todelliselta se voikaan tuntua. Sen päivän jälkeen olen katsonut parikin sataa elokuvaa, mutten ole vielä löytänyt yhtäkään Brokeback Mountainin veroista ja tuskin tulen koskaan löytämäänkään.
En ehkä koskaan opi täysin selittämään, miksi Brokeback Mountain on kiistatta paras elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. En löydä sanoja kuvaamaan niitä tunteita, jotka jäivät kalvamaan mieltä vielä pitkään senkin jälkeen, kun lopputekstien viimeisetkin kirjaimet olivat kadonneet kuvaruudulta.
Jo heti ensimmäisen kohtauksen jylhät vuoristomaisemat ja Gustavo Santaolallan pehmeät kitarasävelet saavat kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitä. Loistava, Oscarillakin palkittu musikki vaikuttaa suuresti Brokeback Mountainin kaihoisaan, viipyilevään tunnelmaan.
Aluksi kahden Brokeback-vuorelle kesätöihin pestatun paimenen, Jack Twistin ja Ennis Del Marin, suhde on vain lämpimän toverillinen. Kuitenkin yksi yhteisessä teltassa vietetty kylmä yö saa kuumemmat tunteet nostamaan päätään. Ennis säikähtää äkillistä suunnanmuutosta ja yrittää alkuun kamppailla tuntemuksiaan vastaan – turhaan.
Loppukesä on täynnä onnea, koska rakastavaiset saavat olla vuorella kahdestaan, näkymättöminä, ilman yhteiskunnan ja uskonnollisen yhteisön sanelemia normeja joiden mukaan nainen ja mies on luotu toisilleen. Syksyn tuulet kuitenkin puhaltavat kylmää ilmaa vuorille, ja kesän päättyessä päättyy myös Ennisin ja Jackin yhteiselo. On raastavaa katsottavaa, kun usein taitavasti tunteensa kätkevä Ennis romahtaa sivukujalle itkien, ymmärtäen kävellensä juuri onnensa ohitse.
Vaikka Ennis ja Jack jatkavat tapailua silloin tällöin, piilossa kulissiperheiltään, on yhdessä vietetty aika täynnä kaipausta. Kesä Brokeback Mountainilla on väistämättä takanapäin, eikä samanlaiset olosuhteet ole enää saavutettavissa arjen keskellä.
Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal ovat kumpikin suurenmoisia esittäessään päältä kovia, mutta sisältä syviä tunteita omaavia karjapaimenia. Vaikka olen nähnyt molemmilta näyttelijöiltä useita elokuvia, en kertaakaan ajattele heitä omana itsenään Brokeback Mountainin aikana. He ovat vain ja ainoastaan Ennis ja Jack. Vaimoja esittävät Michelle Williams ja Anne Hathaway ovat hekin uskottavia rooleissaan.
Vielä vuodenkin oman ”Brokeback Mountain -ensi-iltani” jälkeen elokuva pyörii mielessäni. Se tuntuu suuremmalta asialta kuin pelkkä elokuva. Se tuntuu todelliselta. Näin puhdasta rakkautta en usko muualta löytäväni kuin tästä elokuvasta.
Pala sydäntäni jäi Brokeback Mountainille.
