Naapurini Totoro (1988)

Ensi silmäys tähän elokuvaan oli odottavainen. Miyazakin elokuvia ei voi vain katsoa et "ok, onpas söpöjä hahmoja ja kiva juoni" vaan niistä täytyy saada irti enemmän: kun kissabussin valot osuvat silmiin ja leveästi hymyilevä Totoro näyttää (uskokaa tai älkää) jopa pelottavalta, olin myynyt sydämeni Hayao Miyazakille. Lopullisesti.

"Lopullisesti" tuli syystä, että ensiksi näin tämän mestarin elokuvista "Henkien kätkemän" ja rakastunut siihen ikihyviksi. "Tonari no Totoro" ei yllä siihen taiteellisuuteen ja herkkyyteen kuin Oscarilla palkittu sisarensa. Mutta Totorolta en hakenut kilpailijaa "Henkien kätkemälle" enkä VOISIKAAN verrata niitä keskenään. Joten en tee sitä.

"Totoro" oli herkkä, sievästi kuvattu kertomus siitä, mitä takapihan nurkilta voi löytyä pöllämystyneen sammakon lisäksi. Jotenkin, tahtomattaan Miyazaki on onnistunut saamaan (minulle ainakin) sen tunteen,että Totoro on pelottava, mutta kiltti otus. Se ei luultavasti ollut tarkoitus, mutta näin minä sen näin. Totoro ja sen pikku ystävät olivat pelottavia. Piste.

Kaikki tulkitsevat elokuvia eri tavoin. Minulle Totoro oli tarina siitä, miten lasten silmien kautta metsiköistä löytyviä otuksia ei tarvitse pelätä, sillä niiden todellinen luonne paljastuu vain niihin tutustumalla. Ja parhaiten se onnistuu lasten kautta, ovathan lapset paljon avarakatseisempia kuin aikuiset ja tämän Miyazaki osaa kuvata loistavasti. Tarinasta voi siis saada täysin erilaisia kokemuksia, enkä vähättele yhtään toisten näkemyksiä, sillä omani oli erittäin outo.

Kuitenkin, "Tonari no Totoro" oli kaunista katseltavaa, Miyazakin elokuville tyypillisesti myös kuunneltavaa. Musiikki täydensi elokuvaa niin hyvin, että tällaisessa onnellisessa ja "pahiksettomassa" elokuvassa voi nousta kyynel silmään. Niin kaunista on anime, kun on hyvin tehty. Kiitos.

Pisteet:
Arvosteltu: 05.10.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

sarya
Käyttäjä
2 arvostelua

Hayao Miyazakin Tonari no Totoro on muodostunut varsinaiseksi anime-elokuvien kulmakiveksi. Eikä tätä käy laisinkaan ihmetteleminen.

Satsuki ja Mei ovat pieniä tyttöjä, joiden äiti on sairaalassa. He muuttavat isänsä kanssa maaseudulle uuteen taloon. Talossa on kuitenkin jotain mystistä ja pienet ja kummalliset otukset juoksentelevat pihapiirissä. Taloa ympäröi metsä, jonka asukit ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Hayao Miyazakin animet ja yleensäkin Studio Ghiblin tuotokset käsittelevät monesti ihmisen suhdetta luontoon ja päinvastoin. Lähestymistapa tässäkin leffassa on todella maanläheinen ja ehkä jopa naiivi, mitä on kyllä ilmiselvästi tavoiteltukin ja hyvä niin.

Tonari no Totoro on täysin ansainnut statuksensa animeleffojen keskuudessa. Teos on lähes 20 vuotta vanha, mutta työn laatu on moitteetonta. Miyazaki on onnistunut luomaan todella mielikuvituksellisen maailman, jota seuraa kyynel silmäkulmassa, hymy suupielissä ja kaiho sydämessä.

Tämän elokuvan parissa todella viihtyy ja tuntee jotain erilaista. Täysin väkivallatonta viihdettä niin aikuisille kuin lapsille.

Mistä tiedät, että seuraava hiuksiisi tarttuva tuulenvire ei ole vain ohi viilettävä näkymätön "kissabussi"?

nimimerkki: Puunenä

Pisteet:
Arvosteltu: 16.08.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Puunenä
Käyttäjä
14 arvostelua

Hayao Miyazaki on saanut osakseen monenlaisia kehuja, harvemmin haukkuja. Ennen Henkien kätkemää ja Prinsessa Mononokea Miyazaki tehtaili Totoro-nimisen animaation, joka on tietynlainen pohjatyö hänen myöhemmille animaatioilleen.

Totoro (1988) on kertomus kahdesta siskoksesta, joiden äiti on hoidettavana sairaalassa. Isänsä kanssa he muuttavat uuteen kylään. Uusi talo ja sen pihapiiri ovat täynnä aika ajoin esiin viuhahtavia asukkeja, joihin Satsuki ja Mei tutustuvat nukkuessaan ja leikkiessään.

Erikoista Miyazakin töistä tekee tapa käsitellä mielikuvitusta - sitä on tarjolla vinhaan tahtiin oman itsensä vuoksi, mutta kaikessa yliluonnollisessa on myös vertauskuvallinen pohjansa. Lapsille Totorossa riittää paljon jännitystä ja löytämisen iloa, vaikka vertauskuvat menisivätkin ohi.

Ainoa valituksen aihe löytyy roolihahmoista. Aikuiset ovat liian hyviä ja lapset liian lapsellisia. Vaikeus kuvata lapsia luonnollisesti on aikuiselle aina yksi suurista esteistä ja tässäkin tapauksessa siskokset tuntuvat liian yksioikoisilta kikatus- ja itkutehtailta.

Vaikka Totoro valmistuikin jo vuonna 1988, ei animaation laadusta löydy hävettävää. Kuvat ovat yhtä selkeitä ja kauniita kuin monen miljoonan dollarin nykytuotannoissa. Japanilaisanimaatio on suomalaisille jo siitäkin tuttu, että samanlaista tyyliä käytettiin myös ikisuosikki-Muumeissa.

nimimerkki: Martin van Wetten

Pisteet:
Arvosteltu: 12.10.2006
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Martin van Wetten
Vieras

Totoro on täydellinen lastenelokuva, ja syykin on yksinkertainen: Toisin kuin Disneyn perhepurkassa ja laulumössössä uitetut jähmeät kokopitkät, Totoro on samaan aikaan hauska ja vakava, jännittävä ja vapauttava sekä kokoajan se kaunis ja humaani. Lapsille on tarjolla kerrankin väkivallaton tarina, jossa on silti jännitystä ja yliluonnollista (Disney-leffoissa päähenkilö on koko ajan kuolemassa tai listimässä muita).

Aikuisille elokuva antaa vielä enemmän. He saavat kurkistaa vielä kerran lapsuuden magian ja naiviuden täyttämiin vuosiin. Lapsihahmot eivät ole karikatyyrejä, pienennettyjä aikuisia, eivätkä pelkkiä juonivälineitä. Sisarusten välinen viha-rakkaus-suhde esitetään uskottavasti ja hellästi.

Elokuvan asenne ei missään vaiheessa ole ylimielinen tai sarkastinen. Se on vain yksinkertaisen kaunis muistikuva viattomasta ajasta, ystävyydestä ja kasvamisesta.

Nimimerkki: dSt

Pisteet:
Arvosteltu: 30.10.2002
Katsottu: DVD

Arvostelija

dSt
Vieras