Komisario Palmun erehdys (1960)

Mitäs siitä seuraa, kun seurapiireissä vietetään kosteata teemailtaa aiheena Murha. Salapoliisileffoja katsoneet – ja mikseivät muutkin – veikkaisivat, että murha. Oikeassa ovat, sillä vaikka rikoskasa sattuukin vasta krapulalle lemahtavana aamuna, kyseessä on silti mitä ovelin juoni! Joskin murhaaja tekee jälleen ne pari ratkaisevaa erhettä.

Komisario Palmun erehdys on ensimmäinen Waltarin kirjalliseen tuotantoon perustuvista Palmu-filmatisoinneista, valmistumisajankohta neljäkymmentäseitsemän vuotta ennen tätä Suomen 90-vuotisjuhlavuotta. Merkittävän tarinan voima ei silti ole kaikonnut minnekään.

Matti Kassilan ohjaus sisältää Christie-kansalle rakkaita salapoliisielementtejä, pääosahahmoon kärjistyvää rentoa ja silti synkeää huumorikevennystä ja ajankuvaa puolenvuosisadan takaisesta Suomesta. Meno tiivistyy pitkälti Joel Rinteen tulkitseman päähahmon ympärille: suorasanainen poliisi vuoroin korottaa ääntään ja vuoroin pistää ilmoille sarkastista kommenttia hohotuksen kera. Ja pitää murhatutkimukset tiukassa otteessaan, kun muut eivät siihen pysty. Ja jos 'Butler' Veijonen (loistavan kolkkokatseinen Kuuranne) toimii tarinan kakkosvoimana, niin kolmossijan voi antaa Osmo Lindemanin säveltämälle taustamusiikille, joka on kieltämättä sykähdyksineen välillä jopa kornihko, mutta silti loistava tunnelmanluoja.

Myös quote-puolella viljellään sellaista pohjoista viljaa, että ikimuistoisia lentäviä lauseita piisaa. Ja verbaali-ilotulitus keskittyy lähinnä Palmun reploihin. Ja vaikka Palmu, tuo vanha köntys, "erehtyykin ensimmäisellä komennuksellaan", nerokas ratkaisu kehittyy hiljalleen harmaissa aivosoluissa ja lopussa on suurta rikosmysteerin tuntua. Pientä ajanhavinan luomaa hymyäkin huomaa kohoavan huulille.

Komisario Palmun erehdys on tärkeä pysähdyspaikka suomalaisen leffan historiantiellä. Hienostunutta menoa on höystetty absintin (no jo on myrkyt) veroisella väkevyydellä, mantelin karvaudella ja jazzahtelevan dramaattisella musalla. Siinäpä sitä on Frans J:llä sellaiset tutkimusympäristöt, että ainakin Arsi T. diggaa kovasti. Uskaltaapa jopa väittää, että Palmun mustan huumorin täysin kylmäksi jättämällä katsojalla on kapea pää ja leveät hartiat. Tai niin Palmu itse sen ainakin muotoilisi.

Pisteet:
Arvosteltu: 19.01.2007
Katsottu: VHS

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
696 arvostelua

Niinhän se valitettavasti menee, että vaikka Suomessakin olisi potentiaalia kuvata hyviä elokuvia, kotimainen elokuvataide on melko huonossa jamassa. Tyhmähän ei tietenkään ole se, joka myy, vaan se, joka ostaa, ja näin ollen suomalainen, elokuvissa käyvä kansa voisi vaikuttaa asiaan ja jättää katsomatta kaikenmaailman hömppäleffat, mutta toisaalta… kieliikö se, että tälle huonosti käsikirjoitetulle saippualle riittää aina katsojia maamme teattereissa siitä, että kansa onkin tyytyväistä tarjontaan? Tiedä häntä, mutta yksi asia ainakin on varmaa.

Nimittäin se, etteivät ne asiat ennenkään niin hyvin olleet. Aika kultaa muistot, mutta hei, tehtiinhän sitä skeidaa kottikärrykaupalla ennenkin. En minä ainakaan jaksa niitä liukuhihnalta väsättyjä pläjäyksiä, joiden ainoa tarkoitus oli saada leffaan ängettyä mukaan muutama musikaalinumero, Tauno Palolle ja Ansa Ikoselle kirjoitettu romanssi ja pari ”hauskaa” vitsiä. Onneksi nykyään tehdään poikkeuksia, ja onneksi niitä tehtiin ennenkin.

