Mr. Brooks (Costner), hillittyyn pukuun ja rusettiin pukeutuva liikemies on silmälasinsankojaan myöten harmittoman oloinen perheenisä. Arkipäivisin hän on laatikkotehtaan johtaja, vapaalla ollessaan monikasvoisempi tapaus. Mr. Brooksilla on riippuvuus, jonka varjolla hän käy AA-kokouksissa. Samalla hänen riippuvuuteensa liittyvä riivaaja, Marshall (Hurt), nälvii hänen tekopyhyyttään ja kannustaa Earl Brooksia tekemään sitä, minkä kokee nautittavimpana asiana elämässään: tappamaan.
Koska Mr. Brooks on tehty Dexter-sarjan aikakaudella, näiden kahden vertailu on pakko tehdä. Mr. Brooks häviää tv-sarjalle kahdessa asiassa: siinä, miten päähenkilöksi kohotettu sarjamurhaaja käy keskustelua itsensä kanssa ja siinä, miten vahvoiksi persooniksi tarinan muut henkilöt ehtivät kasvaa. Marshall on ilman sarviakin selvästi kuin Brooksin olan takaa kuiskiva piru. Ei ole huono idea, että Brooks näytetään käymässä keskustelua mielikuvituskaverin kanssa, mutta Marshallin yksitoikkoinen luonne, kyseenalaistamattomuus ja riippakivimäisyys ovat rasittavia. William Hurt lisäksi toistaa Marshallissa niin räikeästi A History of Violencessa (2005) tekemänsä Richie Cusackin paholaismaisuutta, että se turhauttaa. Jos Mr. Brooksissa ei olisi näin erottuvasti kuvattua riivaajaa, elokuva olisi ehkä ollut hankalampi tehdä ja ymmärtää. Mutta se olisi silloin voinut myös kehittyä mielenkiintoisemmaksi, kun katsojalle olisi jäänyt isompi, Hitchcockin keksimän MacGuffinin kaltainen mysteeri arvailtavaksi.
William Hurtin toistaessa vanhaa reseptiään, Kevin Costner tekee pienin askelin uutta aluevaltausta. Earl Brooksin rooli ei ole Costnerille tyypillisimmästä päästä, vaikka hän näytteli rikollista esim. Clint Eastwoodin tyylikkäästi kerrotussa Täydellisessä maailmassa (1993). Brooksin kanssa Costnerin on pakko etsiä itsestään muiden ihmisten yläpuolelle asettuva taiteilija ja peto, joka toisaalta ymmärtää, ettei hän ole mikään jumala, vaan nautinnonhalulleen altis ihmisyksilö. Hyväsydämisien perusjamppojen jälkeen Costner pusertaa itsestään esiin saalistajan, jonka kohtalo kehkeytyy mielenkiintoiseksi, kun hänen perheensä, hänestä hyötymään pyrkivä valokuvaaja (Cook) ja sarjamurhia tutkiva etsivä Atwood (Moore, muodostavat hänen ympärilleen koko ajan tiukemman kahleen.
Mr. Brooks on suorastaan Costnerin elokuva, sillä elokuvan muut roolit eivät anna näyttelijöilleen yhtä anteliaasti liikkumatilaa. Demi Mooren esittämässä etsivässä pientä varaa elastisuudelle ehkä olisi, mutta Moore on jo fysiikaltaan aivan väärän kaliiberin tyttö Atwoodiksi. Hän suorittaa osaansa kuin joltain toiselta lainattuja, vähän liian isoja saappaita käyttäen, eli hän joutuu tunkemaan niihin tilkkeeksi muutaman ylimääräisen sukkaparin verran villankarheaa tylyyttä. Se tekee Atwoodista melkein yhtä monotonisen hahmon kuin Marshall.
Loppupeleissä Mr. Brooks on hitaasti kypsyvä trilleri, joka jättää toivomisen varaa kaikkien muiden hahmojen paitsi päähenkilön osalta. Vaikka elokuvan tunnelma tiheneekin tarinan edetessä hyvin, Dexter-sarjan ulottuvuuksiin se ei pääse.
