Auringonlaskun katu (1950)

Hollywood on paikka, jossa elokuvia valmistetaan liukuhihnalla, eikä ihmiskohtaloista välitetä. Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja liikkuvat kuvat myy, sillä kansa kaipaa viihdettä. Joe Gillis on köyhä käsikirjoittaja, jonka ansiolistalle kuuluu pari köykäistä b-luokan elokuvaa. Hän on rahapulassa ja yrittää vältellä kahta miestä, joiden aikomuksena on ottaa haltuunsa hänen autonsa johtuen Joen velkaongelmista.

Norma Desmond on mykkäelokuvien kiistaton kuningatar, jonka tähti on valitettavasti sammunut äänielokuvan nousun myötä. Norma elelee autioituneessa kartanossaan lojaalin Max-nimisen hovimestarinsa kanssa ja muistelee vanhoja aikoja, kun elokuvissa oli vain kasvot, eikä puhetta tarvittu. On karmivaa ja surullista nähdä mitä tämä narsistinen ja temperamenttinen entinen tähti luulee olevansa. Max yrittää kaikin voimin salata sen tosiasian, että Normasta ei elokuvamaailma enää välitä ja on mennyt jopa niin pitkälle, että Norman vastaanottamat fanikirjeet ovat hänen käsialaansa.

Kun Gillis ajaa pakoon velkojiaan puhkeaa hänen autonrengas ja hän päätyy Norma Desmondin karhean kauniin kartanon eteen. Pienen väärinkäsityksen jälkeen Desmond pyytää Gillisiä viimeistelemään hänen mittavan käsikirjoituksensa Salome-nimisestä naisesta. Gillis suostuu hommaan, sillä saa miljonääriomaisuuden omaavalta Desmondilta oivaa palkkaa. Pian Gillis kuitenkin huomaa minkälainen nainen Norma Desmond oikeastaan on samalla kun epätoivoinen Norma on jo rakastunut häneen. Kun soppaan lisätään vielä nokkela ja nuori käsikirjoitusten hioaja Betty Schaefer, jota Gillis tapailee salaa Norman huomaamatta, niin ainekset puhtaaseen klassikkoon ovat valmiit.

Gloria Swanson tekee elämänsä roolin tärähtäneenä naisena, jonka kartanoa koristavat lukuisat omakuvat ja joka on paennut kurjasta todellisuudesta illuusioihinsa. William Holden tekee taattua työtä Joe Gillisinä ja vaikka hän esittää tässäkin itseään, niin se ei haittaa ollenkaan, sillä eivät kaikki voi olla venyviä metodinäyttelijöitä, vaan pelkällä karismalla voi myös ottaa pisteet kotiin. Erich Von Stronheim on myös loistava elämänsä Normalle omistaneena hovimestarina, joka selvästi palvoo jumalatartansa. Kannattaa bongata muuten Buster Keaton yhtenä Norman kanssa bridgeä pelaavista entisistä mykkäelokuvan tähdistä.

Auringonlaskun katu on elokuva, jossa kaikki mahdolliset asiat ovat menneet nappiin. Kyseessä on sekä tappavan tyylikäs film noir että ajatuksia herättävä, vaikuttavasti toteutettu tarina. Jo elokuvan alkukohtaus on henkeäsalpaava ja legendaarinen: mies kelluu uima-altaassa ammuttuna samalla kun lehtimiehet ottavat kuvia hänestä. Ei myöskään sovi unohtaa karmaisevaa loppukohtausta, jossa Norma Desmondin illuusiot itsestään todella tulevat esiin. Tämä elokuva on aikaansa nähden harvinaisen synkkä ja katsoja huomaa teoksessa olevan annos juroutta, joita ei muissa sodanjälkeisissä amerikkalaiselokuvissa näe. Kiitos siitä kuuluu ohjaaja Billy Wilderille, jonka äiti kuoli keskitysleirillä. Peräti 11 Oscar-ehdokkuutta saanut leffa olisi ansainnut enemmänkin voittoja kuin vain kolme.