Ensimmäisessä kappaleessa jo sivusinkin aihetta, mutta pistetään se nyt vielä pähkinänkuoreen: kotimaisen elokuvan suurin ongelma on käsikirjoitusten heikko laatu. On, ja on aina ollutkin. Tämä korostuu suorastaan häikäisevän selvästi, kun katsoo Komisario Palmun erehdyksen, Matti Kassilan loistavan rikoselokuvan, jonka ehkä suurin valtti on Mika Waltarin erinomaiseen romaaniin pohjaava käsikirjoitus. Tarina alkaa aamuisesta Eirasta, jossa tuhlaajapoikana tunnettu miljonääri löytyy hukkuneena uima-altaastaan. Onnettomuus, sanovat kaikki, paitsi Joel Rinteen herkullisesti tulkitsema ”aina vastavirtaan” –äijä, komisario Palmu. Apunaan hömelö etsivä Virta ja sympaattinen etsivä Kokki Palmu aikoo todistaa, että kyseessä on murha, ja mikä tärkeintä, vangita syyllisen.

Sen lisäksi, että Erehdys on ovelasti kirjoitettu, se on myös oikeastaan kaikin muinkin tavoin parempi, kuin suurin osa kotimaisista elokuvista ikinä. 1960-luvulla suomalaista elokuvaa vaivannutta hirveää ylinäyttelemistä ei esiinny kuin muutaman näyttelijän taholta (Aino Mantsaksen dramaattinen eläytyminen film noir –ladynsa rooliin tosin tarjoaa muutamat elokuvan ehdottomasti herkullisimmista hetkistä, sen verran tyylikästä teatteria nainen vetää. ”Tämähän maistuu… mantelilta.” ), ja esim. Joel Rinne ja Leevi Kuuranne vetävät sellaiset roolit, että ei voi kuin hattua nostaa. Oma suosikkini on silti Leo ”Papukaija G. Pula-Aho” Jokela, joka Kokkina varastaa muutaman kohtauksen pelkästään ilmeillään ja eleillään. Ja tarvitseeko sanoakaan, että Kokin omat kohtaukset (laulu Kämpissä ja Teoria murhaajasta) ovat jotain aivan mahtavaa. Aivan mahtavaa.

Kuvaaja Olavi Tuomi on onnistunut upeilla mustavalkokuvilla luomaan elokuvaan kouriintuntuvaa tunnelmaa, ja ohjaaja Matti Kassila on onnistunut kokoamaan lupaavista aineksistaan lähes täydellisen elokuvan, toimivan paketin, jonka hän pitää suvereenisti kasassa. Kaiken kaikkiaan on todettava, että Komisario Palmun erehdys on tyylikäs, jännittävä ja nostalginen rikosjännäri, Kassilan taidonnäyte ja paitsi parhaita kotimaisia, myös maailman parhaita elokuvia. Miksei meillä enää tehdä tällaisia leffoja?

Pisteet:
Arvosteltu: 15.07.2006
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

"Murha...", toteaa murahtaen matala, hieman kärttyisä ja asiantunteva ääni täysin yllättäen ja jatkaa: "...Murha on kaikista rikoksista ratkaisevin, sillä sitä ei voi koskaan sovittaa." Kyseessähän on tietenkin kotimaisen elokuvan suurimpia merkkipaaluja oleva elokuva, Matti Kassilan Suomi-dekkari Mika Waltarin romaanin pohjalta, Komisario Palmun erehdys.

Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun rikospoliisille ilmoitetaan rikkaan osakeomistaja Bruno Rygseckin kuolleen. Tapauksen piti olla selvä tapaturma, mutta kun Palmu (Rinne) apulaisineen (Ranin) ja etsivä Kokin (Jokela) kanssa lähetetään sitä tutkimaan, nousee outojen ja pienien seikkojen kautta esille vahva epäilys murhasta! "...Eräs hyvin merkillinen seikka. Se että kylpyhuoneessa palaa valo..."

Kuten jo kerroin, elokuva perustuu kunniakkaan suomalaisen kirjailijan, Mika Waltarin dekkariin, jonka pohjalta Kassila työsti leffan käsikirjoituksen. Kirja on mainio, sitä en väitä, mutta peräti voisin väittää, että tälläkertaa leffa teki suuremman vaikutuksen.

Elokuvassa on sellaisia piirteitä, joita ei paljon tuonaikaisissa (sen kummemmin kuin aiemmissakaan) Suomi-filmeissä useinkaan ollut, kuten esimerkiksi alati kutkuttava jännitys, romanttinen murhatarina ja nerokas käsikirjoitus, jota maustaa vielä ripaus huumoria. Ja vieläpä se, että kaikki toimii täysin moitteettomasti.

Näyttelijäpuolelle kuuluu vain ja ainoastaan hyvää. Kerrankin voi ylpeänä sanoa, että suomalaiset osaavat oikeasti näytellä. Joel Rinne antaa ikimuistoisesti kasvot rakastetulle dekkarisankarille, joka kärttyisyydestä huolimatta on syvästi rakastettava ja jopa humoristinen hahmo, charmia unohtamatta. Suuresti arvostamani Matti Ranin tekee hänkin erinomaista työtä ja samaan pystyy myös Leo Jokela. Sivuhenkilöihinkin on panostettu ja erityisesti ylioppilas Aimo Rykämöä näyttelevä Pentti Siimes tuo elokuvaan sopivan ripauksen toimivaa ja hauskaa huumoria. Oikeastaan jokainen näyttelijä ansaitsisi erityismaininan ja suuret kehut, mutta laiskuudessani tyydyn vain toteamaan, että hemmetin hyviä kaikki ovat.

Käsikirjoitus on liki täydellinen. Elokuvan jännitys on todella kutkuttavaa ja huumori keventää juttua hyvin, muttei toimi jännitystä vastaan. Henkilöhahmot ovat erittäin hyvin rakennettuja, eikä elokuvasta takuuvarmasti löydä hahmoa, joka ei olisi minimiään täyttänyt. Mukana on runsas annos silkkaa nerokkuutta.

Matti Kassila todistaa tämän leffan myötä olevansa parhaita suomalaisia ja samalla myös eurooppalaisia elokuvaohjaajia kautta aikojen. Pelkästään visuaalinen ilme on enemmän kuin sopiva Palmun maailmaan. Äänivalinnoissakin on ollut paljon intoa mukana ja pelkästään musiikit jaksavat välillä olla jännittäviä. Toki mukana on myös jazzia ja muutenkin ulkoasu on kuin suoraan Waltarin ihanteista 1920-30-luvuilta, kaupunkitäyteinen, irternationaali (leffa ei korosta suomalaisuutta, vaikkei menekkään millekkään "Kohtalon kirja"-linjalle) ja tyylikäs.

Loppujen lopuksi voi vain todeta, että Komisario Palmun erehdys on yksi upeimmista kotimaisista kautta aikojen. Se ei osoita mitään vanhenemisen merkkejä näin lähemmäs puolenvuosisadan jälkeenkään ja pystyy edelleen hurmaamaan yhä uusia katsojia. Elokuva on hyvin kirjoitettu, näytelty ja ohjattu jännityksen, hyvien henkilöhahmojen ja näyttelijöiden täyttämä dekkari, jolle klassikko-leima on enemmän kuin oikeudenmukainen. Tälläisiä leffoja ei valitettavasti osata enää Suomessa tehdä, joten erittäin lämpimät suositukseni kuuluvat: Katso tämä upea kotimainen dekkari niin nopeasti kuin mahdollista, et taatusti pety!

Elokuvalle valmistuikin sitten muutama yllättävän hyvälaatuinen "jatko-osa" tai oikeammin sanottuna sarjaan tehtiin lisää osia. Erehdys on kuitenkin upean Palmu-sarjan paras elokuva ja tästä osasta sarjan katsominen kannattaa aloittaakkin.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 08.02.2006
Katsottu: VHS

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
166 arvostelua

Komisario Palmun erehdys kuuluu vääjäämättä kaikkein parhaimpiin suomifilmeihin. On mielestäni myös erittäin mahdollista, että se on kaikkein paras. Komisario palmu-sarjan ensimmäisen osan alussa Helsinkiläinen rappiopoika Bruno Rygseck (Suosikkini Jussi Jurkka) Löytyy hukkuneena kotinsa uima-altaasta. Komisario Palmu (Joel Rinne) kutsutaan paikalle, ja tämä alkaa selvittää rikosta talossa, joka on täynnä ihmisiä mitä kummallisimmista syistä. Mukana on muunmuassa Butler (nerokas Leevi Kuuranne), uhrin oudon vahingoniloinen vaimo, tämän vanha täti (Saara Ranin) ja kirjailija K.V. Laihonen (Leo Riuttu). Rikos selviää suomifilmeille harvinaisen synkissä tunnelmissa ja itse komisario Palmukin erehtyy...

