Tappeluissa kiehtoo reipas turpaanmättämisen meininki.

12.3.2007 19:39

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Avenging Force
Valmistusvuosi:1986
Pituus:104 min

Kaikki 1980-luvun toimintaelokuviin hiukan enemmän tutustuneet tietänevät varmasti Michael Dudikoffin, hepun joka kävi näyttämässä naamaansa Cannon-tuotannoissa. Dudikoff oli tuolloin ehkä hieman outo valinta toimintasankariksi, herralla ei nimittäin ollut oikein lihaksia, eikä hän osannut mitään kamppailulajeja elokuvauralle ryhtyessään. No ei siinä mitään, oikein mielellään Dudikoffia katselee ja kyllä hän päihittää 110-prosenttisesti kaikki nykyajan toimintatähdet. Kun Dudikoff liitti voimansa Cannonin ja Sam Firstenbergin kanssa tuloksena oli todellista dynamiittiä, nimittäin American Ninja ja nyt arvosteltava Avenging Force.

Dudikoff esittää Matt Hunteria, (sama nimi kuin Chuckin hahmolla Invasion USA:ssa!) erikoisagenttia, joka päättää tehdä vanhalle ystävälleen Larry Richardille (Steve James, RIP) palveluksen. Larry on lähtenyt politiikkaan mukaan ja pyrkii isoimmille viroille. Hän on joutunut vaalikampanjan aikana ihmismetsästys- ja rasistiseura Pentanglen silmätikuksi. Pentangle ei kaihda kovia keinoja ja elokuvan aikana näemme, kuinka vaalikarnevaalit muuttuvat teurastamiseksi viattomien siviilien saadessa surmansa, ja kuinka Larryn perhekin joutuu uhatuksi. Hunter ei anna pahisten rellestää noin vain, vaan antaa aseen ja nyrkkiensä puhua. Eipä aikaakaan, kun Hunter huomaa olevansa järjestön mustalla listalla ja joutuu ihmismetsästyksen kohteeksi.

Elokuva-arvoja Avenging Forcella ei juuri ole mutta sitä jaksaa arvostaa. Miksi? Koska se on niin pirun viihdyttävä ja siinä on sellaista tunnelatausta, jota ei ole tämän päivän toimintaelokuvissa. Amerikkalaista ikärajasysteemiä ei kunnioiteta toimintajaksoissa, joissa siviilejä kuolee terroristien uzien sylkiessä tulta ihmisjoukkoihin ja tappeluissa käytetään parhaita mahdollisia seagal-oppeja; niskoja ruksautellaan ja luita murretaan. Lisäksi tappeluissa kiehtoo reipas turpaanmättämisen meininki, joka puuttuu nykyisistä toimintaelokuvista kameran heilumisen tehdessä tappeluista lähes katsomiskelvottomia.

Dudikoff heiluu tässäkin elokuvassa kiitettävästi ja heittää itsensä antaumuksellisesti mukaan aina toiminnan purkautuessa. Erityisesti lopun mutavellitappelussa Michaelin päästessä antamaan turpalöylyä pahikselle hänen kasvoiltaan näkyy sellainen tappamisen ilme että huh-huh. Michaelin rinnalla nähdään toinen toimintalegenda, Steve James, joka pääsee taas ramboilemaan ilman paitaa ja mikäs sen hauskempaa. Dudikoffin ja Jamesin kemia pelaa jälleen mukavasti yhteen ja olivatpa he oikeassa elämässäkin ystäviä aikoinaan ja se näkyy filmillä. Elokuvan pahiksille täytyy antaa myös kiitosta, sillä tällä kertaa heistä on tehty erityisen niljakkaita, joilla ei ole mitään vaikeuksia teloittaa naisia ja lapsia. Ei onnistuisi nykyajan Hollywoodissa.

Ei sitä voi kieltää. Avenging Force on tyylipuhdas kasariäksönin edustaja ja Golan/Globus-tuotantojen ehdotonta kärkeä. Hyvin toteutettua toimintaa tarjoillaan loppuun asti ja elokuvan loppu on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava. Kun elokuva loppuu pysäytyskuvaan Dudikoffin pärstästä ja päälle leimahtaa teksti ”Avenging Force A Golan/Globus-production” ja taustalla soi tarttuva kasaribiisi niin ei voi todeta muuta kuin että tämä on puhdasta parhautta! Hyvin rullaavan puolitoistatuntisen kanssa ei käy aika pitkäksi. Tätä suositellaan ihmisille, joilla on silmää hyvälle toimintaelokuvalle. This is THE shit!

nimimerkki: Mask

Arvosteltu: 12.03.2007

Lisää luettavaa