Tämä on yksi tyylikkäin, älykkäin ja samalla viihdyttävin 50-luvun Hollywood-elokuva, jonka olen nähnyt. Koskaan ei ole Hollywoodin armottomasta ruokaketjusta tehty näin uskomatonta, veret seisauttavaa ja mykistyttävää elokuvaa. Ei ihme, että elokuvaa paheksuttiin, kun se näytti Hollywoodin synkemmät puolet. Kun yksinkertaisesti näytetään säälittävin ihmiskohtalo, niin syntyy tappavaa jälkeä. Norma Desmondin maailmassa valhe on suloinen, sillä totuus sattuu.

nimimerkki: Nelisilmä

Pisteet:
Arvosteltu: 10.09.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Nelisilmä
Vieras

Täytyy heti alkuun todeta, että Billy Wilderin ohjaama ja osittain käsikirjoittama Sunset Blvd. on yksi onnistuneimpia (Hollywood) satiireja ja yleensäkin elokuvia, joita olen tähän ikään menneessä nähnyt. Tässä on jotain sitä selittämätöntä taikaa, joka tempaa katsojan mukaansa heti alkumetreiltä ja saa pysymään mielenkiinnon yllä koko leffankestonsa ajan. Nuo kaikki edellämainitut seikat ovat huippuelokuvan merkkejä, mutta mikä on sitten se seikka, joka nostaa esim. Sunset Blvd:in vieläkin korkeammalle, mestariteokseksi? Se on juuri se tunne, joka tulee (jos on tullakseen) kun lopputekstit vyöryvät ruutuun ja katsoja pääsee itse rauhassa miettimään ja sulattelemaan näkemäänsä. Tämä elokuva pyöri(i) päässäni kauan aikaa ja antoi sanoinkuvaamattoman hämmentyneen, mutta silti erittäin tyytyväisen olon. Olin juuri nähnyt jotain mahtavaa ja haluan ehdottomasti nähdä sen uudelleen ja uudelleen! Tämä oli upeaa! Tällaiset tuntemukset olivat päässäni yleisiä leffan päätyttyä.

Jo elokuvan alku antaa odottaa jotain todella hyvää: uima-altaassa kelluu ammuttu mies ja kertoja, joka paljastuu yhdeksi ja samaksi mieheksi alkaa kertomaan tarinansa, kuinka hän tähän pisteeseen päätyi ja mitä oli tapahtunut. Tämän tyyppinen kerrontahan oli esim. 90-luvulla loppuvuosina varsin yleistä, esimerkkeinä mainittakoot mm. The Usual Suspects, Pulp Fiction ja Bandits, sekä 2000-luvulta Memento. Sunset Blvd on kuitenkin tehty 1950-luvulla! Toinen viime vuosien ylistetty leffa, joka tästä tulee selkeästi mieleen David Lynchin Mulholland Drive, ja herra onkin jossain maininnut Sunset Blvd:in inspiraationlähteeksi. Molemmat pätkät käsittelevät Hollywoodia niin näyttelijöiden kuin ohjaajienkin kannalta. Billy Wilderin näkemys asiasta ei ole läheskään niin outo ja unenomainen kuin Lynchin vastaava, vaan lineaarinen, helposti sisällepäästävä, mutta uskomattoman syvällinen ja sykähdyttävä elokuvakokemus.

William Holdenin esittämä Joe Gillis on huonosti menestyvä nuorehko käsikirjoittaja, joka paetessaan velkojia ajautuu Sunset Blvd:lle ja siellä asustavan entisen mykkäelokuvan suuruuden, Norma Desmondin, hellään huomaan. Tämä varsin erikoislaatuinen viisikymppinen nainen pyytää Joe'ta viimeistelemään käsikirjoituksensa, josta on tuleva hänen suuri paluunsa maineeseen ja kunniaan. Rahapulassa oleva Joe suostuu Norman pyyntöön ja niin nämä kaksi, yhdessä viileän hillityn, mutta kovin salaperäisen hovimestarin, Maxin (loistava Erich von Stroheim) kanssa aloittavat "yhteiselonsa" suuressa kartanossa. Prosessin aikana Joe tajuaa Norman olevan sairaanloisen kiintynyt häneen ja huomaa elävänsä kuin vankilassa.