Mika Waltarin kirjoihin perustuva klassikko pursuaa hyviä näyttelijöitä ja jännitystä. Komisario Palmun erehdys on mielestäni niin huippu, että sen pitäisi jonkin Renny Harlinin virityksen sijasta edustaa Suomea elokuvien saralla!

nimimerkki: Suomifilmit rulaa!!!

Pisteet:
Arvosteltu: 19.08.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Suomifilmit rulaa!!!
Vieras

Mika Waltarin Komisario Palmut olivat ilmeisesti aikamoisia lukumenestyksiä, kun elokuvatkin tehtailtiin. Tämä on koko Palmu-sarjan ensimmäinen osa ja täytyy hyväksyä se etteivät vakihenkilöiden luonteet ole muotoutuneet täydelliseksi. Tätä ainoata pikkuvikaa huolimatta tämä elokuva on yhtä sulavasti menevä kuin tangomusiikki Valiojäätelön mainoksessa, pingviinin kera.

Bruno Rygseck(Jussi Jurkka) on heppu, joka ei ole ikinä tehnyt mitään hyödyllistä elämässään. Ainut asia mikä pitää hänet kiinni sivistyneessä yhteiskunnassamme on se, että hän nousee tasan 9.45 aamulla ja menee kylpyyn. Muuten hän käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi ja porsastelee minkä kerkiää. Eräänä aamuna Bruno ollessaan aamurutiineita suorittamassa tapahtuu pieni onnettomuus. Paikalle hälytetään ilkikurinen´, mutta silti isällinen hahmo Komisario Palmu(Rinne!) ja hänen apurinsa(Matti Ranin). Muutaman minuutin ja ankaran aivotyöskentelyn jälkeen Komisario Palmu toteaa kylmänviileästi: "Tämä tapaus todistaa jälleen, että murhaaja tekee aina yhden virheen. Oli se sitten pienikin." Näin meillä on murha käsissämme ja ainakin puolentusinaa epäiltyä. Anna palaa Komisario!

Elokuva ei ole menettänyt hohtoaan missään määrin yli 40 vuodessa. Henkilöhahmot ovat värikkäitä ja moniulotteisia. Ohjaaja käyttää hienoja jännityksen luojia ja musiikki on aivan mahtavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eihän se mitään Kubrick-elokuvien klassista ole mutta silti hienoa.

Joel Rinteen tulkitsema Komisario Palmu on mahtava hahmo suomalaisen elokuvan historiassa. Mitään noin ihailtavaa ei ole näkynyt missään elokuvassa. Pahojen poikien puupäät eivät yllä älyllisellä tasolla edes gorillojen tasolle. Hän onkin omien sanojensa mukaan poliisi, joka luottaa faktojen keräilyyn ja johtopäätösten tekemiseen. Joel Rinne on Äijä. Matti Raninin apuri on hyvä vastapaino kaikessa tyhmyydessään ja Leo Jokelan höseltävä Kokki on yhtä rakastettava hahmo. "Silmät tummat kuin syksyinen yö... Hehehe" Elina Salo on mitä kauneinta koko maailmassa enkelinkasvoineen ja Pentti Siimes hölmöilee itsensä elokuvan läpi rakastettavalla tavalla.

Matti Kassilan ohjaus on hienoa ja yllättävän nykyaikaista. Eräässä takaumassa joka on älä-katso-taaksesikohtaus on niin pelottava tunnelma narahteluineen, että tarvitsee sen jälkeen puhtaat alkkarit ja muitakin yhtä pelottavia löytyy.

Komisario Palmun erehdys on klassinen Suomifilmi ja yksi hienoimmista elokuvista mitä on ikinä tehty. Jokaisen etsivätarinoita, Waltaria ja JOEL RINNETTÄ diggaavan kannattaa katsoa tämä. Oikeastaan jokaisella suomalaisella on velvollisuus katsoa tämä. Jos et ole nähnyt, NÄE TÄMÄ! Et pety.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.09.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Juhani Sementti
Tykittäjä
152 arvostelua