Mitäpä tästä mestariteoksesta enää pystyisi sanomaan? Kyllä tämän kaikkien elokuvaharrastajien, tulevien ohjaajien/käsikirjoittajien soisi nähdä miten tehdään taidokasta draamaa, joka on oudon karmiva ja todentuntuinen kuvaus Hollywoodin raa'asta elämästä. Tämän päivän kirkkaimmat tähdet päätyvät huomisen päivän himmeiksi valopilkuiksi, jotka ajan myötä häviävät kokonaan täysin unohdettuina. Sunset Blvd. on kuvaus pelosta tulla unohdetuksi, halusta rakastaa ja yksin olemisen kohtalosta, joka puskee ihmiset hulluuden rajoille. Ei käy kateeksi Hollywood-tähtiä.

Ehdottomasti viiden tähden elokuva, ei epäilystäkään. Katsokaa, nauttikaa, ja ennenkaikkea, miettikää!

nimimerkki: Acedia

Pisteet:
Arvosteltu: 13.06.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Acedia
Käyttäjä
16 arvostelua

Sunset Boulevard on se katu, jonka varrella Hollymetsän kerma asuu. Kuvitteellisessa osoitteessa aivan kadun päässä majaili ylellisessä rotiskossaan kerran Norma Desmond (Swanson). Norma, tuo viimeinen suurista tähdistä, sai kasapäin ihailijakirjeitä joka viikko ja huvitti unohdettujen tähtien seuruetta kotosallaan mm. peli-illoin. Siellä istuivat mm. Buster Keaton ja Anna Q. Nilsson, ja Norman henkilökohtainen miespalvelija piti herrasväen tyytyväisenä. Ja sitten kerran paikalle sattui velkojia pakoillut nuori käsikirjoittaja. Leffan kuuluisassa alkukohtauksessa poju löytää itsensä uima-altaasta pari ylimääräistä reikää nahassaan. Siitä tilanteesta on hyvä alkaa keriä auki kultapojun viimeisiä päiviä. Mukaan mahtuu monia suuria illuusioita, joista yksi oudoimmista pysyttelee sitkeästi itsensä suuren diivan korvien välissä.

Ohjaaja Billy ”Piukat paikat” Wilder oli myös kirjoittamassa tarinaa. Sunset Boulevard ei ole komedia, vaikka siitä toki koomisia aineksia löytyykin. Kyse on pikemminkin piikistä Hollywoodille. Paikallinen elämäntapa, tapa kohdella ihmisiä ja päättömältä vaikuttava työ joutuvat kaikki pilkan kohteiksi kieroutuneen romanssin siivellä. Studiopamput pitivät leffaa aikoinaan aika loukkaavana, esiintyihän siinä monia tunnettuja henkilöitä ”omana itsenään” (esim. ohjaaja Cecil B. DeMille). Yleisö kuitenkin tykkäsi ja elokuva on yhä edelleen arvostettu klassikko. Juonenkäänteiltään se on moneen muuhun klassikkoon verrattuna omaa luokkaansa. Filkka onnistuu jopa yllättämään, vaikka uskoisi tämänkin ikäisen teoksen juonikuvioiden olevan jo tuhannet kerrat tv-sarjoissa kierrätettyjä.

Elokuvan kasti on valioluokkaa. Norma Desmondiksi valittu Gloria Swanson oli Norman tavoin mykkäleffojen hiipunut tähti. Hänen varjossaan hiipii rujonnäköinen Erich Von Stroheim, mies jota rakastettiin vihata. Von, kuten roolihahmonsakin, ohjasi Swansonia hänen loisteliaan uransa aikana. Mm. heidän menoaan säestää elokuvan palkittu musiikki. DVD-versiossa on mukana runsaasti ekstroja aina musiikkidokumentista kuvagallerioihin. Kyseessä on varsinainen hemmottelupakkaus, joka saa tosifanin jäykistymään paikoilleen mielipuolinen virne nassullaan ja kuola suupielestä valuen. Ehdoton hankinta.

Pisteet:
Arvosteltu: 04.08.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua